Näyttelyn nimi, Altar, kuvastaa leikkisää pyhyyden etsintää valokuvassa; sen aiheessa, toisinnossa ja mahdollisessa aurassa. Näyttelyn kuvat ovat kronologinen katsaus taiteilijan omakohtaisesta tutkimusprosessista, joka luo pyhätön uudistumisen ja rappeutumisen syklien kunniaksi. Teokset ovat tutkimus aineen merkityksellisyydestä, sekä dualiteetin, ylevyyden ja ohimenevyyden käsitteistä. Näyttely sisältää valokuvien lisäksi kirjan aukeamia, ikkunan, posliinilautasia, kudonnan, ja rukouslippuja. Nämä käsinkosketeltavat esineet pyrkivät esittämään avoimia kysymyksiä kuvien pyhyyden ja merkityksettömyyden välisestä ristiriidasta, kutomalla kirjaimellisesti ja allegorisesti assosiaatioiden verkon, kuitenkaan määrittelemättä vastauksia. Kuten valokuva voi jättää varjoonsa pelkän esitysmuodon, niin voi fyysinen muoto antaa tilaa metafyysisen mietiskelylle.

Taideteokset ovat ihmiskunnan historiasta olleet palvonnan kohteita ja rituaalien välineitä, ja myös luova prosessi itsessään on nähty antautumisen tekona. Rituaalia pidettiin aikoinaan perustana taideteokselle määritellylle arvolle; jolloin teoksen olemus ja tarkoitus ylittivät sen muodon ja pinnan. Olipa kyseessä uskonto tai mystiikka, nämä aineelliset esineet ovat olleet pääasiassa maalauksia, veistoksia, papereita ja tekstiilejä ja jopa ​​rakennuksia, jotka on pyhitetty eri tavoin. Voidaanko valokuvalle suoda samanlainen merkitys ja arvostus?^[1] Holografisen universumiteorian mukaan pienet hiukkaset, jotka muodostavat koko aineellisen maailman, ovat äärettömästi yhteydessä toisiinsa. Kuinka voimme nimittää jotain aineellista pyhyydeksi, mutta jotakin toista emme? Voisimmeko löytää tätä suotuisuutta jopa itsestämme, kehoista, joita asutamme?

Huolimatta aikamme maallistumisesta, yksityiset pyhätöt, omat alttarimme, ovat löydettyjen, hankittujen ja saatujen amulettien ja aarteiden kokoelmia. Kaikenlaiset alttarit ovat aineellisen elämämme esteettisiä kulmakiviä. Kotiympäristöömmekin järjestämme esteettisen crescendon ilmentymiä, joko tarkoituksellisesti tai vahingossa. Nämä installaatiot on rakennettu siitä, mitä pidämme hyvänä, antaen kaikkein intiimeimmille uskomuksillemme visuaalisen esitysmuodon. Entä jos näkisimme saman pyhyyden luomuksessa, joka on jo ympäristössämme, sattumoisin kaikkein henkeäsalpaavimmassa muodossa? Taideteosten luominen ja taideteosten sijoittaminen alttareille on samanaikaisesti jalo teko arkisen kohottamiseksi, kuin se on myös naiivi ele yliluonnollisen merkityksen lisäämiseksi esineisiin. Loppujen lopuksi projisoimalla itseään taideteokset heijastavat psyykeämme. Valokuva on kuin optinen ilmentymä jostakin äärettömästä. Alttari ja yhtä lailla kuva ovat tietoisia tai alitajuisia symbolisia sommitelmia, ja itse kuvantekoprosessikin on täynnä protokollaa. Onko valokuva siis palvonnan väline vai kohde?

Ananya Tanttu (s. 1994) on valokuva- ja videotaiteilija, joka työskentelee kotikaupunkinsa Helsingin ja Iso-Britannian välillä. Hänen taiteellisen tutkimuksensa keskeinen painopiste on ihmisen ja maan primaarisen suhteen huomioiminen, yhtä paljon kuin se on hänen henkilökohtaisen katarsiksensa muoto. Tantun luomisprosessinsa heilahtelee huolellisen rakentamisen ja spontaanin havainnoinnin välillä. Tuoden nämä ruudut olemassa oleviksi hän pyrkii hiljaa osallistumaan maailman yhteisluomiseen, joka on hänelle täydempi, syvempi ja tiiviimpi. Vuonna 2013 olleen ensimmäisen yksityisnäyttelynsä jälkeen Tantun teoksia on ollut esillä ryhmänäyttelyissä opintojen ohella sekä muissa yhteistyöhankkeissa.

Näyttelyä ja taiteilijan työtä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, Carl Ludvig Schaumans familjefond sr, sekä Eugène, Elisabeth ja Birgit Nygrénin -säätiö.

^[1] Kvanttifysiikan linssin kautta huomaamme, että subatomiset hiukkaset eivät eroa liiaksi ​​fotoneista, liittäen aineen valoon; elektroni voi ottaa hiukkasen lisäksi myös aallon muodon, kuin sumean energiapilven (Michael Talbot, 1996). Mikä tekee tietystä molekyyliryhmästä toista poikkeuksellisemman?

Ananya Tanttu
Altar

3.6.–1.7.2022
Valokuvagalleria Hippolyte

kuva: Ananya Tanttu, Pocket-size Deity, 2022