Valokuvataiteilijoiden liitto hakee toiminnanjohtajaa

Valokuvataiteilijoiden liitto on rohkeasti uudistuva, valtakunnallinen etujärjestö, joka pyrkii vahvistamaan valokuvataiteilijoiden yhteiskunnallista asemaa ja arvostusta Suomessa. Liitto tarjoaa valokuvaan pohjautuvalle taiteelle ja sen tekijöille näkyvyyttä ja verkostoja sekä kasvattaa osaltaan yhteiskuntamme kulttuurista pääomaa. Liitto ylläpitää Valokuvagalleria Hippolyteä, joka on yksi Suomen merkittävimmistä taiteilijavetoisista gallerioista, ja järjestää vuosittain erilaisia valokuvataidetapahtumia ja festivaaleja.

Haemme
TOIMINNANJOHTAJAA
toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen vastaamaan liiton operatiivisesta toiminnasta ja sen kehittämisestä. Toiminnanjohtaja johtaa yhdessä hallituksen kanssa liiton toimintaa, vastaa liiton taloudesta, rahoituksesta ja hallinnosta sekä toimii henkilökunnan esimiehenä.

Odotamme hakijalta vahvaa kulttuurikentän rakenteiden ja rahoitusjärjestelmien tuntemusta, talouden ja hallinnon osaamista, kokemusta yhdistys- ja järjestötoiminnasta sekä esimieskokemusta. Valokuvataiteen ja galleriatoiminnan tuntemus katsotaan hakijalle eduksi. Tehtävässä vaaditaan erinomaista suomen kielen sekä hyvää ruotsin ja englannin kielen taitoa.

Työsuhde alkaa 1.3.2016. Valokuvataiteen liitto noudattaa taide- ja kulttuurialan ammattijärjestön TAKU:n suosituksia työsuhteen ehdoista.

Hakemukset palkkatoivomuksineen lähetetään yhtenä pdf-tiedostona viimeistään keskiviikkona 20.1.2016 osoitteeseen pj(at)hippolyte.fi. Viestin aihekenttään merkitään ”Toiminnanjohtaja”.

Lisätietoja tehtävästä antaa 7.1.2016 alkaen liiton puheenjohtaja Ida Pimenoff, 
p. 040 591 0770, pj(at)hippolyte.fi.