Värinä 25-vuotisjuhlanäyttely Monet sinet 3.–26.10.2025

Valokuvagalleria Hippolyte

Valokuvataiteilijoiden värivedostusosuuskunta Värinä on koonnut 25-vuotisjuhlanäyttelyynsä teoksia 18 eri taiteilijalta. Sinisen psykologisia ja fysikaalisia ulottuvuuksia luotaavissa teoksissa sinisyys näyttäytyy monikerroksisena ja -tahoisena: se on synkkyyden, huumorin, surun, leikin, turhautumisen, turvallisuuden, yksinäisyyden, ystävyyden ja rauhan väri.

Siniseen liittyy paljon allegorisia merkityksiä. Se yhdistetään melankoliaan, tyyneyteen, henkisyyteen ja voimaan. Se esiintyy sanonnoissa ja kulttuurisissa koodeissa – kuten siniverinen, englannin feeling blue tai tietokoneiden blue screen of death. Kuitenkin vielä 1300-luvulle asti monista länsimaisista kielistä puuttui sinistä merkitsevä sana siitäkin huolimatta, että itse väri sisältyy näkyvään spektriin. Väreillä ei itsessään ole sisäsyntyistä merkitystä, ne saavat merkityksensä kulttuurisesta yhteydestä. Lisäksi värihavainto on aina suhteellinen, siihen vaikuttavat muut ympärillä olevat värit sekä kerronnallinen konteksti.

Sinisen valon havaitseminen on fysiologiselta kannalta poikkeuksellista. Koska siniselle herkät tappisolut sijaitsevat verkkokalvon reunoilla, sinisessä valossa kuvatut pinnat vaikuttavat aavistuksen epätarkoilta. Tästä johtuen siniseen tarkentaminen on muita värejä vaikeampaa sekä silmin että kameralla. Värihavainto ei kuitenkaan ole vain optinen tapahtuma, kokemukseen kuuluu myös emotionaalinen ja metaforinen ulottuvuus. Osa ihmisistä kokee olonsa alakuloiseksi aukealla paikalla avoimen taivaan alla tai meren aavalla kulkiessa. Lisäksi sininen assosioituu mielentiloihin, joille on ominaista hämmennys, raukeus, tyytymättömyys tai alakulo.

Sininen on historiallisesti ollut korkea-arvoisuuden ja saavuttamattomuuden väri. Lasuurikivestä jauhamalla valmistettu ultramariini oli aikanaan kallisarvoisimpia ja arvostetuimpia pigmenttejä, joka oli länsimaisessa taiteessa varattu kaikkein merkittävimpien henkilöiden kuvaamiseen. Synteettisen ultramariinin keksiminen 1800-luvulla toi sinisen lopulta laajempaan käyttöön. Valokuvauksessa sinisen tarina alkoi syanotyypistä, kuvan vedostamisesta sinisävyisillä suoloilla.

Näyttelyn 29 teoksessa nähdään pimiökokeiluissa syntyneitä sinisen vivahteita ja sähäkänsinisiä makrosävyjä. Yhteiseen tilaan installoituina teoksista muodostuu runollinen matka sinisen eri sävyjen halki, vivahteiden vaihdellessa kunkin katsojan omassa havainnossa. Näyttelystä lähtiessä voi mielessään leikitellä näkemällään ja yrittää muistella mitä kaikkea sinistä reitin varrella oli. Mikä osoittautui yllättäen siniseksi? Kuinka monta eri sinisen sävyä tunnistit? Millaisia tunteita sininen herättää sinussa?

Näyttely juhlistaa valokuvataiteilijoiden värivedostusosuuskunta Värinän 25-vuotista taivalta. Osuuskunnassa on tällä hetkellä 33 jäsentä. Se ylläpitää Suomen ainoaa väripimiötä sekä Vallilassa sijaitsevaa digitaalista kuvankäsittely- ja tulostustyöhuonetta, jossa kuka tahansa voi valmistaa korkealaatuisia vedoksia. Osuuskunnan jäsenille on keskeistä säilyttää kokeilevaan käsityöhön perustuva kuvantekeminen, jossa on tilaa yritykselle, erehtymiselle ja löytämiselle.

Näyttelyn taiteilijat ovat Jani Frisk, Jenni Haili, Oona Herranen, Adele Hyry, David Jakob, Tuukka Kaila, Sanna Kannisto, Tuula Närhinen, Harri Pälviranta, Ilmari Pylvänäinen, Patrik Rastenberger, Leena Saarikivi, Emma Sarpaniemi, Sanni Seppo, Siiri Sirviö, Kari Soinio, Ida Taavitsainen ja Juho Vesanen.

Näyttelyn ovat kuratoineet Ksenia Kaverina ja Dahlia El Broul.

Näyttelyä on tukenut Svenska Kulturfonden ja Nygréns stiftelse.

 

Näyttelytiimi:
Kuraattorit: Dahlia El Broul ja Ksenia Kaverina
Galleriateknikko: Henri Airo
Käännökset: Tomi Snellman (suomi), Ida Taavitsainen (ruotsi)
Tuotantotyöryhmä: Harri Pälviranta, Leena Saarikivi, Siiri Sirviö
Taloudenhoito: Oona Herranen
Värinän hallitus 2024–25: Ida Taavitsainen, Siiri Sirviö, Petri Kuokka, Leena Saarikivi, Ilmari Pylvänäinen ja Mikael Niemi

__________________________________________________________

Avoimet ovet Värinässä 10.10.2025 klo 17–19.
Tule tapaamaan Värinän jäsentaiteilijoita ja tutustumaan osuuskunnan tiloihin ja palveluihin.
​​​​​​​Lisätietoja Värinästä: https://varina.org/info/.

Osallistujia pyydetään ystävällisesti ilmoittautumaan ennakkoon, jotta kävijämäärä voidaan ennakoida. Paikalle voi kuitenkin tulla myös ilman ennakkoilmoittautumista. Ilmoittautumiset osoitteeseen: varinahallitus@gmail.com
Osoite: Vallilan taiteilijatalo, Lemuntie 4 D, 00510 Helsinki.

 

 

Värinä 25-vuotisjuhlanäyttely
Monet sinet
3.–26.10.2025
Valokuvagalleria Hippolyte

 

kuva: Dahlia El Broul, Monet sinet, 2025