“It’s called the Gay Rodeo but obviously it is not limited to gay people. It’s all-welcoming. That is the key.”
– Phil, kilpailija
Amerikan länsi on ollut monen vastakulttuurin kehto ja myös gay-rodeo on syntynyt siellä. Gay-rodeo on saanut alkunsa 1970-luvulla homoseksuaalien syrjinnästä. Vaikka osallistujat voivat nykyään osallistua muihinkin rodeoihin, tämä rodeo on monelle turvapaikka ja valittu perhe, jossa jokainen hyväksytään omana itsenään.
”Törmäsin The Gay Rodeo Associationiin sattumalta. Menin ensimmäisen kerran 2011 kuvaamaan vuotuiseen finaali-rodeoon Teksasissa. Kuvaamisen ohessa puhuin paljon kilpailijoiden, katsojien ja rodeon henkilökunnan kanssa. Kaikilla oli tarinansa ja monet jakoivat niitä kanssani. Rodeo-perhe, kuten kaikki kutsuivat yhteisöään, toivotti minutkin tervetulleeksi.”
Karoliina Paatos on kuvannut vuodesta 2011 The International Gay Rodeo Associationin rodeoiden osallistujia eri puolilla Yhdysvaltoja. Hän on kiertänyt rodeoissa useiden vuosien ajan ystävystyen kuvattaviensa kanssa.
”Minne vain katsoinkin näin muhkeita lava-autoja, isoja eläimiä, farkkuja ja leveälierisiä cowboy-hattuja. Kuten aina rodeoissa, ilman täytti adrenaliini, tomu, hiki ja raikuva musiikki. Rodeo-areenalta kantautuvat tanssihitit, kaikkialla kimaltava glitter ja drag queenit paljastivat tämän kuitenkin olevan vähän erilainen rodeo.”
Karnevalistinen drag-kulttuuri on olennainen osa gay-rodeota ja näissä rodeoissa kaikki voivat osallistua mihin tahansa lajiin sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Gay-rodeoissa kiertää nais-härkäratsastajien joukko, koska he saavat täällä kilpailla omassa sarjassaan.
Karoliina Paatos (1979) on palkittu valokuvataiteilija ja kuvajournalisti. Hänen uusin valokuvataidekirjansa Heroes on julkaistu 2021 (kustantaja The Angry Bat). Siitä on kaksi editiota: sitomaton Newspaper Edition (painos 1000 kpl) ja käsin tehty Artist Edition (painos 80 kpl). Kirja voitti Sloveniassa 2022 vuoden parhaiten suunnittelun kirjan palkinnon. Kirjoja saa taiteilijalta www.karoliinapaatos.com ja Valokuvagalleria Hippolyten kaupasta
Tätä projektia ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, Suomen Kulttuurirahasto ja Belgrade Photo Month.
Karoliina Paatos
HEROES
19.8.–9.10.2022
Hippolyte Korjaamo (Töölönkatu 51 A-B, 00250 Helsinki)
Näyttely avoinna Korjaamon aukioloaikojen mukaisesti
Kuva: Karoliina Paatos, A kiss (Robert & Troy), International Gay Rodeo Finals, Fort Worth, Texas 2012