Kaisa Karhun teossarja Mukaelmia maisemasta ja itsestä johdattaa katsojan ylevien maisemien ja performatiivisten eleiden välille syntyvien kohtaamisten äärelle. Karhun valokuvavedoksista sekä kangastulosteista koostuva näyttelykokonaisuus tutkii omakuvan, naiseuden ja maiseman välistä suhdetta. Miehisen taiteilijayhteisön asettamat säännöt ja reunaehdot ovat pitkään määritelleet sitä miltä naistaiteilijoiden tulisi kuvissaan näyttää, jotta heidät otettaisiin tosissaan. Karhun omakuva- ja maisemateosten pyrkimys on rikkoa ja tehdä näkyväksi taiteen historiassa esiintyviä sukupuolittuneita ja sisäänrakennettuja merkityksiä.

Karhun kiinnostus maisemaan kumpuaa naistaiteilijuuden ja maisemakuvauksen historiasta; erityisesti romantiikan ajan maalaustaiteesta. Romantiikan aikana taiteessa oli suosittua subliimin eli ylevän kokemuksen kuvaamisen tavoittelu. Tavoittaakseen ja ilmaistakseen ”todelliset” tunteensa, taiteilijan oli tavoiteltava henkilökohtaista kosketusta ja yhteyttä luontoon etäällä sivistyksestä. Maisemat, mutta toisaalta myös taiteilijan omakuvat, koettiin ”suurina aiheina”, joihin naisen älyllinen kapasiteetti ei välttämättä riittänyt.

Valtavan intensiivisen, ylevän kokemuksen käsitteeseen liitettiin romantiikassa hämmennystä, kunnioitusta ja ihmettelyä. Myös Karhun teokset syntyvät, kun hän kohtaa maiseman, joka puhuttelee häntä paitsi kauneudellaan, myös voimakkaalla, selittämättömällä tunteella. Tällaisen maiseman kokemiseen liittyvä hämmennys kiinnostaa Karhua, sillä sen johdosta hän kokee maiseman pirstaleisena: yhdellä silmäyksellä saavuttamattomissa olevana osiensa kauniina summana. Karhun maisemateokset eivät pyri ottamaan maisemaa ja sen katsomista haltuun, vaan välittävät kokemusta sen fragmentaarisuudesta.

Sarjallisuus on Karhun työskentelylle tärkeää, sillä toisin kuin yksittäinen kuva, sarja synnyttää käsityksen liikkeestä ja ajasta. Maisemien rinnalla nähtävät Karhun omakuvatriptyykit syntyvät vartalon asentojen ja eleiden muuttuessa vuorovaikutuksessa maiseman kanssa, jolloin omakuvien yhtaikaa katsova ja katsottava kohde muuttuu hetkellisesti osaksi näkymää. Eleet Karhun teoksissa peilaavat mm. 1700- ja 1800-lukujen naistaiteilijoiden omakuvia, jotka toimivat heille välineenä tehdä oma toimijuutensa taiteilijana näkyväksi. Eleet saattavat olla pienimuotoisia, hienovaraisia mutta tietoisia kädenasentoja, kuten ne heidän maalauksissaan usein olivat, tai suurempia, helpommin havaittavia vartalon liikkeitä, joiden kautta omakuvallisuus korostuu. Niiden avulla Karhun omakuviin tallentuu yhteinen jälki, jonka taiteilijan vartalo, katse tai ele piirtää maiseman kanssa. Maisemasta jälki pian katoaa ja molemmat osapuolet jatkavat eritahtista muuttumistaan.

Kaisa Karhu on Helsingissä toimiva valokuvataiteilija, jonka työskentely pohjautuu performatiivisten tekojen ja valokuvan yhdistämiseen. Henkilökohtaisen lähestymistavan kautta Karhu pohtii teoksissaan naistaiteilijuutta sekä naissukupuolen alisteista historiaa luontoaiheiden kuvaajana. Karhu on käsitellyt teemaa myös edellisessä yksityisnäyttelyssään Tunteiden kasvio (2016), joka oli esillä Galleria Uudessa Kipinässä Lahdessa 2016 sekä Valokuvakeskus Nykyajassa Tampereella 2017. Karhu on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston valokuvataiteen koulutusohjelmasta 2017.

Näyttely on saanut tukea Suomen kulttuurirahastolta.

Kaisa Karhu
Mukaelmia maisemasta ja itsestä

Valokuvagalleria Hippolyte
9.7.–1.8.2021

Avoinna: ti-pe 12-17, la-su 12-16

kuva: Kaisa Karhu, Japanilainen näkymä, 2019
installaatiokuvat ja virtuaalinäyttelyn toteutus (alla): Aukusti Heinonen