Sirpa Päivinen Ammattikaatuja 26.11.–19.12.2021

Hippolyte Studio

Sirpa Päivisen videoinstallaatio Hippolyte Studiossa on henkilökohtainen tutkimusmatka erään perheen tarinaan. Se pohtii muistamista ja henkilökuvan rakentumista totuuden ja valheen, faktojen ja tarinoiden välissä. Fragmentaarisista elementeistä muodostuvassa kokonaisuudessa taiteilija rakentaa kuvaa poissaolleesta isästään. Siinä on mukana kokemuksia, unia ja tarinoita, joiden suhde todellisuuteen jää osin arvoitukseksi niin katsojalle kuin tekijällekin. Näyttelyn nimi tulee tarinasta, jossa taiteilijan isä lyhyen uskonnollisen kautensa aikana toimi herätyskokouksissa ammattikaatujana.

Sirpa Päivinen tapasi isänsä ensimmäisen kerran päästyään ylioppilaaksi. Onnittelukortin välissä olleen käyntikortin johdattelemana hän lopulta esitteli itsensä lähikaupan lihatiskin takana seisovalle vieraalle miehelle. Hidas ja vaivalloinen tutustuminen jätti kuitenkin avoimia kysymyksiä, joihin taiteilija on etsinyt vastauksia omista lapsuusmuistoistaan, isän muistelmakirjoituksista ja albumikuvista. Teoksen aineistona on käytetty erilaisia löydettyjä ja säilöttyjä asioita, joiden joukossa on isän tuliaisia Vietnamin matkoilta, vankilassa kaiverrettuja kuparitauluja sekä lahjaksi saatuja kymmenen markan seteleitä.

Isäni hahmoa ympäröi monenlaisten tarinoiden kehä. Kun olin lapsi, kuvittelin hänen olevan pikkulapsia myrkyttävä alkoholisti, postiryöstäjä, rahakas mersumies ja omanlaisensa Auervaara, Päivinen kuvailee. Subjektiivisten kokemusten ristiaallokkoon keikkumaan jäävä hahmo on varmasti tuttu monelle omaa taustaansa tutkivalle. Päivisen teos lähestyy ihmiskohtaloiden ja niihin liittyvien tarinoiden kerroksellisuutta henkilökohtaisesta lähtökohdasta, mutta kertoen samalla jotain yleisemminkin jaettavaa muistamisesta ja halusta ymmärtää.

Sirpa Päivinen on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee valokuvan, liikkuvan kuvan ja installaation keinoin. Päivisen työskentelyn keskiössä on länsimainen elämäntapa, jonka haavoittuvuutta hän tekee näkyväksi mm. satiirin keinoin. Viime aikoina Päivinen on hyödyntänyt teoksissaan robotiikkaa, videovalvontaa ja kodinkoneita. Päivinen on opiskellut valokuvataidetta Taideteollisessa korkeakoulussa ja Aalto-yliopistossa. Päivisen teoksia on ollut esillä näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Hänen teoksiaan sisältyy Valtion taidekokoelmiin. Päivinen on vuodesta 2016 kuulunut Taiteilijakollektiivi Kunstiin, joka toteuttaa poikkitaiteellisia näyttelyitä, tapahtumia sekä performatiivisia interventioita. Edellisen kerran Päivisen teoksia oli esillä kesäkuussa 2021 Poriginal galleriassa Porissa.

Taiteen edistämiskeskus ja Joke – Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö ovat tukeneet taiteilijan työskentelyä

 

Sirpa Päivinen
Ammattikaatuja

26.11.–19.12.2021
Hippolyte Studio

kuva: Raimo Päivisen kotialbumi