“Stół z powyłamywanymi nogami” on puolankielinen fraasi, jonka Saukkonen oppi vieraillessaan puolalaisen perheen luona. Fraasi on kielisolmuloru, jota taiteilija toisteli useamman kerran ennen kuin kysyi sen merkitystä. “Pöytä rikkinäisillä jaloilla”, oli vastaus.
Fraasi teki Saukkoseen pysyvän vaikutuksen. Hän alkoi miettiä, miten arkinen lausahdus voi paljastaa muutoin peitossa olevan ilmiön – niin järjestelmällisesti jaloistaan rikkoutuvat pöydät, että sitä kuvaamaan tarvitaan oma sanansa.
Powyłamywanymi, lauseen sisältämä rikkoutumissana, ei yhteydestään irrotettuna tarkoita mitään. Esineen hajoaminen poistaa sen funktion, syyn sen olemassaololle. Siinä missä jalan poistaminen rampauttaa pöydän ja tekee siitä käyttökelvottoman, sanan irrottaminen fraasistaan tekee niistä molemmista merkityksettömiä.
Powyłamywanymi esittää järjestelmällisen hajoamisen ilmiönä ja peilaa sen kautta häiriötä yhteiskunnassa, ruumiissa tai muissa järjestelmissä.
Heta Saukkonen (1990) on valmistunut taiteen kandidaatiksi Aalto-yliopistosta ja suorittaa maisterintutkintoja valokuvataiteessa Aalto-yliopistossa ja tila-aikataiteissa Taideyliopistossa. Hän työskentelee visuaalisen ja verbaalisen rajamaastossa kiinnostuksen kohteinaan absurdi, järjestelmät ja selvittämättömät kysymykset. Powyłamywanymi on Saukkosen maisterintutkinnon taiteellinen osuus Aalto-yliopistoon.
Työryhmä:
Heta Saukkonen – ohjaus, leikkaus, vfx / Hannu Käki – kuvaus, värimäärittely, vfx / Pietari Bagge – lavastus / Jarkko Kela – äänisuunnittelu
Kiitos: Piotr Światlak ja perhe, Nina Forsman, Terttu Hilli, Niklas Kilpeläinen, Janne Käki, Jyrki Parantainen, Ulla Räsänen, vanhemmat
30.1.–22.2.2015
HETA SAUKKONEN
Powyłamywanymi
Hippolyte Studio
Yrjönkatu 8–10 sisäpiha, 00120 Helsinki
09 612 33 44, www.hippolyte.fi
ti–pe 12–17, la–su 12–16