The Place of No Crows -näyttely esittelee Daniel Courtin valokuvateoksia, jotka tarkastelevat Bulgariaa; maata, jonka väkiluku on kommunismin kaatumisen jälkeen dramaattisesti pienentynyt. Teoksissaan, jotka Court on kuvannut vierailuilla maan autioituneimmille alueille vuosien 2017–2019 aikana, hän keskittyy siirtymävaiheessa oleviin tiloihin ja siihen, mistä kokemus yhteisöstä ja kodista rakentuu.
Vaikka Bulgarian maaseudun entiset yhteisöt ovat jo suurelta osaksi asumattomia tai osin kokonaan hylättyjä, näyttely tuo esiin, että monet niin kutsutuista ’aavekylistä’ ovat itse asiassa asuttuja paikkoja. Monet niistä olivat katoamisen partaalla, mutta kuitenkin olemassa ihmisille, jotka niissä vielä asuivat. Näyttely ei siis kuvaa vain ihmisten hylkäämiä paikkoja, vaan myös ihmisiä, jotka on jätetty näille alueille. Sarjan nimi The Place of No Crows, ’varikseton paikka’, juontaa juurensa paikallisesta, hylättyyn kylään viittaavasta ilmaisusta, johon Court törmäsi Luoteis-Bulgariassa.
Daniel Courtin työskentely keskittyy muuttoliikkeen vaikutuksiin niin sosiaalisen, poliittisen kuin kulttuurisen kehityksen seurauksena. Dokumentoidessaan reuna-alueiden yhteisöjä erilaisissa suurten muuttoliikkeiden tai väestökadon synnyttämissä liminaaleissa, siirtymä- tai välitiloissa, hänen työnsä käsittelee sitä, kuinka hahmotamme lähiympäristöämme yrittäessämme luoda sekä kontekstia että merkitystä jokapäiväiselle elämälle.
Daniel Court on Suomessa toimiva dokumenttikuvaaja, joka on juuri valmistunut valokuvataiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta. Hänen kuvasarjansa mielenosoituksista, jotka johtivat Calais’n ’Viidakkona’ tunnetun pakolaisleirin sulkemiseen Pohjois-Ranskassa, oli esillä Pitt Rivers -museossa Oxfordissa, 2019 ja on mukana Philip Hughesin kirjassa Storytelling Exhibitions: Identity, Truth and Wonder, jonka julkaisee Bloomsbury UK. Courtin kuvia Euroopan autioituneilta alueilta, esiteltiin Nidan kansainvälisessä valokuvaussymposiumissa 2019. Hän on saanut kaksi Aalto Arts -apurahaa (2018, 2019) ja yhden projektiapurahan Patricia Seppälän säätiöltä (2019). www.dan-court.com
Daniel Court
The Place of No Crows
23.7.–11.9.2021
Hippolyte Korjaamo
Töölönkatu 51 a-b, Helsinki
Avoinna Korjaamon aukioloaikoina: ti-to 11-21, pe 11-21.30, la 14-21.30
kuva: Daniel Court, Abandoned Theatre, Gabrovo Province, 2018