Valokuvataiteen teosvälitys OTOS/23 marraskuussa Kaapelitehtaalla!

Valokuvataiteilijoiden liitto esittelee ja myy jäsentensä teoksia OTOS/23 -tapahtumassa marraskuussa. Tämänvuotinen valokuvataiteen teosvälitys järjestetään Kaapelitehtaalla Helsingissä 2.–5.11.2023. Tapahtuman teokset ovat hankittavissa myös liiton verkkokaupasta ja ovat ostettavissa sieltä pidennetyn ajan aina marraskuun loppuun asti.

OTOS/23 verkkokokoelmaa on mahdollista selata ennakkoon 26.10.2023 alkaen osoitteessa shop.hippolyte.fi.

OTOS/23 on erinomainen tilaisuus tutustua ajankohtaisiin, Suomessa asuvien ja työskentelevien valokuvataiteilijoiden teoksiin. Näyttelyssä ja verkossa on kaiken kaikkiaan esillä yli 285 taideteosta. Tapahtuma tarjoaa monipuolisen ja runsaan katsauksen siihen, mitä valokuvataiteessa tapahtuu nyt. Esillä on niin perinteistä, abstraktia kuin käsitteellistä kuvailmaisua – sekä väreissä että mustavalkoisena. Valokuvataiteen lisäksi näytteillä ja ostettavissa on mediataideteoksia, kolmiulotteisia veistoksia ja uusimpia valokuvataidekirjoja. Tänä vuonna tapahtumassa on paikan päällä myös vedosmyynti, jossa on tarjolla teoksia monessa eri koossa ja hintaryhmässä.

OTOS/23-myyntinäyttelyyn Kaaplitehtaan Valssaamossa on vapaa pääsy ja se on avoin kaikille. Kun tapahtuma järjestetään lisäksi verkossa ovat katsojat ja ostajat ajasta ja paikasta riippumattomia. Voit selata OTOS/23 verkkokokoelman teoksia mukavasti vaikka omalta sohvaltasi marraskuun loppuun asti!
OTOS/23
2.–5.11.2023
Valssaamo, Kaapelitehdas
Kaapelinaukio 3 B, 00180 Helsinki

Torstai 12–20
Perjantai klo 12–19
Lauantai, Sunnuntai klo 11–18

Vapaa pääsy

OTOS/23 -verkkokokoelma
2.–30.11.2022
(26.10.–1.11.2022 selattavissa ennakkoon)
shop.hippolyte.fi

Taiteilijat: Vesa Aaltonen, Henri Airo, Petri Anttonen, Jari Arffman, Pasi Autio, Miia Autio, Anna Autio, Shia Conlon, Pira Cousin, Lauri Eriksson, Taneli Eskola, Noora Geagea, Anna K Greus, Iina Gröhn, Svante Gullichsen, Paula Haapalahti, Antti Haapio, Mikko Haiko, Anni Hanén, Eeva Hannula, Ripsu Hongisto-Salmi, Aapo Huhta, Irmeli Huhtala, Paula Humberg, Heini Hölttä, Juha-Pekka Inkinen, Tiina Itkonen, Markus Jokela, Sofie Jokinen, Markku Joutsen, Elina Julin, Utu-Tuuli Jussila, Martti Jämsä, Ben Kaila, Jouni Kaipia, Juuli Kangasniemi, Sanna Kannisto, Kaisa Karhu, Marko Karo, Joel Karppanen, Timo Kelaranta, Karl Ketamo, Hanne Kiiveri, Anni Kinnunen, Heidi Kirjavainen, Maija Klemetti, Hanna Koikkalainen, Ulla Kokki, Tanja Koljonen, Laura Konttinen, Natalia Kopkina, Verna Kovanen, Ville Kumpulainen, Iiris-Lilja Kuosmanen, Hilla Kurki, Kaarina-Sirkku Kurz, Katri Lassila, Milja Laurila, Johanna Lecklin, Lasse Lecklin, Virpi Leinonen, Emmi-Vieno Lemmenhelmi, Anni Leppälä, Kira Leskinen, Ulla-Mari Lindström, Tero Marin, Kimmo Metsäranta, Rasmus Mäkelä, Saara Mäntylä, Kirsti Nenye, Anna Niskanen, Ida Nisonen, Juuso Noronkoski, Erica Nyholm, Taika Oja, Essi Maaria Orpana, Anne Ovaska, Kari Paajanen, Sini Pelkki, Niina Pietarinen, Jaana Rannikko, Patrik Rastenberger, Anna Reivilä, Kukka-Maria Rosenlund, Hanna Råst, Sakari Röyskö, Aura Saarikoski, Mortti Saarnia, Emma Sarpaniemi, Maija Savolainen, SerraGlia, Markku Siekkinen, Juliana Irene Smith, Kari Soinio, Antti Sorva, Kaisa Syrjänen, Marja Söderlund, Annimari Taivalsaari, Maija Tammi, Juha Tanhua, Marja-Liisa Torniainen, Alexandra Trufanova, Ritva Tuomi, Lumi Tuomi, Linda Varoma, Niina Vatanen, Saana Wang, Leena Ylä-Lyly, Filippo Zambon.

 

Lisätietoa:

Henna Harri
toiminnanjohtaja
040 591 0770
henna.harri@hippolyte.fi

Anna Airaksinen
näyttelykoordinaattori
050 379 9036
anna.airaksinen@hippolyte.fi

Valokuvataiteilijoiden liitto ry (VTL) on valtakunnallinen etujärjestö, jonka tehtävä on vahvistaa valokuvataiteen ja valokuvataiteilijoiden yhteiskunnallista asemaa ja arvostusta Suomessa. Liitto tarjoaa valokuvaan pohjautuvalle taiteelle ja sen tekijöille näkyvyyttä, foorumeita ja verkostoja sekä kasvattaa osaltaan yhteiskuntamme kulttuurista pääomaa.