Wilma Hurskaisen uusi valokuvasarja The Man Comes Around sijoittuu historialliseen taitekohtaan, jossa ilmastonmuutos, väestönkasvu ja luonnon monimuotoisuuden väheneminen uhkaavat koko olemassaoloamme. Hurskaisen kuvissa kriisiä saapuu edustamaan valkoinen ikääntyvä heteromies, mies vallan kamareista, hahmo joka ”omistaa maailman”. Tämä patriarkka on kuitenkin epävarma, hänen voimansa päivät ovat jo takanapäin.
Myytti puhumattomasta suomalaisesta miehestä liittyy erityisesti suuren ikäluokan edustajiin, jotka ovat pitkästä rauhanajasta huolimatta eläneet dramaattisten muutosten keskellä. He ovat kokeneet sodanjälkeisen jälleenrakentamisen vimman ja kehitysoptimismin, mutta myös hyvinvointivaltion meneillään olevan purkamisen ja näköalattomuuden. Nyt he elävät epävarmassa globaalissa maailmassa, jossa poliittisen vaikuttamisen mahdollisuudet tuntuvat kutistuneen vain kuluttamiseksi tai oletetun vastapuolen rajuksi syyttelyksi. Perheen pää on riisuttu vallastaan, ja digitaalisen vallankumouksen jäljiltä suuri joukko ihmisiä on jäänyt lähes lukutaidottomiksi.
Mieheyden kuviteltavissa olevat mallit ovat nuoremmille sukupolville väljempiä kuin suuren ikäluokan edustajille. Valokuvattuna tämä yleisihminen, valkoinen ikääntyvä heteromies, on silti yllättäen vapaa odotuksista: hänen ruumiinsa ei poseeraa tavoitellen ideaalia vaan tyytyy olemaan se mikä on.
Hurskaisen kuvissa mies yrittää omilla ehdoillaan tulla toimeen muuttuvassa maailmassa. Ristiriitaisessa hahmossa yhdistyvät valta ja voimattomuus, uho ja pelko. Patriarkka tarrautuu tuttuun länsimaiseen elämäntapaansa, vaikka maa on pettämässä katumaasturin alta.
Wilma Hurskaisen (s. 1979 Vantaalla) taiteen keskeisiä teemoja ovat muistiin ja henkilöhistoriaan sekä ihmisen ja muiden lajien yhteiseloon liittyvät kysymykset. Hurskainen on opiskellut valokuvausta Lahden Muotoiluinstituutissa ja Taideteollisessa korkeakoulussa (nyk. Aalto-yliopisto). Hän on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä Euroopassa sekä osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin Euroopassa, Venäjällä ja Japanissa. Hurskainen on julkaissut kaksi valokuvakirjaa: Kasvu/Growth, 2008 (Musta Taide) ja Heiress, 2012 (Kerber). Hänen teoksiaan on muun muassa Valokuvataiteen museon, Helsingin taidemuseon, Tanskan kansallisen valokuvamuseon ja Kiyosaton valokuvataiteen museon kokoelmissa.
Näyttelyä on tukenut Valtion valokuvataidetoimikunta / Taiteen edistämiskeskus
Teosluettelo (pdf)
22.5.–18.6.2015
WILMA HURSKAINEN
The Man Comes Around
Valokuvagalleria Hippolyte
Yrjönkatu 8–10 sisäpiha, 00120 Helsinki
+358 9 612 3344, www.hippolyte.fi
Avoinna: ti–pe 12–16, la–su 12–16
(kuva: Wilma Hurskainen, Credible Threat, 2015)