30.1.–22.2.2015 Juhana Moisander, Oodi isälle

moisander_oodi_isalle_low_res

Juhana Moisanderin kolmiosainen teoskokonaisuus Oodi Isälle tuo katsojan keskelle kolmen kilvoittelua. Astuessaan tilaan katsoja käynnistää tapahtumien sarjan, jonka keskiössä laulajapoika esittää äärimmilleen vietyä esitystään.

Temaattisesti Oodi Isälle johdattelee meitä tutkimaan ihmisen uskoa, uskomuksia ja tarvetta tulla kuulluksi. Käymme vaihtokauppaa armosta, armahduksesta. Esitämme täytettävät toiveemme pyhimyksille, idoleille ja muille palvotuille – joskus pyrimme heidän kaltaisikseen. Uskoamme romuttavat lunastamattomat lupaukset ja kuulluksi tulemisen puute.

Oodi Isälle nauraa ihmiselle ja sen esikuvalle ääneen. Nauraa maalliselle elämälle ja sille kaikelle yrittämiselle, josta ei koskaan opittu mitään. Mutta mikä meitä lopussa odottaa? Pimeys maiskuttelee huuliaan, kun maallinen ja pyhä tappelevat keskenään huomiosta.

Moisander yhdistää videoprojisointeja, ääntä ja objekteja sovittaen teoksen aina yksilöllisesti annettuun tilaan ja sen arkkitehtuuriin. Vaikka teokset viittaavat usein voimakkaasti taidehistoriaan ja luettuun, työ on silti vahvasti kytköksissä ihmisenä olemisen arkeen. Taiteilija esiintyy usein teoksissaan itse erilaisten hahmojen roolissa.

Kiusauksen ja lankeemuksen vuorotellessa piinallisen yksinkertaiset luomukset ovat tilassa omien eleidensä vankeja. Moisander on peruskysymysten äärellä: Missä hyvän ja pahan rajat piirtyvät? Onko kukaan meistä lopulta oman itsensä herra? Kuoleman hönkiessä niskaan taiteilija leikkii mustalla huumorilla heittäytyen itse itsensä arvioitavaksi.

 

Juhana Moisander (s. 1977) on esittänyt videoinstallaatioitaan lukuisissa kansainvälisissä yksityis- ja yhteisnäyttelyissä. Viime aikoina hänen teoksiaan on ollut esillä mm. Wäinö Aaltosen museossa Turussa sekä Suomen valokuvataiteen museossa Helsingissä. Moisander on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun (nyk. Aalto-yliopisto) kuvataiteen koulutusohjelmasta 2007. www.juhanamoisander.com

 

30.1.–22.2.2015
JUHANA MOISANDER
Oodi isälle

Valokuvagalleria Hippolyte
Yrjönkatu 8–10 sisäpiha, 00120 Helsinki
+358 9 612 3344, www.hippolyte.fi
Avoinna: ti–pe 12–16, la–su 12–16

 

Kuva: Juhana Moisander, Oodi Isälle (yksityiskohta), 2015. Kolmiosainen installaatio: kaksi videoprojisointia, liikesensori, ääni, mikrofoni, verho, kengät