Nina Lassila The Creature 10.5.–1.6.2025

Hippolyte Studio

Nina Lassilan The Creature -näyttelyssä on esillä videoteos ja valokuva ‘Olennosta’. Videolla nähdään valvontakameran kaltaista kuvaa ja kuullaan luontodokumenteista tuttua, ‘attenboroughmaista’ selostusta harvinaisesta olennosta, joka pysyttelee poissa katseiltamme.

The Creature on teossarja, jonka innoituksena ovat olleet Lassilan muistot hänen ensimmäisistä kameralaitteistaan ja suhteestaan niihin. Laitteet ovat yhä tallessa ja osin edelleen käyttökelpoisia. Tekniikan kehittyessä uusia laitteita on tullut niiden rinnalle. Vuosia sitten Lassila teki pienen, leikittelevän tervetuliaisvideon uudelle Panasonic DV -kameralleen. Myöhemmin taiteilija huomasi olevansa oudolla tavalla kiintynyt laitteisiinsa. Kamerat tuntuivat työtovereilta, joista halusi pitää hyvää huolta.

Ajan myötä laitteet vanhenivat ja jäivät hyllyyn kuin odottamaan loppuaan, hieman kuin sadussa Bremenin soittoniekat,  jossa vanhat eläimet siirretään syrjään. The Creature  on samalla myös metafora vanhenemiselle: hyllytämmekö myös ihmiset, kun he eivät enää toimi entiseen tapaan? Näistä ajatuksista sai alkunsa ensimmäinen teksti, Olennon hahmo, video ja valokuvat.

Lassilan teoksissa kierrätys on usein keskeisessä roolissa, eikä Olennon tekemisessä ollut vaikeaa löytää vanhaa elektroniikkaromua kaduilta tai ystävien varastoista. Yltiöpäinen kulutuskulttuuri on yksi teoksen keskeisistä teemoista – samoin kuin tarpeemme yhä nopeampaan ja parempaan teknologiaan. Haemme raaka-aineita muualta ja lopulta palautamme vanhat romumme samoihin paikkoihin.

Mediataiteilijana tämä kehityksen kierre herättää Lassilassa myös kriittistä pohdintaa. Kuten hän itse toteaa, “Jokin haiskahtaa”. Viime vuosina hän on työskennellyt rinnakkain toisen teoksen parissa, jossa kirjoittaa musteella kirjeitä tulevaisuuden ihmisille nykyhetkestä käsin. Vaikka teknologinen edistyminen on hänestä kiehtovaa, kaikki muutos ei välttämättä ole pelkästään hyväksi.


Nina Lassilan (s. 1974, Helsinki) teokset pohjautuvat usein tekstiin, videoon ja valokuvaan. Häntä inspiroivat historialliset henkilöt, tapahtumat ja erilaiset esineet. Yhdistämällä faktaa, fiktiota ja henkilökohtaisia tarinoita hän kirjoittaa käsikirjoituksia videoteoksia varten ja kehittää usein hahmoja, joiden tarinaa hän kuvaa. Viime vuosina Lassila on alkanut työskennellä kierrätetyistä materiaaleista. Monissa teoksissaan hän tarkastelee identiteettiä, sukupuolta ja normeja. Häntä kiinnostavat myös yhteiskunnalliset, ympäristöön liittyvät, yliluonnolliset ja poliittiset ilmiöt.
Lassila on opiskellut valokuvausta Suomessa Uudessakaarlepyyssä sekä Göteborgissa Högskolan för fotografi -oppilaitoksessa. Göteborgissa valokuvaprofessori Tuija Lindström kannusti häntä kokeilemaan videokameraa, joka osoittautui Lassilalle luontevaksi välineeksi taiteellisessa ilmaisussa. Hän asuu ja työskentelee Belgiassa. 

Teoksen tuotantoa on tukenut Svenska Kulturfonden.

 

 

Nina Lassila
The Creature
10.5.–1.6.2025
Hippolyte Studio

kuva: Nina Lassila, The Creature, 2023