“Äitini on aina kutsunut itseään Rebeccaksi, vaikkei se ole hänen oikea nimensä. Hän nimesi minut Sonya Rebeccaksi, jotta kantaisin osaa hänestä. Olen hänen tyttärensä, ja osittain jatkumo hänen persoonaansa. Halusin valokuvan keinoin rakentaa omia tulkintoja tästä toisesta Rebeccasta; kuka hän on ja millä tavoin olemme erilaisia? Yhdessä äitini kanssa tutkimme näitä kuvissa esiintyviä henkilöhahmoja – aitoja ja fiktiivisiä. Väistämättä dokumentoin myös meidän välistä suhdettamme.”
— Sonya Mantere
Sonya Mantereen valokuvanäyttely (She Wanted to be Named) Rebecca sai alkunsa vuonna 2018 taiteilijan tarkastellessa äitinsä kauneusihanteita ja itseilmaisua, liittyen muun muassa ehostautumiseen ja pukeutumiseen; niiden rajoittuneisuutta sekä esiin tulleita ajatuksia yhteiskunnan asettamista odotuksista vanhempia naisia kohtaan. Mantereen tavoitteena on ollut luoda näyttelyyn tunnelma, jossa katsoja voi samaistua kuvissa olevaan henkilöön. Ikääntyvän naisen rooli muuttuu näkyväksi ja leikkisäksi, normalisoiden vanhemman naisen siirtymää eri roolien välimaastossa.
Mantere on lapsuudesta asti kasvanut äitinsä kanssa kahdestaan, ja valokuvasarjan rakentumisen myötä on tullut yhä selvemmäksi, millainen äidin ja tyttären välinen suhde todellisuudessa on. Kuinka heidän persoonansa ovat yhä vahvemmin muodostuneet samankaltaisiksi valokuvaprojektin edetessä, ja kuitenkin heidän roolinsa ovat muuttuneet. Mantere kokee ajautuneensa vanhemman rooliin ohjatessaan valokuvien rakentumista, joiden myötä hänen äitinsä taas leikkii esiintyessään erilaisissa henkilöhahmojen rooleissa.
Työskentelyssään Mantere tarkastelee suhdetta äitiinsä, peilaten omia tapojaan ja identiteettiään nähdessään sen muuttuvan yhä samankaltaisemmaksi kuin äitinsä. Kuvatessaan äitiään, Mantere kuvaa samalla myös itseään, ja mitä tarkemmin hän katsoo, sitä enemmän hän tunnistaa itseään teoksissaan. Tämä on hänestä samanaikaisesti sekä haasteellista että kiehtovaa. Mantere pohtii, tuleeko meistä lopulta vanhempamme.
Hippolyte Studiossa taiteilija luo kollaasimaisen teoskokonaisuuden yhdistämällä tekstiilejä ja valokuvia. Näyttelyssä katsoja on kutsuttu tutustumaan lähemmin tähän hahmoon, jota Rebeccaksi kutsutaan. Mantere on inspiroitunut äidistään ja siitä monikasvoisesta henkilöstä, joka hän todellisuudessa on.
Sonya Mantere (s.1987) on Helsingissä toimiva valokuvataiteilija. Teoksissaan Mantere tarkastelee usein tuttua ja läheistä, kuten omaa äitiään tulkinnan ja roolileikin keinoin. Tutkimalla omaa äitiään, Mantere tarkastelee myös omaa identiteettiään. Mantere keskittyy löytämään uusia kerrostumia heidän välisestä suhteestaan rakentaessaan teoksia yhteistyössä äitinsä kanssa. Mantere on valmistunut valokuvataiteen maisteriohjelmasta Aalto-yliopistosta 2023. Lisäksi hän on valmistunut valokuvataiteen kandidaatiksi Royal Academy of Artista Hollannista 2019. Mantereen töitä on ollut esillä mm. UNSEEN Amsterdam -festivaaleilla (NL), Uncertain States Scandinavia -festivaaleilla (NO), Melkweg Expossa (NL) sekä SÍM Seljavegur Open Studiosissa (IS).
Näyttelyä ja taiteilijan työtä ovat tukeneet Koneen Säätiö sekä Taiteen edistämiskeskus (Taike).
“Kiitos kaikille ystäville, opettajille sekä kollegoille, jotka ovat tukeneet sekä auttaneet teosten muodostumisessa vuosien varrella. Suurin kiitos menee äidilleni; olet mahdollistanut kaiken ja ollut suurin fanini”. – Sonya Mantere
Sonya Mantere
(She Wanted to be Named) Rebecca
12.1.–4.2.2024
Hippolyte Studio
kuva: Sonya Mantere, (She Wanted to be Named) Rebecca, 2023