29.6.–28.7.2017 Martti Jämsä, Kevät!

Ruutinkoski

Martti Jämsän näyttely Kevät! Valokuvagalleria Hippolytessä koostuu taiteilijan itse vedostamista, seleenitoonatuista hopeagelatiinivedoksista. Esillä on kaksi Vantaan Ruutinkoskella kuvattua sarjaa, jotka piirtävät kuvaa paikan merkityksestä. Sarjat on kuvattu toinen kesällä, toinen talvella, vuosien 2015–2017 aikana. Ruutinkosken kuvien lisäksi näyttelyssä on vedoksia mm. Jämsän tuoreesta, näyttelyn kanssa samaa nimeä kantavasta kirjasta.

Yksityiskohdat oksista ja puunrungosta yhdessä Ruutinkosken maisemien kanssa puhuu niin luontosuhteen harmoniasta, kauneudesta kuin ristiriidoistakin. Ihmisen suhde luontoon ja kasvistoon vaihtelee virkistymisestä, elinkeinoon ja ravinnonsaantiin ja osana näyttelyä nähdään myös pieni sarja kuvia metsän kasveista, joita on syöty nälänhädän aikoina. Luonnon ja paikan merkityksellisyys piirtyy toiston kautta Jämsän kuvatessa joka samaa aluetta tai aihetta kiinnittäen huomionsa pieniin muutoksiin tutussa ympäristössä.

Osana näyttelyä julkistetaan Martti Jämsän uusi kirja Kevät! (Sémiosquare, 2017). Lisäksi näyttely sisältää uniikin kuvasalkun Oksat. Siinä missä valokuvakirjat, myös kuvasalkut ja taiteilijakirjat ovat olleet oleellinen osa Martti Jämsän työskentelyä jo vuosikymmenten ajan. Eri formaateissa toteutettuina ne sisältävät Jämsän mustavalkokuvia niin painokuvina kuin originaalivedoksinakin. Suurinta osaa kirjoista ja kuvasalkuista on saatavilla Valokuvagalleria Hippolytestä näyttelyn aikana, ja muutoinkin.

Martti Jämsä (s. 1959) on Helsingissä asuva ja työskentelevä valokuvataiteilija, joka tunnetaan erityisesti mustavalkovedoksiin pohjautuvasta ilmaisustaan. Jämsällä on ollut lukuisia yksityisnäyttelyitä ympäri Suomen alkaen vuodesta 1982, viimeisimpänä “Snapshot” Forssan Museossa sekä N:o 6 Valokuvakeskus Nykyajassa Tampereella vuonna 2016. Samana vuonna hänen teoksiaan nähtiin mm. osana “I Love Heino” näyttelyä Helsingin taidemuseo HAM:ssa. Martti Jämsältä on julkaistu 12 valokuvakirjaa ja hän on toteuttanut 15 kuvasalkkua tai portfoliota. www.marttijamsa.fi

Kiitos: Stina Krooks Stiftelse, Suomen Kulttuurirahasto

29.6.–28.7.2017
MARTTI JÄMSÄ
Kevät!

Valokuvagalleria Hippolyte
Yrjönkatu 8–10 sisäpiha, 00120 Helsinki, +358 9 612 3344, www.hippolyte.fi
Avoinna: ma–pe 12–17 (la–su kiinni)

kuva: Martti Jämsä