Pekka Niskanen tarkastelee näyttelyssään Teheran Dark Metal iranilaista metallimusiikkia. Samalla se piirtää runollista muotokuvaa musiikista yhteisöjä rakentavana ja identiteettejä tuottavana kokemuksena. Teheran Dark Metal on kudelma henkilökohtaisesta elämästä, todellisuudesta ja unelmista. Ennen kaikkea se kertoo osallisuudesta kansainväliseen heavy metal -yhteisöön yhteiskunnassa, johon länsimaissa suhtaudutaan voimakkain mielikuvin ja ennakkoluuloin.
Valokuvagalleria Hippolytessä esillä olevassa dokumenttielokuvassa seurataan teheranilaisen Dark Matter –yhtyeen arkea. Dokumentti henkilöityy kahden nuoren miehen, Aria Moghaddamin ja Mehdi 14 Cherikin, elämään utuisten kahviloiden ja studioiden seinien sisäpuolella. Projekti on saanut alkunsa sattumanvaraisen kahvilaan sijoittuneen kohtaamisen myötä. Niskanen kiinnostui kahvilan keskeisestä asemasta opiskelijoiden, filosofien ja taiteilijoiden suosimana tilana. Samalla Moghaddamin ja 14 Cherikin yhtye kuvastaa iranilaisen yhteiskunnan monimuotoisuutta.
Projektin aikana Niskanen seurasi kuinka Dark Matter Band harjoitteli kotona ja studiossa Theory of X -kappaletta aina uudelleen ja uudelleen, kävi kuuntelemassa trash- ja gothic metal -musiikkia Teheranin Shahrzad-teatterissa ja seurasi kahvilassa Mestarien liigan jalkapallo-otteluja yhtyeen jäsenten ja heidän ystäviensä kanssa. Samalla Moghaddam ja 14 Cheriki kertoivat Niskaselle dark art -filosofiasta ja metalliyhtyeistä, mm. suomalaisesta Swallow the Sunista, ruotsalaisesta Katatoniasta ja ennen kaikkea englantilaisesta Daniel Cavanaghista ja Anathemasta. Niskanen oppi lisää suomalaisesta metallimusiikista 14 Cherikiltä – yhdessä he kuuntelivat Tenhiä, Children of Bodomia ja Insomniumia. Iranian Metal Coffee -dokumenttielokuva on tehty yhteistyössä Dark Matter Bandin kanssa.
Pekka Niskanen (s. 1961) on mediataiteilija, elokuvatekijä, tutkija sekä kuvataiteen tohtori, joka on esittänyt teoksiaan vuodesta 1990 lähtien museoissa, gallerioissa sekä elokuvafestivaaleilla ympäri Eurooppaa, Pohjois-Amerikkaa ja Aasiaa. Hän on kuratoinut useita näyttelyitä mm. Helsingin taidemuseolle, Ateneumille, Ruhrin alueen kulttuuripääkaupunkinäyttelyyn (Dortmund, Saksa), Pohjoismaiselle Taidekeskukselle sekä Työväenmuseo Werstaalle. Niskasen teoksia on hankittu mm. Kiasman, HAM:n, Vilnan nykytaiteen keskuksen, Alankomaiden Taideakatemian, Espoon kaupungin ja yksityisten keräilijöiden kokoelmiin. Vuonna 2012 Yle TV1 esitti Niskasen ohjaaman dokumenttielokuvan Virtuaalinen sota, joka kertoo Venäjältä Eurooppaan paenneista tšetšeenipakolaisista. Etelämannerta ja Burmaa kuvaava videoinstallaatio Can You Hear Me, oli esillä Valokuvagalleria Hippolytessä vuonna 2013. Pariisin marraskuun 2015 terrori-iskuista Niskanen toteutti videoteoksen Yhteisöterrorit, minkä lisäksi hän on kirjoittanut Isisin terroriteoista kaksi tutkimusartikkelia. Iskujen aikaan Niskanen asui vastapäätä Bataclan-teatteria, jonka viereisellä kadulla ja teatterissa terroristit tappoivat 90 ihmistä. Joulukuussa 2018 Niskanen pakeni Strasbourgin keskustassa Isisin terroristia, joka surmasi viisi ihmistä. www.pekkaniskanen.com
Näyttely on saanut tukea AVEK:ilta, Suomen Kulttuurirahastolta, Taiteen edistämiskeskukselta, ja Oskar Öflunds Stiftelseltä. Näyttelyä tukee myös EMMA – Espoon modernin taiteen museo.
Iranian Metal Coffee, 2019
yksikanavainen dokumenttielokuva
kesto 29’ 58”
Elokuva on tehty yhteistyössä Dark Matter Bandin kanssa:
Aria Moghaddam, Mehdi 14 Cheriki, Arash Babakan
Äänisuunnittelu: Juuso Oksala
Apulaiskuvaaja: AliReza Marjoy
Elokuvan musiikki
Theory of X
Sävellys Dark Matter
Esittäjät Dark Matter & Andi Rohde (GER)
Earthless Child
Sävellys Dark Matter
Esittäjät Dark Matter, Luís Fazendeiro (PT), Anaé (FR) & Niko Panagopoulos (US)
Except Love
Sävellys Dark Matter
Esittäjät Dark Matter, Daniel Cavanagh (UK) & Fab Regmann (UK)
Hannan Theme
Sävellys Mehdi 14 Cheriki
Esittäjät by Mehdi 14 Cheriki
Mountain
Sävellys Mehdi 14 Cheriki
Esittäjät Mehdi 14 Cheriki & Maziar 14 Cheriki
Näyttely mediassa
Helsingin Sanomat
Helsingin Sanomat
Suomen kuvalehti
PERUTTU!
TAPAHTUMA NÄYTTELYSSÄ
Keskustelutilaisuus taiteilija Pekka Niskasen ja toimittaja Liisa Liimataisen kanssa
Taiteiden yönä 15.8.2019 klo 19–20
Valokuvagalleria Hippolyte
Hippolyten Taiteiden yön tapahtumassa taiteilija Pekka Niskanen ja tutkiva journalisti Liisa Liimatainen keskustelevat Iranin nykytilanteesta, politiikasta ja kulttuurista suhteessa Niskasen näyttelyyn Teheran Dark Metal. Lisäksi keskustelu pohjautuu Liimataisen lukuisiin Iranin matkoihin, kokemuksiin ja kirjoituksiin.
Elokuvantekijä Pekka Niskasen viimeisin elokuvateos Iranian Metal Coffee (2019) tarkastelee iranilaista hevimetallikulttuuria, mutta myös elokuvassa kuvatun yhtyeen jäsenten henkilökohtaista elämää, todellisuutta ja unelmia. Tietokirjailija Liisa Liimatainen keskittyy työssään kansainväliseen politiikkaan. Islamiin erikoistunut toimittaja on seurannut Iranin tilannetta vuodesta 1997.
Tilaisuus järjestetään suomeksi. Pekka Niskanen näyttely Teheran Dark Metal on esillä Valokuvagalleria Hippolytessä 9.8.–1.9.2019. Liisa Liimataisen Iran: huntu ja haaste – yritys ymmärtää Iranin yhteiskuntaa ilmestyi vuonna 2009 (Like) ja Iran: vihreän liikkeen digitaalinen vallankumous vuonna 2010 (Suomen rauhanpuolustajat).
Pekka Niskanen
Teheran Dark Metal
Valokuvagalleria Hippolyte
9.8.–1.9.2019
Avoinna: ti-pe 12-17, la-su 12-16
kuva: AliReza Marjoy, 2019