Väistyvä ajatus, uusi hetki, tuleva. Hetkellisyyttä ja läsnäoloa pohtiva näyttely koostuu Valokuvagalleria Hippolyten galleriatilaan rakennetusta installaatiosta.
Helsingissä asuva Sini Pelkki työskentelee valokuvan ja liikkuvan kuvan parissa. Hänen taiteellinen työnsä kulkee kohti tilaa, jolloin teokset saavat muotonsa. Pelkkiä kiinnostaa katseen ja näkemisen subjektiivisuus, moniselitteisen hetket ja abstraktit narratiivit. Pelkin teoksia on nähty näyttelyissä, festivaaleilla ja tapahtumissa Suomessa ja ulkomailla. Hänen edellinen yksityisnäyttelynsä Sheet No4 oli esillä HAM-galleriassa vuonna 2018, ja samana vuonna ilmestyi myös hänen ensimmäinen kirjamuotoinen teoksensa Arranged Lines. Vuonna 2019 hänen liikkuvan teoksensa A Replacement sai uuden muodon performatiivisessa tapahtumassa Lontoon Cafe OTO’ssa: kolme eri tavoin työskentelevää taiteilijaa sekä yksi kollektiivi esittivät oman tulkintansa ja versionsa A Replacement -teoksesta. Pelkki on opiskellut kuvataidetta Helsingissä ja Lontoossa. Hänelle myönnettiin Suomen Taideyhdistyksen William Thuring-nimikkopalkinto vuonna 2014, vuonna 2017 hän oli ehdolla Below Zero -taidepalkinnon saajaksi. Hänen teoksiaan on Valtion, Helsingin taidemuseon ja Kiasman kokoelmissa. www.sinipelkki.net
Sini Pelkki
Valokuvagalleria Hippolyte
8.5.–31.5.2020
Avoinna: ti-pe 12-17, la-su 12-16
kuva: Sini Pelkki, Certain, 2019