2.–25.10.2015 Tärähtäneet ämmät, DYSTOPIA/UTOPIA

Valokuvagalleria Hippolyte

DystopiaUtopia

Dystopia/Utopia on taiteilijaduo Tärähtäneiden ämmien (Katriina Haikala & Vilma Metteri, FI) ja valokuvaaja Gabriel Mellanin (USA) yhteinen valokuvaukseen ja skenaariotyöskentelyyn pohjautuva taideprojekti. Se toteutettiin vuosina 2013 ja 2014 Koneen Säätiön tuella Saaren kartanon residenssissä Mynämäellä. Projekti on tällä hetkellä menossa lokakuuhun 2015 asti pääkaupunkiseudulla Myrsky-rahoituksella.

Dystopia/Utopia-näyttely Valokuvagalleria Hippolytessä koostuu paitsi projektissa mukana olleita nuoria esittävistä triptyykkimuotokuvista, myös dokumentaatiokuvista projektin matkan varrelta. Tärkeä osa Hippolyten näyttelyä on myös eri ryhmille suunnatut työpajat, joihin kutsutut ryhmät käsitelevät utopian ja dystopian teemoja sekä omaan tulevaisuuteen suuntautuvia unelmoimisen ja tavoitteen asettelun taitoja. Näyttelyn yhteydessä järjestetään myös yhteisötaideseminaari lauantaina 17.10.2015, Taiteilijat muutostekijöinä yhteisöissä”seminaarissa puhujina ovat paitsi Tärähtäneet Ämmät itse myös Pia Bartsch, Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen, Jani Leinonen, Henri Terho sekä Jari Tamminen.

Dystopia/Utopia-taideprojekti on toteutettu yhteistyössä 12-17-vuotiaiden, syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa. Nuoret ovat yhdessä taiteilijoiden kanssa tehneet valokuvauksen keinoin näkyviksi omia tulevaisuuden näkymiään dystopia- ja utopia-käsitteiden kautta. Projektin työpajoissa nuoret pohtivat tulevaa ja valitsivat lähiympäristöstään paikat, jotka edustivat kunkin dystooppista ja utooppista tulevaisuudennäkymää. Nuoret kuvasivat toisiaan valitsemissaan ympäristöissä ja työryhmä vieraili kuvausmatkoillaan niin hippikommuunissa kuin rakennustyömaalla kuin Kakolan vankilassakin. Yhdessä nykyhetkeä edustavan kuvan kanssa dystooppiset ja utooppiset kuvat muodostavat triptyykin. Projekti haastoi nuoret on vastaamaan ydinkysymyksiin: Kuinka voin välttää dystooppisen tulevaisuudennäkymäni toteutumisen ja miten saavutan oman utopiani?

On tärkeää tehdä abstrakteista asioista konkreettisia. Se mikä ei ole vielä tässä hetkessä näkyvää, mutta häilyy kuvana nurkan takana, on tärkeää tehdä todelliseksi. Se, että pohtii tulevaa ja ymmärtää omat mahdollisuutensa, auttaa vaikeina hetkinä päätösten tekemisessä. Parhaimmillaan taide tekee näkyväksi pelkomme, ilomme, toiveemme, tunteemme,” kommentoi taiteilija Katriina Haikala taiteellista työskentelyä nuorten kanssa. “Projektin merkitys on opettaa nuoria unelmoimaan ja olemaan aktiivisia, autonomisia toimijoita omassa elämässään, sekä näyttää, että toimivassa yhteisössä on voimaa, joka kannattelee,” sanoo puolestaan taiteilija Vilma Metteri.

Dystopia/Utopia-näyttelykokonaisuus on osa Valokuvagalleria Hippolyten ja Saaren kartanon vuonna 2013 alkanutta näyttely-yhteistyötä.

Tärähtäneet ämmät ARTIST TALK:
su 4.10. klo 12.30 (tarvittaessa myös englanniksi)
su 25.10. klo 15 (suomeksi)

 

Tärähtäneet ämmät on Katriina Haikalan ja Vilma Metterin muodostama taiteilijaduo, joka on aloittanut toimintansa vuonna 2007. Provokatiivisilla projekteillaan Tärähtäneet ämmät haastavat vallitsevat sosiaaliset normit ja yksilön toimintaa rajoittavat kulttuuriset ilmiöt. Tärähtäneet ämmät ovat taiteellisessa työskentelyssään kiinnostuneita erityisesti kauneusihanteisiin, naiseuteen ja tasa-arvoon liittyvistä kysymyksistä. Tärähtäneiden ämmien toiminta on lähtökohdiltaan yleisöä, yhteisöjä ja yksilöitä osallistavaa ja rohkaisevaa. He ovat suunnitelleet ja toteuttaneet useita yhteisötaideprojekteja sekä herättäneet huomiota yleisöä osallistavilla työpajoillaan, performansseillaan ja interventioillaan.

Tärähtäneitten ämmien viime vuosien laajimmat yhteisötaideprojektit ovat olleet Get-InArt (2011–2013), Monokini 2.0 (2013–), Dystopia/Utopia (2013–) ja Dresscode (2012–). Tämän lisäksi Tärähtäneet ämmät ovat suunnitelleet kansainvälistä huomiota saaneen Hairy Underwear -alusvaatemalliston, joka ottaa humoristisesti kantaa länsimaisen kulttuurin käsitykseen kauneudesta. Heidän töitään on nähty julkisissa tiloissa, museoissa ja gallerioissa mm. Helsingissä, Tukholmassa, Oslossa, Berliinissä, New York Cityssä, Tokiossa ja Washington DC:ssä.

www.tarahtaneet.net
@tarahtaneet
#tarahtaneet

 

2.–25.10.2015
TÄRÄHTÄNEET ÄMMÄT
Dystopia/Utopia

Valokuvagalleria Hippolyte
Yrjönkatu 8–10 sisäpiha, 00120 Helsinki
+358 9 612 33 44, info@hippolyte.fi
Avoinna: ti–pe 12–17, la–su 12–16

(Kuva: Tärähtäneet ämmät & Gabriel Mellan, sarjasta Dystopia/Utopia, 2014)