Ida Taavitsainen on työskennellyt yli kaksikymmentä vuotta pimiössä ja analogisen valokuvauksen parissa. Kuvausvaiheessa, filmiä kehittäessä tai pimiössä kuvaa vedostaessa jokin voi aina mennä pieleen. Paperi tai filmi voi olla vanhentunutta, valotus epäonnistua tai filmi vahingossa kaksoisvalottua. Koko prosessin aikana, kuvaamisesta valmiiseen vedokseen, kuvaan voi vuotaa valoa; pimiössä filtteri tai valotusaika voi olla väärä tai filtterit voivat unohtua kokonaan pois päältä, tai paperi voi liikahtaa vahingossa kriittisellä hetkellä, naarmuuntua tai jumittua koneeseen juuri, kun kaikki asetukset on saatu kohdilleen. Näyttelyynsä Taavitsainen koonnut parhaita epäonnistumisiaan ja iloisia yllätyksiä.

Epäonnistumismahdollisuudet ovat loputtomat, mutta ilman virheitä ei synny innovaatioita. Tarinan mukaan pseudosolarisaatio tai niin kutsuttu Sabatier-ilmiö keksittiin sattumalta, kun hiiri juoksi valokuvaaja Lee Millerin jalan yli pimiössä ja hän sytytti valot kesken rakastajansa, taiteilija Man Rayn, valokuvan kehittämisen. Efekti tunnettiin jo valokuvauksen alkuaikoina, mutta se oli unohtunut ajan myötä. Man Ray jalosti tekniikan, teki siitä kuuluisan – ja otti kunnian itselleen.

Välillä inhimillinen tai tekninen virhe voi “pilata” parhaimman valokuvan, tulevan klassikon. Toisinaan se taas voi tuoda kuvaan jotain uutta, kaunista tai yllättävää. Vuosien varrella Taavitsainen on säästänyt parhaimmat epäonnistumisensa ja mokansa: väärän, mutta hienon sävyiset koeliuskat, mielenkiintoiset valovuodot ja vahingossa syntyneet monivalotukset. Osa niistä on jäänyt kummittelemaan hänen alitajuntaansa – kuvasta ei tullut odotusten mukaista, vaan jotain muuta, jotain mielenkiintoista. Vaikka kuva on teknisesti virheellinen, tekeekö se siitä huonon?

Kun hallitsee tekniikan, sitä voi myös väärinkäyttää ja luoda efektejä esimerkiksi kaksoisvalottamalla, naarmuttamalla, ristiinkehittämällä tai puskemalla filmiä. Tämä näyttely ei kuitenkaan ole syntynyt hallittujen tai suunniteltujen virheiden tuloksena, vaan virheet ovat  ilmestyneet taiteilijalle enemmän teknisten virheiden, sattuman tai yksinkertaisesti oman huolimattomuuden seurauksena. Tässä täydellisyyteen pyrkivässä maailmassa, jossa kauneus on pitkälti algoritmien ja korporaatioiden määrittämä, on välillä hyvä vapautua kontrollista ja nähdä epäonnistumisen sekä sattuman kauneus.

Ida Taavitsainen (s. 1987) on analogisen valokuvan parissa työskentelevä helsinkiläinen valokuvaaja. Hän käsittelee usein töissään muistoja, perhesiteitä, läsnä- ja poissaoloa sekä ihmisten emotionaalista kiintymystä paikkoihin ja esineisiin. Taavitsainen opiskeli Englannissa ja valmistui valokuvataiteen maisteriksi Royal College of Artista vuonna 2014 ja kandiksi University of the Creative Artsista 2011. Lisäksi hän on opiskellut analogista valokuvausta Västra Nylands Folkhögskolanissa vuosina 2007-2008 ja työskennellyt pimiössä teini-iästä lähtien.

Taavitsaisen teoksia on ollut esillä ryhmänäyttelyissä ja festivaaleilla Euroopassa ja Aasiassa, muun muassa Suomen Valokuvataiteen museossa, Loviisan kaupungin museossa ja Kiyosato Museum of Photographic Artsissa (KMOPA) Japanissa. Hänen teoksiaan  on Valtion taideteostoimikunnan ja KMOPA:n kokoelmissa. Lontoolainen kustantamo Booth-Clibborn Editions julkaisi Taavitsaisen valokuvakirjan The Memory of My Wardrobe vuonna 2014. (Epä)onnistumisia on Taavitsaisen ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa, ja se esitettiin  suppeammassa muodossa Lahdessa Galleria Uusi Kipinässä syyskuussa 2025.

Taiteilijan työskentelyä on tukenut Konstsamfundet.

kuva: Ida Taavitsainen, Kultainen hetki, 2025