Heli Kaskisen valokuvat käsittelevät asioiden kääntämistä. Käännösten kautta Kaskisen on mahdollista tarkastella kokemuksia erilaisesta, humoristisesta näkökulmasta. Yksityisen tuominen esille on pelottavaa, mutta usein salaisuudet paljastuvatkin jaetuiksi kokemuksiksi.
Kaskisen valokuvateosten synty muistuttaa silmäniskua. Se on pieni ele joka voi muuttaa isomman kokonaisuuden merkityksen ja kääntää tulkinnan päälaelleen. Taiteilijan lapsuusmuistoissa on mieleenpainuva kokemus siitä kuinka isoäiti yritti opettaa häntä iskemään silmää. Opettelun tuloksena oli lopulta vain pieni tyttö joka sulki tarmokkaasti molemmat silmänsä. Räpyttelystä huolestuneet ja isoäidin opetuksista tietämättömät vanhemmat veivät jopa lapsen lääkärin tutkittavaksi. “Myöhemmin isoäiti menetti vähitellen muistinsa eikä enää tunnistanut minua. Tavatessamme viimeistä kertaa, huomasin hänen iskevän minulle silmää. Hän muisti sittenkin minut sekä yhteisen salaisuutemme,” Heli Kaskinen kertoo.
Heli Kaskisen Act Like Nothing Happened (Ole kuin mitään ei olisi tapahtunut) on yritys kääntää esiin salaisuuksia ja häpeän aiheita niin käsitteellisen ajattelun kuin huumorinkin avulla. Käännösten kautta teokset pyrkivät katsomaan kokemuksen toiselle puolelle ja tarkastelemaan niitä erilaisesta, humoristisesta näkökulmasta. Tavoitteena on samalla avata yksityisyyden verhoa ja puhumattomuuden kulttuuria. Monet salaisuudet ovat usein kokemuksena yhteisesti jaettavissa, mutta pelko muiden ajatuksista estää tuomasta niitä esiin.
Heli Kaskinen (s. 1981) opiskelee valokuvataidetta Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa sekä Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Hänen töitään on ollut esillä niin ulkomailla kuin myös useissa ryhmänäyttelyissä Suomessa. Act Like Nothing Happened on Kaskisen toinen yksityisnäyttely ja se on samalla osa hänen kuvataiteen maisterin opinnäytettä Taideyliopiston Kuvataideakatemiaan tila-aikataiteen koulutusohjelmaan.
3.–26.3.2017
HELI KASKINEN
Act Like Nothing Happened
HIPPOLYTE STUDIO
Yrjönkatu 8–10 sisäpiha, 00120 Helsinki
09 612 33 44, www.hippolyte.fi
ti–pe 12–17, la–su 12–16
(kuva: Heli Kaskinen)