Näyttelyssään Sounds that shouldn’t be there (Ääniä, joita ei pitäisi kuulua) kuvataiteilija Pekka Niskanen ja äänitaiteilija Robert Aeberhard käsittelevät niin kutsuttuja huminaääniä. Vaikeasti paikallistettavia, häiritseviä matalataajuisia ääniä koetaan ja aistitaan ympäristöstä hyvin eri tavoin ja niille löytyy harvoin välitöntä järjellistä selitystä. Niskanen ja Aeberhard yrittävät äänitteitä, haastatteluja ja kuvia hyödyntävässä ääni- ja videoinstallaatiossaan tavoittaa ilmiötä joka pakenee ihmisen havaintokykyä, mutta joka fyysisten ja psyykkisten vaikutustensa vuoksi edellyttäisi julkista keskustelua.

Syyskuussa 2015 Robert Aeberhard työskenteli Cité Internationale des Arts taiteilijaresidenssissä Pariisissa. Hän kärsi usein studiossaan päänsärystä ja unettomuudesta ja hänen korvansa soivat hänen työskenneltyään studiossa koko päivän. Kuitenkin vasta soittaessaan bassokitaralla ja työskennellessään mikrofonien kanssa hän havaitsi voimakkaan häiriöäänen. Kaikilla nauhoitteilla kuului paitsi korkeaäänistä suhinaa myös matalataajuuksista jylinää. Mikrofonin sijainnista ja kulmasta riippuen äänten taajuus ja voimakkuus vaihtelivat. Äänienergialla oli selvä sijainti huoneessa: Aeberhard saattoi “koskettaa” sitä ja seurailla sen reunoja tilassa. Tallentamisen jälkeen hän rakensi koeversioita soittimista, joilla hän saattoi tuottaa harmonioita ja melodioita häiriöäänten avulla – uusi instrumentti oli syntynyt.

Voidakseen nukkua ja työskennellä, Robert Aeberhard vuorasi studionsa seinät alumiinifoliolla. Vieraillessaan Aeberhardin luona Pekka Niskanen kiinnostui heti muokatusta studiosta ja sen taustalla olevista syistä. He alkoivat yhdessä tutkia ilmiötä, joka paljastui pian niin kutsutuiksi huminaääniksi. Ne ovat matalan taajuuden ääniä, joille ei löydy ympäristöstä mitään välitöntä ja järkevää selitystä. Huminaääniä kuvaillaan usein kuin kaukaisuudessa olevan rekan tyhjäkäynniksi tai vain matalaksi jylinäksi, joka saattaa jopa värisyttää esineitä. Koska kaikki eivät ääniä kuule, saatetaan niistä kärsiviä syyttää usein kuvittelusta.

Huminaäänten lähteitä on vaikea jäljittää. Tutkimuksissa on epäilty matkapuhelimien tukiasemia, korkeajännitelinjoja tai kaasuputkien aiheuttamaa värähtelyä. Myös puolustusvoimat käyttävät pitkien aaltojen radiotaajuuksia kommunikoidessaan sukellusveneiden ja lentokoneiden kanssa ympäri maailman. Ilmiöstä kärsivät ovat huomanneet voimakkaampia ääniä esim. NATO:n harjoitusten aikana. Vaikka vain osa ihmisistä havaitsee ääniä, niistä saadaan ilmoituksia maailmanlaajuisesti.

Robert Aeberhard nauhoitti näitä määrittelemättömiä ääniä sekä tavallisella suojaamattomalla mikrofonilla että sähkömagneettisella mikrofonilla eri paikoissa, Pekka Niskasen samalla kuvatessa ympäristöä. He ymmärsivät pian etteivät “äänet joita ei pitäisi kuulua” ole lainkaan harvinaisia, mutta ne on käännettävä kuultavaan muotoon, sillä suurin osa ei havaitse niitä sellaisenaan.

Hippolytessä esitettävä video- ja ääni-installaatio on tällainen käännös. Ääniteoksessaan Aeberhard muuttaa kuulumattomat äänet kuultaviksi ja ei-toivotut äänet toivotuiksi säveltämällä niistä musiikkia. Bassokitara, matalan taajuuden instrumentti sekin, toimii niille ihanteellisena musiikillisena parina. Otokset paikoista joissa huminaääniä voi havaita, vihjaavat niiden alkuperään. Pekka Niskanen on lisäksi haastatellut Cité Internationale des Arts residenssissä taiteilija Sara Pathiranea joka asui aiemmin samassa studiossa kuin Aeberhard sekä Cheng Jen Peitä ja Lin Cheng Weitä, joiden työhuoneet sijaitsivat sen läheisyydessä. Taiteilijoiden työskentelyjaksot Citéssä vaihtelevat kuukaudesta kahteen vuoteen. Äänitaide, kuvat ja haastattelut ovat osa palapeliä jolla herätellään yhteiskunnallista keskustelua vaikeasti hahmotettavasta ja vähän tunnetusta ilmiöstä, jonka vaikutukset ihmisten henkiselle ja fyysiselle terveydelle ovat vielä epäselvät.

Pekka Niskanen (s. 1961) on media- ja videotaiteilija ja elokuvaohjaaja. Hän teki tohtorityönsä ”Taide identiteettien politiikan rakentajana” (2014) Taideyliopiston Kuvataideakatemiaan. Niskasen teoksia on esitetty eri puolilla maailmaa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä. Hänen tärkeimmät yksityisnäyttelynsä ovat olleet MUU Galleriassa, (Helsinki 2015), Valokuvagalleria Hippolytessä (Helsinki 2013), Suomesta Galleriassa (Berliini 2012), Ateneumin taidemuseossa (Helsinki 2009), White Box Galleriassa (New York 2004) INOVAssa (Milwaukee, Illinois 2001) ja Kiasmassa (Helsinki 1998). Niskanen on visualisoinut kokeellista teatteria Suomessa. Hän toteutti 2005 lavastuksen ja puvut Verdin Rigolettoon Göteborgin Oopperassa Ruotsissa. Niskanen on ohjannut myös dokumenttielokuvia ja -videoita. ”Virtualinen sota” -elokuvan ensi-ilta oli Tampereen elokuvafestivaaleilla 2012. Se on esitetty kahdesti TV1 / YLEllä. www.pekkaniskanen.com

Robert Aeberhard (s. 1977) on muusikko ja äänitaiteilija joka asuu ja työskentelee Bernissä, Sveitsissä. Äänitaiteilijana hän on ottanut osaa näyttelyihin ja performasseihin Bernissä ja Pariisissa. Hänen työtään kenttänauhoitusten kanssa voi seurata hänen ääniblogissaan. Bassokitaristina Aeberhard on soittanut yli 600 konserttia Euroopassa. Osana ‘Fitzgerald & Rimini’ duoa, yhdessä runoilija Ariane von Graffenriedin kanssa, hän on julkaissut kaksi albumia ‘Aristokratie und Wahnsinn’ (2011) sekä ‘Grand Tour’ (2015). Duolle myönnettiin Bernin kantonin kirjallisuuden tunnustuspalkinto vuonna 2015. Aeberhard on julkaissut myös pianomusiikkia ja kenttä-äänityksiä sisältävän albumin ’OKRA’ pianisti Oli Kusterin kanssa. Vuonna 2014 Aeberhard vietti puoli vuotta Cité Internationale des Arts residenssissä Pariisissa Bernin kantonin myöntämällä stipendillä. www.dadaad.ch

Yhteistyössä:
Sara Pathirane, Cheng Jen Pei, Lin Cheng Wei

Näyttelyä ovat tukeneet:
Genelec, AVEK / Tuuli Penttinen-Lampisuo, Alfred Kordelinin säätiö, Taiteen edistämiskeskus

28.4.–21.5.2017
PEKKA NISKANEN & ROBERT AEBERHARD
Sounds That Shouldn’t Be There

Valokuvagalleria Hippolyte
Yrjönkatu 8–10 sisäpiha, 00120 Helsinki, +358 9 612 3344, www.hippolyte.fi
Avoinna: ti–pe 12–17, la–su 12–16

kuva: Pekka Niskanen