5.–28.8.2016 KAI RENNES
Kaksi teosta sosiaalisesta mediasta

Rennes_Monlenbeek

Kai Renneksen näyttely esittelee kaksi sosiaalista mediaa käsittelevää teosta: Andromeda ja Molenbeek. Molemmissa Rennes hyödyntää käyttäjien itse eri yhteisöpalveluihin lataamia kuvia, jotka asiayhteydestään irrotettuina nostavat esiin kysymyksiä siitä, miten minäkuva ja ihmisten väliset kohtaamiset muokkautuvat sosiaalisessa mediassa. Halu yhtaikaa peittää ja paljastaa ohjailee käyttäytymistämme ja minäkuvasta muodostuu brändi.

Andromeda koostuu internetistä kerätyistä kuvista, joissa miehet esiintyvät peilin edessä. Kuvajaisesta otetussa kuvassa salamavalo peittää kasvot, vaikka muu osa kehosta voi olla hyvinkin paljas. Toistuvat salamavalon välähdykset muodostavat seinälle ripustettuina tähtikarttaa muistuttavan kokonaisuuden, jonka yksittäiset “tähdet” katoavat toistensa joukkoon. Molenbeek puolestaan sisältää suoran videolähetyksen mahdollistavasta yhteisöpalvelusta kaapattuja stillkuvia. Niissä Brysselin pääkaupunkialueella sijaitsevassa Molenbeek-Saint-Jeanissa nuoret puhaltavat kasvojensa eteen savupilviä. Molenbeekin alue sai paljon huomiota maailman lehdistössä Pariisin ja Brysselin terrori-iskujen jälkeen.

Teoksia yhdistää paitsi internet materiaalin lähteenä myös peitetettyjen kasvojen tunnistamattomuus. Kasvoilla, ja katsekontaktilla, on suuri merkitys identiteetin tunnusmerkkinä ja kommunikaation luonne muuttuu, kun ne puuttuvat tai korvautuvat esim. hymiöillä. Teokset tuovat esiin myös sosiaalisen median tarjoaman mahdollisuuden tulla kuulluksi omaksi kokemassaan yhteisössä – jota määrittävät muut asiat kuin maantieteellinen sijainti – sekä mahdollisuuden jäädä halutessaan anonyymiksi.

Keskeinen kysymys näyttelykokonaisuudessa on vapaus. Sanan-, ilmaisun- ja jopa kulttuurin- tai uskonnonvapaus ovat jatkuvasti läsnä, kun puhumme sosiaalisesta mediasta. Ne ovat myös läheisessä suhteessa taiteilijan vapauteen ja mahdollisuuteen hyödyntää sen tarjoamaa materiaalia teosten lähtökohtana. Yksilön vapaus ja identiteetin muokkautuminen saavat uusia muotoja samalla kun uudet tavat kommunikoida vaativat erilaista itsesensuuria kuin kasvokkain tapahtuva kohtaaminen.


Kai Rennes
 on mediataiteilija, joka asuu Brysselissä, Belgiassa. Rennes työskenteli vuosia Ruotsissa, paitsi taiteilijana myös göteborgilaisen Galleria 54:n johtokunnassa. Hän työskentelee niin valokuvan, videon, maalauksen kuin performanssin parissa. Rennes pyrkii taiteellisessa työskentelyssään yhdistämään kulttuurista sisältöä ja historiaa teoksiin, jotka samalla asettavat kysymyksiä asioiden todellisesta luonteesta. Teosten mittakaavat toimivat eri tasoilla, mikrokosmoksista universumiin. Renneksen teoksia on esitetty paitsi Pohjoismaissa myös Ranskassa, Belgiassa, Alankomaissa, Espanjassa ja Kuubassa.


KESKUSTELU 6.8. klo 14
Sosiaalinen media, kuva ja identiteetti
Professori, varadekaani Teemu Leinonen (Aalto-yliopisto) ja taiteilija Kai Rennes keskustelevat sosiaalisen median ja ihmisen identeetin ja anonymiteetin välisestä ristiriidasta verkossa. Keskustelu suomeksi. Vapaa pääsy, tervetuloa!


5.–28.8.2016
KAI RENNES
Kaksi teosta sosiaalisesta mediasta

VALOKUVAGALLERIA HIPPOLYTE
Yrjönkatu 8–10 sisäpiha, 00120 Helsinki
+358 9 612 3344, www.hippolyte.fi
Avoinna: ti–pe 12–17, la–su 12–16

 

Kuva: Kai Rennes, Molenbeek (yksityiskohta), 2016