O O on kirjainyhdistelmä, kaksi paperille piirrettyä merkkiä, jotka katsovat lukijaa kuin hölmistyneet sarjakuvasilmät. Ne toistavat gallerian lattialle asetetun hatun ja päivänkakkaran keltaisen keskiön muotoa. Ne muodostavat huudahtavan tai huokaavan äänteen ja ympyrän – valaistumisen symbolin. O on avonainen suu. O on näkemistä merkitsevä, silmään viittaava hieroglyfi. Idiootin katse näkee sen, mikä on, ilman ennakko-oletuksia, puhtaasti hämmästellen. Se malttaa pysähtyä ja katsoa uudelleen.

Valmistellessaan teoksia Hippolyten galleriaan, Mikko Kuorinki on kuvannut päivänkakkaroita, sulattanut mehiläisvahaa, kerännyt pyöreitä esineitä ja taivuttanut ympyröitä ohuesta puusta. Hän on lukenut Shaker -huonekalujen historiaa, kuunnellut taiteilijaluentoja, katsonut YouTube tutorialeja ja vahannut vaaleanpunaisia markiiseja. Hän on jäljittänyt muotojen ja materiaalien välisiä suhteita koskettamalla ja katsomalla, tarkkailemalla ja muovaamalla. Taittopöydät on järjestetty saarekkeiksi ja rykelmiksi. Niiden päälle on kerääntynyt monimutkaisia esinekokoelmia, jotka on purettu ja siivottu jäljettömiin. Katvealueita on valaistu ja jätetty hämärään.

Galleriassa nähtävä teoskokonaisuus on yhdistelmä käsiteltyjä ja käsittelemättömiä esineitä ja valokuvia. Materiaalit kohtaavat, limittyvät, sekoittuvat ja muovaavat toisiaan. Valokuva muuttuu esineeksi esineiden joukossa. Olkihatut ovat täynnä mehiläisvahaa ja kuulat ovat silmämunan, tai silmäterän kokoisia. Tila on teosten keskeinen kumppani, ja näyttelyn lopullinen muoto määrittyy suhteessa siihen. Materiaalien yhdistelmä, joka saattaa näyttää sattumanvaraiselta, on läpikäynyt monipolvisen keskustelun muiden materiaalien ja taiteilijan ihmettelevän katseen kanssa. Näyttelyä edeltänyt, lähes esityksellinen koreografia jää katsojalta piiloon. Sen sijaan kävijä kohtaa esineiden läsnäolon kaikessa monimutkaisuudessaan.

Mikko Kuorinki (s. 1977) on opiskellut valokuvausta Turun Taideakatemiassa ja hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta. Työskentelyssään hän yhdistää erilaisia tekniikoita valmistaen esineistä, teksteistä, äänistä ja valokuvista koostuvia näyttelykokonaisuuksia. Kuoringin työskentely on materiaali- ja tilalähtöistä. Teoksissa on nähtävillä nykytaiteen kentän laaja-alainen tuntemus, sekä kiinnostus kokeelliseen runouteen ja äänitaiteeseen. Näyttelyiden lisäksi Kuoringin teokset saattavat operoida tapahtuman tai julkaisun muodossa. Kuoringin teoksia on ollut esillä lukuisissa yksityisnäytelyissä, joista tärkeimpinä HAM galleria (Helsinki, 2017), Vermilion Sands (Kööpenhamina 2016) ja 1646 (Haag 2013). Hänen teoksiaan on mm. Kiasman, Saastamoisen säätiön, Helsingin kaupungin taidemuseon, Turun Taidemuseon, Nomas Foundation ja Valtion taidekokoelmissa. Kuoringille on myönnetty Raimo Utriaisen säätiön palkinto (2018) ja William Thuring -palkinto 2021.

Näyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto ja Taiteen edistämiskeskus (Taike).

Mikko Kuorinki
O O
4.10.–27.10.2024
Valokuvagalleria Hippolyte

kuva: Mikko Kuorinki, O O, 2024