Kukka-Maria Rosenlundin näyttelyssä Ruusuvesipuisto sukelletaan fantasian ja todellisuuden välimaastoon. Ruusuihin ja paratiisin illuusioon liittyvien mielikuvien kautta Rosenlund pohtii kauneuden ristiriitoja ja siihen liittyviä odotuksia. Näyttelykokonaisuus rakentuu valokuvista ja esineveistoksista, joissa yhdistyy kivitavarasavi, sekamateriaali ja muriseva ääntely.
Ruusuvesipuiston visuaalinen kieli kytkeytyy lapsuuden leluihin, tyttöyteen, eroottisuuteen ja feminiinisen kulttuurin estetisoimiseen. Teosten lähtökohta on taiteilijan henkilökohtaisissa kokemuksissa, jotka luovat näyttelyyn kerroksia taidehistoriallisten viittausten kanssa – ruusuaiheiset esineet ja menneiden sukupolvien tekstiilit ja käsityöt rinnastuvat paratiisista kieliviin kuviin tai muinaiskreikkalaisen myytin Afrodite-jumalattareen, jonka syntyi meren vaahdosta ja kahlasi alastomana maihin.
Rosenlund tarkastelee kauneuden myyttiä piiloutumisen näkökulmasta. Häntä kiinnostaa esiin tulemisen ambivalenssi: samanaikainen halu ja pelko paljastaa itsensä. Näyttelyn teoksissa ruumiillisuus näyttäytyy pois kääntymisenä tai peittämisenä, kuten kylpyhuoneessa ja puutarhassa keskenjääneissä hetkissä, alusvaatekankaan tunnussa tai käsin rakennetuissa keraamisissa teoksissa. Teosten lähtöpiste on Buenos Airesissa, jossa Rosenlund asui ja kierteli usein kaupungin puutarhoissa. Puutarhaveistokset pitelevät käsissään tyypillisesti ruukkua, jonka historia kytkeytyy kodinpiiriin ja sisätilan metaforaan. Länsimaisen ajattelun perinteessä sisätila on yhdistetty naisellisuuteen ja naisen kehoa on kuvattu astiaksi ja säiliöksi. Saven muovaaminen kytkeytyy vahvasti Rosenlundin henkilökohtaiseen taustaan – keraamikkoäidin ja tyttären väliseen suhteeseen. Näyttelyssä esillä oleva muriseva ruukku on saanut alkunsa kahden eri sukupolven välisenä yhteistyönä.
Rosenlund on valmistanut näyttelyn teokset erilaisilla kuvansiirtotekniikoilla savelle, kankaalle ja valokuvapaperille. Kivitavarasavesta valmistetuissa keraamisissa teoksissa on käytetty erilaisia kiiltäviä lasitteita, maalia, meikkiä, simpukankuoria ja vanhoja posliiniesineitä. Materiaalisuus on olennainen osa Rosenlundin työprosessia: hän yhdistää valokuvan ja keramiikan valmistamiseen liittyviä perinteitä ja löytää niistä toisiinsa limittyviä piirteitä – muodonmuutos, materian käyttäytyminen ja sattumanvaraisuuden ihailu.
Kukka-Maria Rosenlund on kuvataiteilija, jonka teoksissa kamerapohjainen tekniikka ja erilaiset materiaaliset rakenteet yhdistyvät. Hän tarkastelee usein muodonmuutokseen ja identiteettiin liittyviä kysymyksiä. Hänen teoksiaan on ollut esillä useissa ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla, kuten Transeurope Photographyssa (Ateena 2019), Suomen valokuvataiteen museossa (Helsinki 2018), Fotografia Europeassa (Reggio Emilia, Italia 2017) sekä Turun taidemuseossa (2014). Rosenlund on opiskellut kuvataiteita Antwerpenissä, Belgiassa ja Buenos Airesissa, Argentiinassa, ja valmistunut Aalto-yliopiston valokuvataiteen maisteriohjelmasta vuonna 2020. Hänen teoksiaan sisältyy Valtion taidekokoelmiin.
Näyttely on saanut tukea Taiteen edistämiskeskukselta.
Näyttely mediassa:
Helsingin Sanomat 25.9.2020
Kukka-Maria Rosenlund
Ruusuvesipuisto
Valokuvagalleria Hippolyte
4.9.–27.9.2020
Avoinna: ti-pe 12-17, la-su 12-16
kuva: Kukka-Maria Rosenlund, Ruusuvesipuisto, 2020
kuvat näyttelystä: Milla Talassalo