Shia Conlon I'll be your mirror 3.–26.2.2023

Valokuvagalleria Hippolyte

Shia Conlonin I’ll Be Your Mirror -näyttelyn valokuvat ovat valikoituneet useista eri projekteista viiden vuoden ajalta, ja ne on toteutettu yhteistyössä taiteilijan queer- ja transyhteisön kanssa. Näyttely muodostaa sillan queer-menneisyyden ja nykyhetken välille, sillä se on nimetty Nan Goldinin vuoden 1996 julkaisun mukaan kunnianosoituksena merkittävälle queer-vanhemmalle. Näyttelyn nimi korostaa valokuvauksen erityistä merkitystä queer-yhteisöissä representaation, haaveilun ja arkistoinnin työkaluna – historian esiintuomisen kuin myös nykyisyyden todistamisen välineenä.

Nan Goldinin teoksissa kamera mahdollistaa eräänlaisen vastavuoroisuuden mallien ja valokuvaajan välillä. Valokuvausprosessi muuttuu peiliksi, jossa valokuvaaja mahdollistaa näkyvyyden hetkiä kuvassa olevalle, ja jossa voi myös nähdä itsensä. Näin kuvat toimivat yhteisön dokumentaationa, mutta myös sen rakennuskeinona.

Kamera on monimutkainen väline, joka kantaa mukanaan valtaa ja raskasta historiaa. Vielä kompleksisempaa on käyttää tätä välinettä näkyvyyden luomiseen historiallisesti näkymättömille ihmisille. Millä tavoin valokuvaaja voi käyttää työvälinettään toistamatta väkivallan dynamiikkaa? Onko se mahdollista? Conlonin hankkeet alkavat useimmiten mallien avoimella haulla, jolloin työ perustuu lähtökohtaisesti suostumukseen. Prosessi jatkuu keskusteluilla siitä, miten kuvaukset voisivat edetä ja millaisia kuvia taiteilija ja kuvattava haluavat tehdä yhdessä. Conlon työskentelee näitä käytäntöjä ja kysymyksiä mielessä pitäen, yrittäen siten murtaa valtasuhteita kameran takana ja sen edessä olevan henkilön välillä.

Representaation ja suostumuksen teemojen rinnalla kokonaisuudessa on kysymys myös queer-kehosta ja sen suhteesta valtaan. Joissakin kuvissa henkilöt näyttävät kamppailevan toistensa kanssa, painivan, olevan sidottuna yhteen tai juoksevan karkuun. Esiin nousee myös erilaisia asenteita valtaan liittyen. Pehmeämpiä näkökulmia sekä iloa, kun henkilö roikkuu lapsenomaisesti puusta, tai kun lämmin kesäaurinko koskettaa uutta rintakehää. Näyttely näyttää huolenpidon, vapautumisen, rakkauden ja himon hetkiä.

Teoksissa on viitteitä seksin, kinkyn, rakkauden ja ylipäätään transihmisenä olemisen muutosvoimaan. Kun niin suuri osa mediasta korostaa transyhteisön trauman ja tuskan hetkiä, I’ll Be Your Mirror yrittää näyttää toisenlaisen todellisuuden. Sellaisen, jossa transihmisenä olemisessa on jotain juhlittavaa, jotain arkipäiväistä, kaunista, salaperäistä, kuumaa, hauskaa, hiljaista ja jotain määrittelemätöntä.

 

Shia Conlon (s. 1990) on irlantilainen kirjoittaja ja taiteilija Helsingistä. Hänen työnsä on keskittynyt marginaalisten äänien ympärille sekä näkökulmiin liittyen varttumiseen työväenluokkaisessa katolilaisessa Irlannissa. Tällä hetkellä hänen tutkimuksensa fokusoituu epälineaariseen aikaan ja miten arkistojen, kielen ja muistin voimaa voidaan käyttää työkaluina queer-representaatiossa. Conlonin työn juuret ovat yhteistyössä, joka ei olisi mahdollista ilman hänen queer- ja transyhteisönsä haavoittuvuutta ja avoimuutta. Conlonin teoksia ja kirjoituksia on julkaistu muun muassa New York Timesissa, i-D:ssa, Dazed and Confused:ssa, Huffington Postissa, Astrassa, Nuoressa Voimassa, Mustekalassa, Zeldassa ja NO NIIN Magazinessa.

Lisää osoitteessa www.shiaconlon.com tai Instagramissa @shiaconlon

 

Näyttelyä ja taiteilijan työskentelyä on tukenut Koneen Säätiö.

 

Shia Conlon
I’ll Be Your Mirror

3.–26.2.2023
Valokuvagalleria Hippolyte