Vuoden valokuvataidekirja 2023 -palkinnon saa Maija Tammen teos Hulda/Lilli

Valokuvataiteilijoiden liitto ja Suomen valokuvataiteen museo ovat antaneet Vuoden valokuvataidekirja 2023 -palkinnon Maija Tammen kirjalle Hulda/Lilli. Palkinnosta päätti valokuvakuraattori Thyago Nogueira (Sao Paulo, Brasilia). Ansiokkaan valokuvataidekirjan tekijälle myönnettävän, vuosittaisen palkinnon suuruus on 2000 euroa voittajalle ja jokaiselle finalistille 500 euroa.

Palkinnosta päättänyt Thyago Nogueira kertoo:

”Biologian opiskelu ennen taideuraa saattaa selittää valokuvaaja Maija Tammen (s.1985) töiden omaperäisyyttä. Teoksessaan Hulda/Lilli Tammi vie lukijan seuraamaan kahden erilaisen olennon – jemeninkameleontti Huldan ja idänkulkusirkka Lillin – biologista kehitystä, tarinaa ja tunteita. Kumpikin tarina kerrotaan itsenäisesti: Ne alkavat kirjan vastakkaisilta puolilta ja johdattavat päähenkilöiden viimeiseen, kohtalokkaaseen kohtaamiseen. Lillin ja Huldan tarinat esitetään yhdistelmällä valokuvia ja tekstejä, jotka on tarkkaan suunniteltu yksilöllistämään olennot. Viittaus Aisopoksen kuuluisaan satuun muurahaisesta ja heinäsirkasta tuntuu ilmeiseltä. Kirjan molemmilla alkupäillä on selkeä ja klassinen ulkoasu, ja kerronnan edetessä muoto alkaa muistuttaa sarjakuvaa tai vanhaa tiedelehteä. Mukana on myös ripauksia huumoria. Tarinan huipennuksessa kaksi ihastuttavaa olentoa kohtaavat, ja lukija saa muistutuksen näiden perimmäisistä luonnoista saalis- ja petoeläimenä.”

”Teoksen nerokkuus piilee Huldan ja Lillin yksilöllistämisessä, joka tuottaa tunnesiteen lukijan ja päähenkilöiden välille. Siteen vahvuus testataan viimeisessä kohtaamisessa. Runollisia ja tieteellisiä kuvia yhdistävä kirja nivoo hienosti yhteen tarinan ja fyysisen esineen. Se kertoo julmasta ja vääjäämättömästä kohtalosta eläinmaailmassa, ja tarjoaa samalla metaforan, jonka myötä voi pohtia tunteiden rakentumisen moraalisia seurauksia ja oman inhimillisen olemassaolomme julmuutta.”

Muut Vuoden Valokuvataidekirja palkinnon finalistit olivat Janne Riikosen Notes for Our Legacy, Aura Saarikosken Grey Mélange, Lorenzo ”SerraGlia” Servin CONE WARS ja Milla Talassalon 3. 

Lisätietoa voittajasta ja finalisteista täältä.

Vuoden valokuvataidekirja -palkinnon päämääränä on kannustaa korkeatasoisten valokuvataidekirjojen tekemiseen sekä herättää yleistä kiinnostusta valokuvataidekirjoja kohtaan. Palkinto myönnetään suomalaiselle tai Suomessa asuvalle valokuvataiteilijalle vuonna 2023 ilmestyneestä valokuvataidekirjasta. Palkinto nostaa esiin kirjaa valokuvataiteen muotona, ja sen tavoitteena on aktivoida mediaa esittelemään ja arvioimaan valokuvataidekirjoja itsenäisinä taideteoksina.

Voit ostaa Vuoden valokuvataidekirja 2023 palkinnon kirjoja Hippolyten verkkokaupasta ja paikan päältä galleriasta (Yrjönkatu 8–10).