Vuoden valokuvataidekirja 2019 on Johannes Romppasen Lilja

Valokuvataiteilijoiden liitto ja Suomen valokuvataiteen museo ovat antaneet Vuoden valokuvataidekirja 2019 -palkinnon Johannes Romppasen kirjalle Lilja. Ansiokkaan valokuvataidekirjan tekijälle myönnettävän, vuosittaisen palkinnon suuruus on yhteensä 4000 euroa, 2000 euroa voittajalle ja jokaiselle finalistille 500 euroa.

Teos kertoo Johannes Romppasen tyttärestä Liljasta, ja hänen kanssaan vietetyistä neljästä ensimmäisestä vuodesta. Kirja näyttää arjen kompleksisuuden monivammaisen lapsen kanssa: sairaalakäyntejä ja väsymystä, mutta myös iloa ja naurua – Romppasen perheen tavallista arkea.

Vuoden 2019 palkinnosta päätti kuvataiteilija-valokuvaaja Ulla Jokisalo, joka perusteli valintaansa seuraavasti: “Johannes Romppasen Lilja on monikerroksinen ja tarkkaan ajateltu teoskokonaisuus. Valokuvataidekirjan syvin vaikuttavuus ja koskettavuus on sen äärimmäisessä henkilökohtaisuudessa ja valokuvien inhimillisessä lämmössä. Lilja on Romppasen dokumentaatio vuosista 2013–2018 ja niistä seurannaisvaikutuksista, joita lapsen yllättävä cp-vammaisuuden diagnoosi hänen perheessään aiheutti. Valokuvakertomuksena Lilja on erityinen etenkin Romppasen itsensä ja hänen tyttärensä välisen suhteen kuvauksena, ja heidän yhteisenä näkökulmanaan.” Lue lisää Jokisalon perusteluista sivulta www.photobookaward.fi ja hanki kirja omaksesi sivulta www.shop.hippolyte.fi/kirjakauppa

Johannes Romppanen on kuvataiteilija Kati Rapian haastatateltavana Hehkutus-klubilla Suomen valokuvataiteen museon Instagram Livessä (@valokuvamuseo) tänään tiistaina 12.5. klo 18-19. Livessä keskustellaan Liljasta ja Johannes Romppasen lempivalokuvakirjoista.

Johannes Romppasen Lilja-kirjaan ja kilpailun finalisteihin voit tutustua Valokuvagalleria Hippolyten heinäkuun näyttelyssä 883 sivua – Vuoden valokuvataidekirja -palkinto 2019 3.7.–2.8.2020. Lisätietoa näyttelystä tulossa pian!

(kuva: Johannes Romppanen)