Ben Kaila Koronapäiviä 12.4.–5.5.2024

Hippolyte Studio

29. tammikuuta 2020 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) vahvisti, että Suomessa on todettu ensimmäinen koronavirustartunta.

Taudin leviämisen riskin sanottiin olevan hyvin pieni.

30. tammikuuta Maailman terveysjärjestö (WHO) julisti koronaviruksen kansainväliseksi kansanterveysuhaksi.

30. maaliskuuta Suomen hallitus totesi maan olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen takia.

Maan rajat suljettiin.

Hallitus velvoitti yli 70-vuotiaat karanteenia vastaaviin oloihin, pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan.

Ben Kaila eristäytyi kotiinsa ja autoonsa, jolla hän teki kuvausmatkoja Helsingissä.

34. kesäkuuta 2020 karanteeni päättyi.

Koronavirusepidemian aikana Suomessa on 1. helmikuuta 2024 todettu yli 1500 000 tautitapausta, n. 6 700 kuolintodistukseen korona on merkitty pääsyyksi ja n. 3 800 kuolemantapauksessa se on ollut myötävaikuttava tekijä.

Hippolyte Studiossa nähdään 40 valokuvan sarja, joka koostuu Kailan ottamista kuvista korona-aikana. Kuvat ovat Itä-Helsingistä, sisäkuvat Kailan kodista. Suurin osa valokuvista on mustavalkoisia, muutamat maisemat väreissä.

Koronapäiviä julkaistiin alun perin valokuvakirjana vuonna 2021, ja nyt kuvat ovat ensimmäistä kertaa esillä näyttelykokonaisuutena.


Ben Kaila
(s. 1949) on opiskellut valokuvausta Tukholman Fotoskolanissa 1970-luvun alussa muun muassa Christer Strömholmin ja Anders Petersenin johdolla. Kaila oli vuosina 1972–1981 jäsenenä SAFTRA-valokuvaajaosuuskunnassa ja hänen aloitteestaan perustettiin vuonna 1987 Kuvatoimisto Gorilla. Kaila on toiminut opettajana Taideteollisessa korkeakoulussa ja lisäksi hän on opettanut Turun taideakatemiassa, Lahden muotoilu- ja taideinstituutissa sekä ammattikorkeakoulu Noviassa.

Kailan valokuvista on julkaistu teokset Siirtosuomalainen 1994 ja 2019 (Risto Vuorimiehen kanssa), Kysymys vähästä 1996, Koditon 2002, Valokuvia 2008, Das Berlin Buch 2015, Koronapäiviä 2022. Kailalle ja Risto Vuorimiehelle myönnettiin valtionpalkinto näyttelystä Siirtosuomalainen. Kailan valokuvateoksia löytyy muun muassa Suomen valtion, Suomen valokuvataiteen museon, Helsingin taidemuseon, Saastamoisen säätiön, Jenny ja Antti Wihurin rahaston, Hannulan & Hinkan ja Lars Swanljungin kokoelmista.

 

 

Ben Kaila
Koronapäiviä
12.4.–5.5.2024
Hippolyte Studio

 

kuva: Ben Kaila, Koronapäiviä, 2020