Christian Langenskiöldin näyttely Leavetaking Valokuvagalleria Hippolytessä käsittää seitsemän valokuvateosta: viisi diankatselulaitetta suuriformaattiselle arkkifilmille, ja kaksi stereoskooppia. Taiteilija on käyttänyt teostensa rakentamiseen kaatuneita puita, joita hän on löytänyt omaan nuoruuteensa liittyvältä paikalta. Jokaisella teoksella on oma käsityönä tehty rakenteensa.

Näyttelyn ytimessä on pohdinta paikoista ja kokemuksista, joissa henkilökohtaiset muistot leikkautuvat laajempiin kulttuurisiin ja historiallisiin kerrostumiin. Teosten taustalla on taiteilijan Raaseporissa viettämät kesät sekä yhdessä pitkäaikaisen ystävän Dianan kanssa tehty matka Sisiliaan, johon Dianalla oli syvä henkilökohtainen side. Saarella he vierailivat Dianan aiemmasta elämästä tutuilla paikoilla. Valokuvat ovat peräisin tältä matkalta ja Dianan kotiympäristöstään. Niistä muodostuu teoskokonaisuus, jota ovat muokanneet kohtaamiset maisemien, arkkitehtuurin ja arkisten tilojen kanssa, joihin kaikkiin ajan myötä tapahtuneet muutokset ovat jättäneet jälkensä.

Christian Langenskiöld (s. 1978) on suomalainen taiteilija, joka pääasiallinen väline on valokuvaus. Hänen taiteensa keskiössä ovat rakennetut valokuvateokset ja itse valmistetut katselulaitteet. Teoksissaan Langenskiöld palaa usein samaan paradoksiin: elävinä olentoina meitä ohjaa pyrkimys pysyä hengissä, mutta ihmisinä, joille on suotu järki ja mielikuvitus, me ymmärrämme elämän olevan epävakaata ja rajallista. Langenskiöld lähestyy usein teemojaan tekemällä yhteistyötä eri alojen kuten lääketieteen, taidehistorian, psykologian ja arkeologian parissa toimivien ihmisten kanssa. Langenskiöldillä on taiteen maisterin tutkinto Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta (2019). Hänen viimeaikaiset näyttelynsä ovat olleet Galleria Ars Liberassa Kuopiossa, Forum Boxissa Helsingissä ja Maker’s Galleryssa Vaasassa.

_____

Maailma ei koskaan tiennyt minusta

Nuoruudessani, Raaseporissa, työskentelin kesäisin talonmiehenä naapurisaaressa, jossa vanhempi nainen ja hänen tyttärensä olivat työnantajiani. Maalasin seiniä, hakkasin puita ja leikkasin nurmikoita, ja koska heidän talonsa vaati paljon huoltoa, työskentelin heille monena kesänä. Meistä tuli ystäviä, ja ystävyytemme seurauksena heidän kiinnostuksensa taiteeseen tarttui myös minuun. Flora, äiti, kuoli kotonaan vuonna 2008, ja Diana jatkaa talossa asumista yksin.

Talvisin naiset asuivat Italiassa ja työskentelivät taidekonservoinnin parissa. Saavuttuaan 1970-luvun alussa Sisiliaan he rakastuivat saareen, jossa taide oli osa arkea, ja jäivät sinne vuosiksi. He vierailivat esihistoriallisten ja antiikin aikojen temppeleiden raunioilla maaseudun metsissä ja kävivät kirkoissa, joissa ihailivat taidetta ja arkkitehtuuria. Osa kirkoista oli alun perin olleet pakanallisia pyhäkköjä, joiden paikalle oli rakennettu kreikkalaisia temppeleitä. Jotkut temppelit muunneltiin kirkoiksi ja myöhemmin moskeijoiksi ja lopulta taas kirkoiksi. Kaikki nämä aikakaudet näkyivät rakennusten muodoissa ja ornamenteissa. Kaupungeissa menneiden aikojen rauniot olivat yhä osa kaupunkikuvaa, ja naiset olivat kiehtoutuneita esihistoriallisten ja antiikin kansojen läsnäolosta sekä ajasta, joka tuntui elävältä virralta. Monet vanhat julkiset taideteokset olivat huonossa kunnossa, kun naiset saapuivat saarelle, ja he alkoivat tehdä yhteistyötä paikallisten taidemuseoiden kanssa palauttaakseen joitakin niistä entiseen loistoonsa.

Diana oli jo pitkään toivonut voivansa tehdä viimeisen matkan Sisiliaan nähdäkseen heidän entiset projektinsa ja vieraillakseen hänelle rakkaissa paikoissa. Hän oli viimeksi matkustanut saarelle 2000-luvun alussa. Ehdotin, että lähtisin matkalle hänen kanssaan, ja ajatus innosti häntä. Lähdimme Sisiliaan huhtikuussa 2023. Elämä saarella oli muuttunut suuresti viime vuosikymmeninä. Diana oli iloinen siitä, että köyhyyttä oli paljon vähemmän, mutta samalla se paikka, johon hän oli rakastunut, oli kadonnut taloudellisen kehityksen myötä. Ihmiset eivät enää eläneet taiteen keskellä: Palermon keskustan vanhasta torista, jossa he olivat restauroineet mosaiikin, oli jäljellä vain vähän. Teos oli viety pois paikaltaan ja sijoitettu museoon. Valkoisella seinällä, kylmässä valossa, kaukana torin vilkkaasta ympäristöstä, mosaiikki tuntui elottomalta. Mutta ehkä niin oli parempi, sillä itse tori oli katoamassa uuden ostoskeskuksen tieltä. Metsätemppelit oli muutettu turistikohteiksi, joiden sisäänkäynnit kulkivat lahjatavarakauppojen kautta. Diana tuli Sisiliaan jättämään hyvästit rakastamalleen paikalle, mutta se oli hävinnyt jo ennen häntä.

– Christian Langenskiöld

Christian Langenskiöld
Leavetaking
7.8.–6.9.2026
Valokuvagalleria Hippolyte

kuva: Christian Langenskiöld, Diana’s Storage Room, 2025