Fringe asettaa näytteille oudon kasvihuoneen, syvän merihaudan uumenissa elävän lajiston. Nämä pienet valkoiset muodot muistuttavat hiljaa lipuvia jäävuoria ja tuovat mieleen maapallon napa-alueet, viimeiset todelliset erämaat. Vai onko kyse avaruudesta, paikantumattomasta pimeydestä, jossa ihminen on riisuttu kaikista määreistään?
Teos asettaa katsojan vasten pelottavaa skenaariota kasvihuoneilmiön räjähtäessä ihmiskunnan käsiin. Se on kuva tulevaisuuden dystopiasta luontokatastrofin jälkeisessä maailmassa. Toisaalta se asemoi katsojan minuuden alkulähteelle, mielen sopukkaan, jossa alitajunta työskentelee.
Suhteemme maailmaan vaatii sen määrittämistä, että hahmotamme paikkamme sekä konkreettisesti että käsitteellisesti ajassa. Teoksen ympärillä oleva pimeys kuvastaa olemassaolomme käsittämättömäksi jäävää säiettä. Kohdentumaton etäisyys ja tuntematon aika ympäröivät meitä. Jossain avaruudellisessa tilassa, jossa ajan taju katoaa, aavistus morsettaa meille viestejä tulevasta. Tuijotamme pimeydessä hahmottuvaa kuvaa kunnes huomaamme katsovamme itseämme.
Kuva pimeydessä liikkuu – aika on olemassa.
Anna Hyrkkäsen (s. 1979) teokset ovat eräänlaisia esityspaikkoja tai näyttämöitä, joihin katsoja astuu ja joiden eteen tai väliin hän jää. Hän kuvaa töissään inhimillistä ja epäinhimillistä maailmassa oloa, luontoa sekä ihmisen ja luonnon välistä suhdetta. Tunnelma on usein runollinen ja unenomainen, toisinaan myös uhkaava ja aggressiivinen. Hyrkkäsen tilateoksissa luonto ei ole täysin realistinen eikä tätä todellisuutta vastaava, vaan pikemminkin eräänlainen yliluonto, yksittäisen paikan ylittävä kuvitelma.
Anna Hyrkkänen on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta kuvanveiston osastolta vuonna 2010. Yksityisnäyttelyitä hän on pitänyt vuodesta 2006 lähtien Suomessa ja ulkomailla. Viimeksi hänen teoksiaan on ollut esillä syksyllä 2013 Düsseldorfissa, Saksassa. Vuonna 2012 hänen teoksiaan on ollut ryhmänäyttelyissä Aboa Vetus & Ars Nova Museossa Turussa sekä taidemuseo Kumussa Tallinnassa.
3.7.–1.8.2014
ANNA HYRKKÄNEN
Fringe
Avoinna: ma-pe 12-17
Tapahtumasivut Facebookissa:
https://www.facebook.com/events/1436977039902268/
www.annahyrkkanen.com
Kiitos tuesta: Oskar Öflundin säätiö
HIPPOLYTE STUDIO
Yrjönkatu 8–10 (sisäpiha), 00120 Helsinki, +358 9 612 33 44, www.hippolyte.fi
Anna Hyrkkänen, tilateos näyttelystä Parallelwelt / Parallel Existence, 2013. Kuva: Ralf Brueck