Valokuvataiteilijoiden liitto

Valokuvataiteilijoiden liitto ry (VTL) on valtakunnallinen etujärjestö, jonka tehtävä on vahvistaa valokuvataiteen ja valokuvataiteilijoiden yhteiskunnallista asemaa ja arvostusta Suomessa. Liitto tarjoaa valokuvaan pohjautuvalle taiteelle ja sen tekijöille näkyvyyttä, foorumeita ja verkostoja sekä kasvattaa osaltaan yhteiskuntamme kulttuurista pääomaa.

Liiton toiminnan ytimessä on jäsenistölle suunnattu tiedotus ja neuvonta, suomalaisen valokuvataiteen myyminen, näyttelytoiminta sekä valokuvataiteeseen liittyvien tapahtumien järjestäminen. Liitto vastaa valokuvataidetta koskeviin kysymyksiin jäsentaiteilijoidensa lisäksi yksityishenkilöille, yrityksille sekä julkishallinnolle.

Valokuvataiteilijoiden liitossa on yli 400 jäsentä.

Hallitus ja toimikunnat


Joonas Ahlava, puheenjohtaja
Jaakko Koskentola

Jaakko Koskentola, varapuheenjohtaja

Sara Ahde

Pira Cousin

Anni Hanén

Kalle Kataila

Minna Kurjenluoma

Katri Naukkarinen

Anna Niskanen

Kuvat: Neo Aarnikotka ja Jaakko Koskentola

 

Näyttelytoimikunta

Liiton näyttelytoiminnasta vastaa hallituksen nimittämä toimikunta, johon voidaan kutsua myös liiton ulkopuolisia asiantuntijoita. Syksyllä 2017 toimikuntaan kuuluu:

Sara Ahde
Miklos Gaál
Anni Hanén
Minna Kurjenluoma
Petronella Grönroos, näyttelykoordinaattori, toimikunnan valmisteleva sihteeri

 

Jäsentoimikunta

Liiton jäsenet valitsee hallitus jäsentoimikunnan ehdotuksen perusteella. Myös jäsentoimikunnan nimittää hallitus. Syksyllä 2017 toimikunnan kokoonpano on:

Pira Cousin
Jaakko Koskentola
Juha Nenonen
Anna Niskanen

Toimikuntatyöskentelyssä jäsenten kaudet ovat korkeintaan kaksivuotisia.

Tutustu taiteilijoihin

Vesa Aaltonen

Turku Käsittelen työssäni maisemaa ja luontoa, ja teokseni saavat joskus impressionistisiakin piirteitä. Etsin myös symbolisia merkityksiä ympäriltäni. Teokseni ovat usein viimeisteltyjä ja kauniitakin, mutta taustalla on usein syvempiä merkityksiä - maailman kohtaaminen saa minut mietteliääksi. Tekeminen ja kokeilu on edellytys luovalle työlleni, enkä halua lokeroitua. Lähtökohdat voivat löytyä kulttuurimaisemasta, historiasta ja arkkitehtuurista, mutta usein pelkästään valo, väri ja muoto riittävät. Nature and landscape act as a playground for my work, which is often influenced by impressionism. I am also looking for symbolic meanings around me. My works may seem beautifully presented and polished, yet there often is a deeper meaning to them - facing the world makes me pensive. I enjoy experimenting and do not want to repeat myself. The starting point for my work can be found in cultural landscape, history, and architecture, but often simply light, colour or form is enough.

Tekniikat

ArkistomateriaaliDigitaalisestirakennettukuvaInstallaatioJulkinentaideKokeellinenMustavalkoinenTilaustyöValokuvataidekirja

Aiheet

AbstraktiAikaArkkitehtuuriAsetelmaDokumentaarinenKasviKäsitteellinenLuontoMaisemaOmakuvaRakennettuympäristö

Joonas Ahlava

Helsinki

Hartti Ahola

Helsinki ajankuva, pitkät projektit, paikallisuus, sosiaaliset uhat, yhteisöllisyys, omat valinnat, identiteetti - mennyt ja tuleva meissä

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaMustavalkoinenValokuvataidekirja

Aiheet

DokumentaarinenIdentiteettiKuvajournalistinenRakennettuympäristöTyöYhteiskunnallinen

Aino Aksenja

Helsinki Työskentelyni on intuitiivista ja usein henkilökohtaista, uskon rehelliseen ilmaisuun ja suoraan tunteeseen. Haluan luoda maailman, jonka sisään katsoja voi astua. Muutan nukkekodin todeksi ja todellisuuden nukkekodiksi; pysäytän ajan, käännän sen taaksepäin tai pikakelauksella eteenpäin. Näen kuolemaa nyt kaikkialla, mutta se ei pelota minua enää. Tämän hetken työni ovat paikkasidonnaisia installaatioita, itse keksittyjä rituaaleja sekä tarinoita (valokuvia ja tekstejä). My work is intuitive and often personal, I believe in honest expression and straightforward feeling. I want to create a world for the spectator to step into. I transform a doll’s house into reality and make reality a doll’s house; I stop time, turn it back or fast-forward it. I see death everywhere now, but it does not frighten me any more. My current works are site-specific installations, made-up rituals and stories (photographs and texts).

Tekniikat

InstallaatioKokeellinenMediataideVideo

Aiheet

AikaAistielämysDokumentaarinenIdentiteettiMuotokuva,ihminenOmakuvaPerformatiivisuusSubjektiivisuusTilallisuus

Ulla-Maija Alanen

Helsinki Olen kuvataiteilija-arkkitehti ja minulla on tanssijan tausta. Minulla on tutkijan mieli, tartun laajoihin aiheisiin. Minua kiinnostaa mm. luonnontiede. Suomessa olin 1990-l. alussa suurten, kaupunkitilaa kommentoivien julkisivuprojisointien pioneeri. Tein myös Suomen ensimmäisen vain projisoinnein toteutetun lavastuksen tanssiteokseen Olotila, v. 2000. Viime vuosina olen keskittynyt vedenalaiseen valo- ja videokuvaukseen, veden eri olomuotojen kuvaamiseen ja siihen, miten valo maalaa pintoja.

Tekniikat

ArkistomateriaaliDigitaalisestirakennettukuvaFotogrammiInstallaatioJulkinentaideKameratonkuvaKokeellinenKollaasiMediataideMustavalkoinenPimiötyöskentelyPoikkitaiteellinenSekatekniikkaTilaustyöValokuvataidekirjaVideo

Aiheet

AbstraktiAikaAistielämysArkkitehtuuriAsetelmaDokumentaarinenEkologisuus,YmpäristöIdentiteettiKasviKatukuvaus,SnapshotKehollisuusKielellisyysKuvajournalistinenKäsitteellinenLuontoMaisemaOmakuvaPerformatiivisuusQueerRakennettuympäristöSubjektiivisuusTilallisuusTutkivataideUrbaanielämäVerkkotaide,Sosiaalinenmedia,wwwVuorovaikutteisuusYhteiskunnallinen

Kristoffer Albrecht

Degerby

Petri Anttonen

Helsinki Olen helsinkiläinen (s. 1961) valokuvaaja. Aloitin taiteellisen urani 1990-luvun alussa ajan ja liikkeen esittämisen parissa ns. aikasarjavalokuvilla: "Ajan kosketus" on taiteellinen työ, mutta se on myös taidepainotteinen tutkimus. Viimeisimmässä työssäni käytän kolmiulotteista lentikulaarista valokuvatekniikkaa. 3D-menetelmä mahdollistaa ajallisuuden ja liikkeen esittämisen valokuvissa aivan uudella tavalla. Keskeistä työssäni on kuvailmaisun kehitystyö sekä katsomiskäytäntöjen tarkastelu. I am a Helsinki-based (b. 1961) photographer. I began my artistic career in the early 1990s with works investigating the representation of time with the so-called temporal sequence photography: "The Touch of Time" is an artistic work, but also an art-oriented study. In my latest work I use 3-D lenticular photographic method, wich enables time and motion to be presented in a whole new way. The key elements are investigation of the practices of viewing and development of pictorial expression.

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaKokeellinenVideo

Aiheet

AikaDokumentaarinenKielellisyysTilallisuusTulevaisuusTutkivataide

Jari Arffman

Tampere Olen tehnyt 2000-luvun aikana monenlaista valokuvataiteen maailmassa, mutta punaisena lankana töissäni on ollut yhteisöllisyys. During 21st century I have many things in the world of photograpic art, but social art has been in the core on my work all the time.

Tekniikat

JulkinentaideMustavalkoinenPimiötyöskentelyPoikkitaiteellinenTilaustyöValokuvataidekirja

Aiheet

AbstraktiDokumentaarinenIdentiteettiKatukuvaus,SnapshotKäsitteellinenMaisemaRakennettuympäristöTyöUrbaanielämäYhteiskunnallinen

Satu Autero

Helsinki

Kenneth Bamberg

Helsingfors Synnyin Ahvenanmaalle, pieneen saariyhteiskuntaan jossa kaikille löytyi oma roolinsa ja paikkansa. Pojalle oli eduksi osata korjailla kaikenmoista teknistä, olla hyvä kala-mies tai loistaa jääkiekossa. Osa tarjosi haastetta: parhaat menestyivät kaikissa kolmessa. Kaksi isoveljeäni opettivat minulle miten maailma toimii. He opettivat minut tappelemaan, kalastamaan, keräämään linnunmunia, pelaamaan jääkiekkoa ja ampumaan kiväärillä. I grew up on Åland, an island between Finland and Sweden. Close to me where my group of exclusively male friends, two older brothers, mother and father. The surroundings for my upbringing was quite homosocial. Me and my closest friends spent most of our free time playing football, icehockey, fishing, collecting bird eggs (a typical island behaviour), wrestling and shooting with airguns. My two older brothers taught me how to master these things.

Tekniikat

ArkistomateriaaliKollaasi

Aiheet

EläinIdentiteettiKehollisuusOmakuvaPerformatiivisuusQueer

Pia Bartsch

Turku

Johanna Berg

Joensuu Valokuvilleni on ominaista maalauksellisuus ja hieman surrealistinen vääristyneisyys. Teemojani ovat esimerkiksi ihmisyys ja kokemus luonnosta: aiheinani toistuvat mustavalkoinen ihmishahmo ja värikkäämmät metsäkuvat. Vääristymät luon itse kehittelemälläni metodilla: on olennaista, että ne syntyvät kuvanottohetkellä eivätkä jälkikäteen kuvamanipulaatiolla. Kameralla maalaaminen on keinoni luoda esittävästä maailmasta arkirealismin pintaa syvemmälle ulottuva tulkinta.

Tekniikat

KokeellinenMustavalkoinen

Aiheet

AbstraktiIdentiteettiKasviKäsitteellinenLuontoMaisemaOmakuvaSubjektiivisuus

Laurene Bois-Mariage

Helsinki Graduated from the Arles´ Ecole Nationale Superieure de la Photographie, my work deals with collective practices of photography and explores its new contexts of production and circulation. In regard to the present ever-growing, hyper-accessible stream of images which we all are familiar with, which we all contribute to, I keep on recycling and favor pictures editing versus taking.

Tekniikat

ArkistomateriaaliDigitaalisestirakennettukuvaInstallaatioKameratonkuvaKokeellinenKollaasiMediataideMustavalkoinenSekatekniikka

Aiheet

KäsitteellinenTutkivataideVerkkotaide,Sosiaalinenmedia,www

Caj Bremer

Kalkkiranta

Stefan Bremer

Helsinki

Elina Brotherus

Helsinki For years, I was dealing with formal, visual and art-historical issues. Then I approached 40 and life got complicated and the autobiographical approach of my early years sneaked in again. It wasn't anything I planned but I didn't push it back either. This is my strategy as an artist: to accept the pictures that need to happen. In my current work I'm revisiting Fluxus event scores and other written instructions for performance-oriented art.

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaJulkinentaideKokeellinenMediataidePimiötyöskentelyTilaustyöValokuvataidekirjaVideo

Aiheet

AikaAistielämysAsetelmaDokumentaarinenIdentiteettiKehollisuusKielellisyysKäsitteellinenMaisemaOmakuvaPerformatiivisuusSubjektiivisuusTilallisuus

Petteri Bülow

Karjaa

Elina Bäckman

Helsinki

Mari Caesar

Bjørnemyr

Inge-Maj Camara

Helsinki

Jacques Coelho

Savonlinna Valokuvaajana kaappaan kaikkea mikä kiinnostaa sillä hetkellä (snapshot). Mediataiteilijana editoin ja installoin. Teemat ja teokset ovat useimmiten historian ja luonnon vastakkain asettelua. Kokeellisten elokuvien ja videoiden ohella tärkeimmät näyttelyt: L âme et le Néant (1989), L être et le Béant (1992), KUD (1992), Nihilum (1994), KUD2 (1995), Douze saisons bleues/Tusina makeita sinisiä hetkiä (1998), KUD3 (1999) ja KUD4 (2010). As a photographer I catch by chance a current topic (a snapshot). As a media-artist I edit it in Time and Space as a new intimate vision. Themes are mostly often contrasts between Human and Nature. In addition of several experimental films and videos the most principal theme exhibitions are: L'âme et le Néant (1989), L'être et le Béant (1992), KUD (1992), Nihilum (1994), KUD2 (1995), Sweet Seasons Blues (1998), KUD3 (1999) and KUD4 (2010).

Tekniikat

ArkistomateriaaliDaguerrotypiaFotogrammiInstallaatioKameratonkuvaKokeellinenKollaasiMediataideMustavalkoinenPimiötyöskentelyPoikkitaiteellinenSekatekniikkaSyanotypiaVideo

Pira Cousin

Helsinki

Jan Eerala

Pori Tuotantoni käsittelee ihmisen ja luonnon välisiä suhteita. Kerronta on luonteeltaan dokumentaarista ja sijoittuu pääasiallisesti Selkämeren rannikolle. Työskentelen tasapuolisesti valokuvan, videon ja äänikerronnan keinoin. My work is about the relationship of man and nature, mostly around the shores of the Baltic Sea. I am working with sound, film and photography, last years with most focus on soundscapes.

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaMediataideMustavalkoinenPoikkitaiteellinenSekatekniikkaVideo

Aiheet

DokumentaarinenEkologisuus,YmpäristöKerronallisuusKuvajournalistinenLuontoMaisemaRakennettuympäristöTutkivataideVerkkotaide,Sosiaalinenmedia,wwwYhteiskunnallinen

Juha Allan Ekholm

Turku

Jari Eklund

Veteli Lähtökohtanani on yleensä jokin havainto ympäristöstä tai mieltä askarruttava kysymys ihmisen monitahoisesta olemassaolosta.

Tekniikat

KokeellinenMustavalkoinenNeulanreikäPimiötyöskentelySekatekniikkaSyanotypia

Aiheet

AbstraktiAikaAistielämysIdentiteettiKehollisuusKäsitteellinen

Marina Ekroos

Helsinki Haluan inspiroida positiivisilla esimerkeillä. Metodini on dekonstruoida asioita, konsepteja ja ideoita valokuviin. Visual Recipes -sarjassa dekonstruoin reseptiikkaa yhden valokuvan tarinoiksi. Työskenneltyäni pitkään kontrolloidussa studio ympäristössä toteutin Skate deconstuct -sarjan jossa käytin dokumentaarista valokuvaa skeittikulttuurin jäsentämiseksi. I love to tell stories that inspire. In my personal projects my favourite method is to deconstruct objects, concepts and ideas into photos. One of my major works has been the Visual Recipes series, which depicts recipes in detailed process images. When I felt the need to get out from studio environment and let go of control, I went to Mexico and used documentary photography for deconstructing skate culture.

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaTilaustyöValokuvataidekirja

Aiheet

AsetelmaDokumentaarinenKuvajournalistinenUrbaanielämä

Päivi Eronen

Imatra

Antti Haapio

Tampere Minulla on pitkä kokemus valokuva- ja kulttuurialalta. Olen toiminut valokuvaajana, valokuvataiteilijana, kuvataidealan opettajana sekä yhdistysaktiivina ja jäsenenä rahoittajaorganisaatiossa. I have a long experiment on the field of photography and culture as general. I have worked as photographer, photo artist, fine art teacher and active member in association and funding organisation.

Tekniikat

InstallaatioKameratonkuvaValokuvataidekirja

Aiheet

AbstraktiAikaAsetelmaDokumentaarinenKielellisyysKäsitteellinenMaisema

Satu Haavisto

Helsinki

Johanna Hackman

Helsingfors

Eeva-Mari Haikala

Helsinki Taiteellinen työskentelyni on poikkitaiteellista. Pääasiallisina välineinäni ovat video, valokuva ja performanssi. Tällä hetkellä kiinnostukseni on erityisesti kehollisessa ilmaisussa. Pohdin, kuinka koreografia, liike, somaattinen tanssi voivat resonoida kamerapohjaisen (lens-based) taiteellisen työskentelyn kanssa. My artistic practice is multidisciplinary. Mostly I work with video, photography and live art, often drawing from text based sources such as historiography and (auto)biographies. At the moment my main focus is on bodily movements. I am intrigued of how choreography, movement, somatic thinking can work with lens-based artistic practice.

Tekniikat

KokeellinenMediataidePoikkitaiteellinenVideo

Aiheet

AikaAsetelmaIdentiteettiKehollisuusOmakuvaPerformatiivisuusSubjektiivisuusTutkivataide

Mikko Haiko

Helsinki Minua kiinnostaa ihmisen suhde ympäristöönsä. Näen maiseman ja paikan heijastuksena ihmisestä. Kuva on silta ulkoisen ja sisäisen maailman välillä. Alleviivaan arjesta symboleita ja merkityksiä. Itse näen töissäni runollista realismia, jossa tavoitellaan pyhän kokemusta arjessa ilman uskontoa. Koen taiteen välineenä, jonka kautta ymmärrän, jäsennän ja kommentoin ympäröivää maailmaa. Työskentelen valokuvan, liikkuvan kuvan, maalauksen ja kuvanveiston keinoin. Löydän aiheeni usein syrjäseuduilta.

Tekniikat

ArkistomateriaaliInstallaatioKokeellinenMediataidePoikkitaiteellinenVideo

Aiheet

AbstraktiAikaDokumentaarinenIdentiteettiKehollisuusKäsitteellinenLuontoMaisemaPerformatiivisuusSubjektiivisuus

Jenni Haili

Helsinki Taiteelliselle tuotannolleni on ominaista esittäminen ja piilottaminen. Teoksiani yhdistää naamiot tai naamioimisen tematiikka niin käsiteenä kuin symbolina. Viimeaikoina kiinnostukseni on suuntautunut tilallisuuteen ja installointien sisällölliseen merkitykseen taidekokemuksessa. Käyttämäni kokeelliset ja sekatekniset taidemenetelmät ovat aina kiinteästi yhteydessä teosten sisältöihin. Yleensä teoksieni pohjalta löytyy kuitenkin valokuva. My artistic production is characterized by showing and hiding. My works are linked through the thematic of masks or camouflage both as a concept and symbol. Recently, my interest has focused on spatiality and the significance of the installation in the art experience. The experimental and mixed technique art methods I use, are always closely linked to the content of the work. Generally, however, one can find a photograph as a basis in my works.

Tekniikat

DaguerrotypiaDigitaalisestirakennettukuvaFotogrammiInstallaatioKameratonkuvaKokeellinenMediataideMustavalkoinenNeulanreikäPimiötyöskentelySekatekniikkaSyanotypiaValokuvataidekirjaVideo

Aiheet

DokumentaarinenIdentiteettiKäsitteellinenMaisemaPerformatiivisuusQueerTilallisuusTyöYhteiskunnallinen

Kari Hakli

Helsinki

Anni Hanén

Helsinki Olen Anni Hanén helsinkiläinen 35-vuotias valokuvataiteilija. Töissäni käsittelen erilaisia muistossa olevia jälkiä; tunteita, muistamista ja muistoja. Heijastukset omasta lapsuudestani lapseni näkökulmiin on luonut visuaalisen dialogin äidin ja pojan, menneen ja nykyisen välille. Kantavia teemoja työskentelyssäni on katoavaisuus ja näkymättömyys rinnastettuina totuttuihin muuttumattomiin tapoihin. Esikoiskirjani Pieniä ilmakuoppia vain julkaistiin syksyllä 2016. I´m Anni Hanén (b. 1981) Helsinki based artist. In my works my aim is to uncover different memory traces; expressing emotions, remembrance and memories. The reflections of my childhood combined with my child´s view creates a visual dialogue between mother and son, past and present. The main themes in my working are perishability and invisibility combined with everyday habits that are unquestioned. My first book Just Small Hiccups was published in Autumn 2016.

Tekniikat

ArkistomateriaaliKokeellinenKollaasiPimiötyöskentelyPoikkitaiteellinenSyanotypiaValokuvataidekirja

Aiheet

AikaAistielämysIdentiteettiKielellisyysKäsitteellinenOmakuva

Tapio Heikkilä

Helsinki

Aukusti Heinonen

Helsinki Olen helsinkiläinen valokuvaaja ja kuvataiteilija. Käsittelen taiteellisessa työskentelyssäni rakennettua ympäristöä. Kuvaan kaupunkimaisemia ja ihmisen toimien jättämiä jälkiä. Minua kiinnostaa millaisilla erilaisilla tavoilla rakentaminen muuttaa ympäristöämme. Vaikka tallennan näkemääni juuri sellaisena kuin se on nyt, tavoittelen teoksiini tunnetta, että ne olisivat aina olleet olemassa.

Tekniikat

ArkistomateriaaliInstallaatioMustavalkoinenValokuvataidekirja

Aiheet

ArkkitehtuuriEkologisuus,YmpäristöMaisemaRakennettuympäristö

Harri Heinonen

Mikkeli Koulutukseltani olen sosiologi ja valokuvaaja, työni lähtökohdat ovat olleet visuaalisessa etnografiassa, esim. Football Landscapes kirja. Toisaalta minua on aina kiinnostanut pohtia valokuvan rajoja ja leikitellä niillä. Olen rakentanut ja kuvannut dioraamoja. Tällä hetkellä minua kiinnostaa tutkia erilaisia mahdollisuuksia tehdä, esittää ja tulkita kuvallisuutta, maisemaan ja yhteiskuntaa. I have training as a sociologist and photographer. I have been considering my work as a kind of visual ethnography e.g. work with Football Landscapes, considering human construction and consumption on the urban landscape. Currently I take an interest in to account for and evaluate multiple possibilities that existed for making, exhibiting, and interpreting landscape and society in photographs.

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaKameratonkuvaMustavalkoinenValokuvataidekirja

Aiheet

AbstraktiDokumentaarinenKäsitteellinenMaisemaTutkivataide

Timo Heinänen

Kerava

Marja Helander

Helsinki

Tuovi Hippeläinen

Helsinki

Maarit Hohteri

Helsinki

Mari Hokkanen

Helsinki Olen Mari Hokkanen, Helsinkiläinen valokuvataiteilija. Kuvani ovat surrealistisia kohtauksia ja maailmoita, joita dominoi vahvasti väri. Esiinnyn kuvissa usein itse, säilyttääkseni performanssin osana kuvaa. Rakennan kuvieni lavasteet pahvista ja muusta kierrätetystä materiaalista. Näin työskentelyni pysyy leikillisenä ja arvaamattomana itsellenikin. Kuvani ovat tulkittavissa samaan aikaan humoristisiksi ja vakaviksi. Monet työni käsittelevät yksilön suhdetta luontoon ja yhteiskuntaan. My name is Mari Hokkanen, a photo artist based in Helsinki, Finland. My work deals with our relationship with nature and society. My pictures are set up in surrealistic scenes/worlds, dominated by color. I build my sets out of recyclable materials by hand and usually I play the part of a protagonist in the images, to maintain the playfulness and the sense of performance. My work could be categorized as humorous or serious at the same time.

Tekniikat

InstallaatioPoikkitaiteellinen

Aiheet

OmakuvaPerformatiivisuusRakennettuympäristöYhteiskunnallinen

Maija Holma

Jyskä Olen valokuvataiteilija ja teen nykyisin yhä enemmän installaatioita. Valokuvateokseni ovat usein hopeagelatiinivedoksia kierrätysmateriaaleille, kuten jätepaperille ja muoville. Kuvissani ei ole tärkeää ratkaiseva hetki, sommittelu tai edes aihe, ne ovat hajamielistä silmäilyä pientareille, materiaalia lopullista kuvaa varten, joka muodostuu aineen ja valokuvan yhteispelinä. I’m a photographic artist working nowadays also with installations. My works are usually silver gelatine prints made on recycled materials such as paper and plastic. My motifs come from the interfaces between nature and culture, from built environments under construction or falling into disrepair. A critical moment, the composition or the subject is not important in my pictures. They are absent-minded glances to the side of the road, material for the final image.

Tekniikat

InstallaatioKokeellinenKollaasiMustavalkoinenPimiötyöskentelySekatekniikka

Aiheet

AbstraktiAistielämysArkkitehtuuriAsetelmaEkologisuus,YmpäristöKasviKatukuvaus,SnapshotKehollisuusKäsitteellinenLuontoMaisemaRakennettuympäristöTilallisuusUrbaanielämä

Janette Holmström

Imatra Teokseni ovat pääasiassa valokuvia, jotka toisinaan esittäytyvät installaation muodossa. Kuvaan ympäristöä, lähinnä luonnon ja ihmisen rakentaman urbaanin maailman suhdetta toisiinsa. Julkisissa teoksissani tutkin erilaisia valokuvan esittämismuotoja. Teosten taustalla on pohdintaa paikan käsitteestä ja ajasta. Tutkin usein myös tiettyä paikkaa ja sen historiaa. My work is based on photography and often represented as an installation. I explore scenery and the relationship between human and nature, especially in urban environment. I have also been working on several public artworks in which I explore the themes of time and place. Often my interest is in a specific site and the memories it may reveal.

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaInstallaatioJulkinentaideKameratonkuvaKokeellinen

Aiheet

AikaDokumentaarinenEkologisuus,YmpäristöKasviLuontoMaisemaRakennettuympäristöTilallisuusUrbaanielämä

Heikki Humberg

Helsinki

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaInstallaatioJulkinentaideKokeellinen

Aiheet

AikaDokumentaarinenEkologisuus,YmpäristöKasviLuontoMaisemaRakennettuympäristöTilallisuusUrbaanielämä

Paula Humberg

Imatra

Tekniikat

InstallaatioKameratonkuvaKokeellinenMustavalkoinenNeulanreikäPoikkitaiteellinenSekatekniikkaTilaustyö

Aiheet

DokumentaarinenEkologisuus,YmpäristöEläinKasviKuvajournalistinenKäsitteellinenLuontoMaisemaTulevaisuusTutkivataideYhteiskunnallinen

Kari Hyttinen

Joensuu Kuvani ovat ajattelua. Kuvaan ajatuksia, mietteitä, muistoja, haaveita. Riippumatta siitä, mitä kuvaan. Ihmisiä, virtaavaa vettä tai kalpeita aamuja. Hiljaisuutta ja hidasta puhetta. Heijastuksia, viipyilemistä tai hankalia sattumuksia. Unia ja harhaa ovat kuvani tai vastenmielisiä valheita.

Tekniikat

ArkistomateriaaliDigitaalisestirakennettukuvaKokeellinenMediataide

Aiheet

AbstraktiAikaAsetelmaDokumentaarinenEläinIdentiteettiKäsitteellinenLuontoMaisemaRakennettuympäristöSubjektiivisuusYhteiskunnallinen

Aimo Hyvärinen

Tampere Taustani on valokuvataiteessa, mutta tein ensimmäiset videoteokset jo 1986. Olen tehnyt myös dokumenttielokuvia ja multimediaa. Lähes koko ajan olen opettanut valokuvausta, video- ja mediatuotantoa. Monet teokseni ovat olleet esillä festivaaleilla koti- ja ulkomailla 80-luvulta lähtien. My background is in photoart, but I made my frst video art pieces already in 1986. I have done also documentary flms and multimedia. Most of the time I have been teaching photography, video and media production. Many of my video art and documentary works have been displayd at festivals in Finland and abroad since late 80s.

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaInstallaatioKollaasiMustavalkoinen

Aiheet

AbstraktiAikaAistielämysDokumentaarinenEkologisuus,YmpäristöIdentiteettiKasviLuontoMaisemaOmakuvaSubjektiivisuusYhteiskunnallinen

Kaisu Häkkänen

Ruokolahti Työskentelyni lähtökohtana on ulkopuolisuuden ja reunalla olemisen kokemukset ja näiden kokemusten vaikutus ihmisten identiteettiin. Kuvillani haluan esittää kysymyksiä läsnäolosta, poissaolosta ja yhteydestä toisiin. Työskentelen neulanreikäkameralla, koska pitkään valotetun kuvan tapahtumattomuus kertoo luontevasti ulkopuolisuudesta ilman, että minun tarvitsisi tehdä ulkopuolisesta subjektista ulkopuolisuuden objektia. My work is based on the idea of externality, the experiences of being in the periphery and the effects of these experiences on people’s identity. In my images I want to raise questions of presence, absence and connections to others. I work with pinhole camera, because the non-eventfulness of the long exposed image subtly expresses externality without my having to make the externalized subject the object of externality.

Tekniikat

MustavalkoinenNeulanreikäPimiötyöskentely

Aiheet

AikaAistielämysIdentiteetti

Ulla-Maija Hänninen

Helsinki Työskentelen omien näyttelyprojektien kanssa. Teen myös tilauksesta ruoka- ja sisustuskuvauksia. Olen kuvannut usean vuoden Barokki-aiheista kuvasarjaa. Uusimmat kuvat julkaistaan toukokuussa 2018 Galleria Katariinassa Helsingissä. Motto: Otoksia kukkimisesta, kuihtumisesta ja kuolemisesta. Vaihettaista maatumista, homehtumista, hajoamista. Rosoisilla pinnoilla muovia, öljyä, hikeä multaa. Ympäröivä elämämme kuvastuu prosessissa. Luonnon monimuotoisuus on puristuksissa teknologian ja koneellisen tuottamisen kanssa. Mihin olemme menossa ja olemmeko luoneet tilan, josta ei ole paluuta entiseen. I currently work on my next two exhibitions. On the side shooting food and interior by request. I've been photographing plants for several years for Barock-influeced serie. Older photos of the serie are shown at OHO Gallery in Helsinki 1.1.2018-8.6.2018. The latest work will be shown at Galleria Katariina in May 2018. Motto: Shots of flowering, dacay and death. Process of decombustion, growing moldy and breaking down. Plastick, oil, sweat and dirt on ruff surfaces. Biodiversity is squeesed between technology and mechanic produktion. Are we already living the athropocene and where are we going? The photos are influenced by Nature morte-stills and sharp shadows and light of Barock.

Ismo Hölttö

Helsinki

Tekla Inari

Helsinki Olen taiteilija, joka sekä valokuvaa että kirjoittaa. Kollaasimaiset, nykyvalokuvakirjan ja runokirjan välimaastossa liikkuvat teokseni käsittelevät henkilökohtaisten narratiivien kautta laajempia yhteiskunnallisia aiheita. Historian virallisen suuren kertomuksen sisällä minua kiinnostaa yksilöiden ja sukupolvien emotionaalinen kokemustodellisuus. Työskentelyni etenee pitkissä prosesseissa, jotka kestävät useita vuosia. Lopulliset teokset saavat muotonsa yhteistyössä mm. graafikon kanssa.

Tekniikat

KokeellinenPoikkitaiteellinenValokuvataidekirja

Aiheet

AikaIdentiteettiYhteiskunnallinen

Pia Inberg

Helsinki

Juha-Pekka Inkinen

Helsinki Olen dokumentaristi. Pidän tilan kuvaamisesta joko ihmisillä tai ilman. Minua kiinnostavat elämisen jäljet ja yhteiskunnan mekanismit. Myötätuntoni on pienemmän puolella. Jokaisen asian takaa voi löytää tilan, josta näkee valtarakennelmien taakse. Kuvaan yhtä aihetta 2-4 vuotta. Pyrin tarkastelemaan kohdettani uudelta ja yllättävältä näkökulmalta. Töistäni löytyy surrealismia ja huumoria. Koitan antaa ajalle näkyvän muodon. Uskon kuvan kauneuteen, sillä se läpäisee katsojan suojaukset. I am known by many for my exhibitions presenting abandoned houses: Long and beautiful friendship, as well as Morality and architecture 1,2 and 3. The main themes in my productions are time and the state of society. All my work touches on these topics in one way or another. A space can be found behind everything, that you can see behind the power structures. Beauty of the picture penetrates the viewer's shield.

Tekniikat

Arkistomateriaali

Aiheet

ArkkitehtuuriDokumentaarinenKuvajournalistinenKäsitteellinenRakennettuympäristöSubjektiivisuusTilallisuusTulevaisuusUrbaanielämäYhteiskunnallinen

Marjukka Irni

Turku Olen koulutuksiltani valokuvaaja, kuvataideterapeutti ja kuvataiteilija. Viime vuodet olen työskennellyt yhteisötaiteen ja osallistavan taiteen parissa käyttäen yhtenä työskentelyvälineenä myös valokuvaa. Osallistava taide on minulle erilaisten yhteisöjen kanssa yhdessä työskentelyä, ja kiinnostavinta se on minulle silloin, kun työskennellään taiteellisista lähtökohdista käsin kohti yhteiskunnallista keskustelua. Aktivistisen taiteen tekemisen tapani vuoksi kutsun itseäni artivistiksi.

Tekniikat

InstallaatioJulkinentaideKokeellinenKollaasiMediataideNeulanreikäPoikkitaiteellinenSekatekniikkaVideo

Aiheet

AikaAistielämysAsetelmaIdentiteettiKehollisuusKielellisyysKäsitteellinenMaisemaOmakuvaPerformatiivisuusQueerSubjektiivisuusTilallisuusTutkivataideVuorovaikutteisuusYhteiskunnallinen

Tiina Itkonen

Helsinki Vuodesta 1995 lähtien olen säännöllisesti matkustanut Grönlantiin kuvaamaan arktisia maisemia ja ihmisiä. Olen matkustanut yli 1 500 km Grönlannin länsirannikkoa pitkin koiravaljakolla, purjeveneellä, moottoriveneellä, helikopterilla, pienellä lentokoneella, rahtilaivalla ja öljytankkerilla ja matkan varrella viettänyt aikaa pienissä kylissä. Since 1995 I have travelled regularly to Greenland to photograph the polar landscapes and people. I have travelled more than 1 500 kilometres along the west coast of Greenland by dogsled, fishing boat, sailboat, helicopter, small plane, cargo ship and oil tanker, along the way spending time in small settlements.

Tekniikat

Valokuvataidekirja

Aiheet

DokumentaarinenMaisema

Markus Jokela

Helsinki

Rita Jokiranta

Mariehamn Taiteellisen työskentelyni pääasialliset tekniikat ovat video ja valokuva. Monikanavaiset kokeelliset videoinstallaatiot ovat minulle tyypillinen esitysmuoto. Teokset käsittelevät usein kuvan, tapahtuman ja tulkinnan suhdetta sekä muistin ja muistamisen fragmentaarisuutta ja epäluotettavuutta, mutta myös kuvan narratiivisuutta sekä sitä miten kuva kuvastaa todellisuutta ja miten maailmamme tulkitaan kuvan kautta. Haluan haastaa katsojan tekemään oman tulkintansa näkemästään. My work comprises moving image and photography, and is mainly presented as multi-channel experimental video installations. My art frequently explores the dynamic between image, event and interpretation. It also deals with the unreliability and fragmentation of memories, the narrativity of images, and how the reality is mirrored in images and how our world is interpreted through images. Yet we all tell the story in our own way, and I want to challenge the viewer to find new interpretations.

Tekniikat

InstallaatioJulkinentaideMediataideValokuvataidekirjaVideo

Aiheet

AikaAistielämysIdentiteettiKäsitteellinenMaisemaTilallisuusUrbaanielämä

Ulla Jokisalo

Helsinki

Elina Julin

Helsinki Olen kuvataiteilija ja taideopettaja. Työskentelen pääasiassa valokuvauksen parissa ja teokseni liikkuvat valokuvan ja maalauksen välisellä rajapinnalla. Olen kiinnostunut valosta ja varjosta: valon läsnäolo luo minulle tarttumapinnan konkreettiseen. Valo on muuttuvaa, hiipuvaa, koskettavaa ja elintärkeää. En kuvaa tiettyä aihetta, mutta maisemallisuus näkyy yhtenä teemana työskentelyssäni. I am visual artist and art teacher. I work mainly with photography and my work deal with the interface between photography and painting. I am interested in light and shadow: the presence of light gives me a way to grasp the concrete. Light is evolving, fleeting, touching and essential. I am not photographing certain subjects but landscape can be seen as a theme in my working process.

Tekniikat

KameratonkuvaKokeellinenSekatekniikkaSyanotypia

Aiheet

AistielämysLuontoMaisema

Martti Jämsä

Helsinki

Tekniikat

ArkistomateriaaliFotogrammiInstallaatioKameratonkuvaKokeellinenMustavalkoinenPimiötyöskentelyValokuvataidekirja

Aiheet

AbstraktiAikaDokumentaarinenEkologisuus,YmpäristöKatukuvaus,SnapshotKäsitteellinenLuontoMaisemaSubjektiivisuusUrbaanielämä

Riitta Järvelä

Pirkkala Olen kuvannut ihmistä, dokumentaarisesti, 40 vuoden ajan. Naisia ja lapsia alikehittyneissä maissa, työttömyyttä, kehitysvammaisuutta, romaaneja, lapsuuden ja historian vaikutusta elämäämme. Vaikka aiheeni ovat usein erityisvaikeuksien kanssa elävät ja marginaaliset ihmiset, pyrin sisältämään kuviini yleisinhimillisen arjen; kaikkia ihmisiä yhdistävän arjen ja jopa ilon. Ajassamme pelko lähestyy meitä uusin tavoin. Kuvillani rakennan luottamusta. I have 40 years photographed people, documentarily. Women and children in undeveloped countries, unemployment, mentally disabled, meaning of childhood and history in our lives. Though my subjects often are people with difficulties and marginal groups of people, I attend to consist to my pictures compassionate everyday life; interrelate ordinary and even the joy. Recently fear is approaching us in new ways. With my pictures, I try to build confidence.

Tekniikat

ArkistomateriaaliKollaasiSekatekniikkaVideo

Aiheet

AikaAistielämysArkiDokumentaarinenIdentiteettiKerronallisuusLeikki,leikkisyysMuotokuva,ihminenPaikallisuus,yhteisöToiseusVuorovaikutteisuusYhteiskunnallinen

Pekka Järveläinen

Espoo Olen espoolainen valokuvataiteilija. Teen kuvia näkymistä, joissa jokin visuaalinen ärsyke herättää mielenkiintoni. Ärsyke voi olla muoto, valaistus, rytmi tai asioiden toistuvuus.Usein kuvassa on varjo, jota ilman kuvaa ei haluamassani muodossa olisi olemassakaan. En osaa kertoa tarinoita, enkä setviä ihmisten välisiä suhteita. Yritän vain keksiä erilaisia tapoja ratkaista yksittäisen kuvan sisäisiä jännitteitä tai vaalia siinä esiintyvää tasapainoa. I am a photographer artist from Espoo. I make pictures of sights in which some visual key arouses my interest. That key can be form, lighting, rhythm or the repetivity of some element. Very often there is a shadow in picture, and without it there would not even be a picture in a form I aim to capture. I am not a storyteller, nor can I analyse the relations between people. I just try to find different ways of solve the tension within the picture or cherish the balance that exists there.

Tekniikat

JulkinentaideMustavalkoinen

Aiheet

AbstraktiArkkitehtuuriRakennettuympäristöSubjektiivisuusTilallisuus

Jukka Järvinen

Karkkila

Sanna Kaesmae

Helsinki Olen nuori valokuvataiteilija, jolla on juuret pohjoisessa ja sydän siellä missä ikinä kuljenkin. Olen erikoistunut visuaalisiin narratiiveihin ja hyödynnän rakennetuissa valokuvasarjoissani elokuvista tuttuja työkaluja, kuten käsikirjoitusta, näyttelijöitä ja pukusuunnittelua. Teokseni käsittelevät usein erilaisia kasvukipuja, muukalaisuutta ja nähdyksi tulemisen ja tulemattomuuden tarvetta. Harrastan myös kitaransoittoa ja laulujen kirjoittamista. I am a young photography artist specialized in visual narratives. I use cinematic tools such as manuscript, actors and costume design for making my fictional series. They often deals with growing pains, strangerness and needs of to be and not to be seen. I am also a singer-songwriter at nights.

Tekniikat

Valokuvataidekirja

Aiheet

IdentiteettiKehollisuusQueerSubjektiivisuus

Ben Kaila

Helsinki

Jan Kaila

Kirkkonummi

Jouni Kaipia

Helsinki Olen taustaltani arkkitehti ja sillä on vääjäämättä vaikutuksensa omaan kuvantekemiseeni. Valokuvataiteilijana olen kuitenkin enemmän kiinnostunut ihmisistä ja heidän ympäristösuhteestaan kuin pelkistä rakennuksista. Hakemalla haen arkkityyppisiä tilanteita; tarkastelen lajitovereideni moninaisia tapoja olla ja ottaa tilaa haltuun. Työni on luonteeltaan dokumentaarista, mutta en ole journalisti vaan pikemmminkin esseisti. Kuljen maailmalla ja pohdiskelen kuinka tätä palloa oikein pitäisi asua. Being an architect by training, I can’t keep my background from reflecting on my images. However, as a photographic artist I’m more interested in fellow humans and in spatial situations they define than in buildings alone. I’m in constant search of archetypal phenomena, observing the diverse conjunctions of human beings and their surroundings. The nature of my work is documentary but I’m no journalist – rather an essayist. I keep traveling the world, pondering what it is to dwell on this globe.

Tekniikat

MustavalkoinenPoikkitaiteellinen

Aiheet

AikaAistielämysArkkitehtuuriDokumentaarinenEkologisuus,YmpäristöIdentiteettiKehollisuusRakennettuympäristöTilallisuus

Ari Kakkinen

Helsinki

Aino Kannisto

Helsinki

Keijo Kansonen

Helsinki

Sandra Kantanen

Hangonkylä

Eeva Karhu

Espoo Käytän kameraa välittämään silmieni ja muistini yhteistyötä. Kuvaan samaa paikkaa eri vuorokauden- ja vuodenaikoina. Yhdistän kunkin kuvausmatkani kuvat kerroksittain, jolloin kaikki vaikuttavat yhtä paljon lopputulokseen. Kokonaiskuva ajasta ja paikasta piirtyy näkyviin värin intensiteetin ja toistuvien muotojen jäädessä jäljelle yksityiskohtien hämärtyessä. Sarjan uusimmissa kuvissa käyn dialogia luonnon kanssa ja ‘väritän’ näkemääni kognition pohjalta luoden uuden abstraktin tason. I use camera to visualize the communication between my eyes and memory. Pictures are taken in the same place but different times of day and year. I combine the photos of a session so that shots have an equal effect in the final picture. Details fade while repetitive shapes and intensity of colours become visible and draw a general picture of time and space. The latest works of the series are a dialogue with the nature. I create a new abstract layer by 'colouring' the view based on cognition.

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaKokeellinenKollaasi

Aiheet

AbstraktiAikaAistielämysEkologisuus,YmpäristöLuontoMaisemaSubjektiivisuus

Kaisa Karhu

Helsinki

Simo Karisalo

Helsinki Olen helsinkiläinen taiteilija. Pääteemani on järjestys, jota käsittelen kuvaamalla yhteiskunnan fyysisiä rakenteita. Teokseni koostuvat suorista valokuvista, joilla en sinänsä pyri ottamaan kantaa. Käytän myös keräämiäni kuva- ja tekstimateriaaleja, joita muokkaan tilastollisin ja esteettisin menetelmin. Liikkun virallisten säädösten parissa kuten kamerani kanssa virastoissa ja simulaattoreissa: poimin otteita, ja järjestän ne edelleen uusiksi järjestelmikseen, eräänlaisiksi runoiksi. I’m an artist from Helsinki. My main subject is order, which I mainly portray by photographing physical structures in society. I also collect visual material and texts and shape them with statistical and aesthetic methods. I navigate inside regulations and terms of classification just as I move with my camera in government offices and training simulators, and then pick out excerpts and reassemble them into new systems, poems of sorts.

Tekniikat

ArkistomateriaaliDigitaalisestirakennettukuvaKameratonkuvaKokeellinenKollaasiPoikkitaiteellinenValokuvataidekirja

Aiheet

ArkkitehtuuriDokumentaarinenKielellisyysKäsitteellinenLuontoMaisemaRakennettuympäristöTilallisuusTutkivataideTyöUrbaanielämäYhteiskunnallinen

Liisa Karvonen

Helsinki

Heli Kaskinen

Helsinki Teosteni lähtökohdat ovat ääneen kertomattomissa perhesalaisuuksissa sekä niihin kytkeytyvissä puheissa. Minua kiinnostaa se, millaisia tarinoita kätkeytyy kodin seinien sisäpuolelle. Työskentelyssäni lähestyn yksityistä tilaa ja tarkastelen elämää erilaisesta, humoristisesta näkökulmasta. Pyrkimykseni on tuoda esiin huumorin tarjoama mahdollisuus tarkastella elettyä elämää ja samalla paljastaa myös omia salaisuuksiani: Kyllä, olen halannut kaktusta! My works are based on unspoken family secrets and whispers around them. I am interested in the stories hiding within the domestic walls. With my works I approach the private sphere and life from a different, even humorous, point of view. My goal is to take up how humour can facilitate reviewing the lived life and also to reveal secrets of my own: Yes, I have hugged a cactus!

Tekniikat

ArkistomateriaaliInstallaatioSekatekniikka

Aiheet

KielellisyysKäsitteellinenPerformatiivisuusSubjektiivisuus

Jimi Kasteenpohja

Helsinki Bewildering proximity to style and true natural aestehetical approach towards life; thus art.

Tekniikat

InstallaatioKokeellinenTilaustyö

Aiheet

AbstraktiIdentiteettiKäsitteellinenPerformatiivisuusRakennettuympäristöTilallisuusTutkivataideVuorovaikutteisuus

Pertti Kekarainen

Helsinki

Timo Kelaranta

Lehmo Valokuvani operoivat kohteen sijaan (valokuva)kielen omalakisella alueella. Esittävä aines on sivussa ja aineeton, tulkinnallinen puoli pinnassa. Kuvakieli on abstraktia ja lähenee maalausta ja piirrosta. Olen suurpiirteinen sen kanssa, mitä kuvassa on, ja äärimmäisen tarkka sen kanssa, miten se siinä on. Olen työskennellyt valokuvan kanssa päivittäin teini-iästä asti, viisikymmentä vuotta. Viime aikoina olen oppinut paljon. My photographs operate in the area of (photographic) language, with its own laws. The figurative element gives way to permit the ascendancy of the immaterial and interpretable. The language is abstract and close to painting and drawing. I am broad-minded with the question what is in the photograph, and extremely sharp with the question how it is there. I have worked daily with photographs from my teenage, fifty years. Recently I have learnt a lot

Tekniikat

Kokeellinen

Aiheet

AbstraktiKielellisyysTilallisuus

Marjaana Kella

Helsinki

Elina Ketola

Helsinki

Hertta Kiiski

Turku Työskentelen valokuvan, liikkuvan kuvan, objektien, kasvien, tilan, tilanteen ja usein tyttärieni kanssa. Valokuvan rajojen ja ilmaisupotentiaalin kriittisen työstön lisäksi sidon teoksiini tärkeiksi ja ajankohtaisiksi kokemiani aiheita. Keskeistä teoksilleni on rakkauden viitekehys – ihmisten, eläinten, ei-inhimillisen ja tilan välisten suhteiden esittäminen. I work with photography, moving image, objects, plants, space and oftentimes with my daughters. I aim to elevate the intensity of the places through creating site-sensitive semi-constructed platform for encounters between people, non-human creatures and things.

Tekniikat

ArkistomateriaaliKokeellinenPoikkitaiteellinenValokuvataidekirjaVideo

Aiheet

AikaAistielämysAsetelmaEkologisuus,YmpäristöEläinKasviKehollisuusKäsitteellinenPerformatiivisuusSubjektiivisuusTilallisuusTulevaisuusYhteiskunnallinen

Heidi Kirjavainen

Kuopio Olen valokuvaaja ja kuvataiteilija, joka työskentelee sekä dokumentaarisen että kokeellisemman valokuvauksen parissa. Käsittelen teoksissani usein melko filosofisiakin teemoja. Tyylillisesti pyrin ilmaisemaan itseäni mahdollisimman hienovaraisesti ja minimaalisesti. Sen sijaan, että tarjoaisin valmiita vastauksia tai sanon suoran mielipiteeni kuvissani käsittelemiini asioihin, toivon, että saisin inspiroitua katsojan pohtimaan teemoja itse tai edes hetkeksi nauttimaan visuaalisesta elämyksestä.

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaInstallaatioKokeellinenKollaasiValokuvataidekirja

Aiheet

AikaArkkitehtuuriAsetelmaDokumentaarinenEläinKasviKäsitteellinenLuontoMaisemaOmakuvaRakennettuympäristöTulevaisuusTutkivataide

Timo Kirves

Helsinki

Kati Koivikko

Helsinki Olen yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut dokumentaristi, ja yhdistän työskentelyssäni tekstiä ja kuvaa. Olen kiinnostunut todellisista ihmisistä ja heidän tarinoistaan. Työskentelen arkisten teemojen parissa, ja minua kiinnostaa arjen kautta esiin tuleva mikrohistoria. I'm a documentary photographer that combines text and images in her work. I'm interested in real people and the stories they tell. I work with mundane themes and the micro history of everyday life.

Tekniikat

PoikkitaiteellinenValokuvataidekirja

Aiheet

DokumentaarinenMaisemaYhteiskunnallinen

Ola Kolehmainen

Berlin

Tanja Konstenius

Amsterdam Olen suomalais-chileläinen nykytaiteilija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä ja Amsterdamissa. Tutkin ihmisten käyttäytymistä ja sosiaalisia rakenteita sekä näihin rakenteisiin liittyviä toiseuden kokemuksia. Työskentelen pääasiassa liikkuvan kuvan parissa. I am a Finnish-Chilean contemporary artist, who lives and works in Helsinki and Amsterdam. I research human behaviour and social constructions and the sense of otherness related to those structures. I work mainly with moving image.

Tekniikat

InstallaatioMediataideVideo

Aiheet

DokumentaarinenIdentiteettiKehollisuusKielellisyysKäsitteellinenPerformatiivisuusSubjektiivisuusTutkivataideYhteiskunnallinen

Mitro Kontturi

Majavesi

Natalia Kopkina

Helsinki Oleellinen osa työskentelyäni on ison negatiivikoon kameralla kuvaaminen ja perinteisen filmin käyttö. Silloin työskentely ei ole täydellisyyden tavoittelua vaan epätäydelliseksi opettelua. Pidän tietynlaisesta dokumentaarisuudesta, jossa valokuva viittaa aitoon hetkeen ja tilanteeseen, mutta on samaan aikaan jotenkin mystinen. Koen, että kun valokuva syntyy, syntyy aivan omanlaisensa maailma. Se on irrallinen kohteestaan ja täydellinen itsessään.

Tekniikat

MustavalkoinenPimiötyöskentelyValokuvataidekirja

Aiheet

AikaDokumentaarinenIdentiteettiKäsitteellinenMaisemaOmakuvaSubjektiivisuus

Nina Korhonen

Stockholm

Jaakko Koskentola

Helsinki Asun ja työskentelen Helsingissä. Teoksissani olen käsitellyt unettomuutta, vieraantuneisuutta ja yksinäisyyttä. Kuvaan filmille ja teen analogisia mustavalko- ja värivedoksia. Uusin teokseni on ääni-installaatio. I live and work in Helsinki. In my works I have dealt with issues like sleeplessness, alienation and loneliness. I shoot film and make analogue black and white and colour prints. My latest work is a sound installation.

Tekniikat

InstallaatioMustavalkoinenPimiötyöskentelySekatekniikka

Aiheet

IdentiteettiKäsitteellinenOmakuvaPerformatiivisuusSubjektiivisuus

Päivi Koskinen

Helsinki Lähden työskentelyssäni usein liikkeelle dokumentaarisesta lähtökohdasta, jossa kuvaamani henkilö ja hänen elämänsä ovat keskipisteessä. Tutkin todellisuutta yksityisten performanssien kautta, jotka taltioin kuvina ja videoina. Prosessi haastaa kuvattavan ihmisen katsomaan omaa elämäänsä uudesta näkökulmasta. Valmiit teokset käsittelevät laajempia sosiaalisia ilmiöitä. Ne kuvaavat eksistentiaalista kokemusta siitä, millaista on elää ja olla maailmassa. I am interested in combining reality with illusion. Still, my pictures have their foundations in the everyday life of the people I meet. The portrait is created during a private performance that challenges the person participating in the process.The concept of identity and the way people are influenced by society interests me. I am curious about the subconscious and about the feelings accumulated underneath the surface. In the end, it is all about being true to your self.

Tekniikat

KokeellinenMediataidePoikkitaiteellinenVideo

Aiheet

AikaAistielämysDokumentaarinenIdentiteettiKäsitteellinenMaisemaPerformatiivisuusSubjektiivisuusUrbaanielämäYhteiskunnallinen

Katarina Koskivaara

Espoo

Verna Kovanen

Helsinki Teoksissani taiteilen toden ja unimaailman välillä. Ajoittain vahvasti kiinni dokumentaarissa ja toisinaan taas kuvallisen poetiikan maailmassa. Lasten näkymättömät ystävät olen ikuistanut kirjan kansiin ja myös seikkaillut Texasissa aseharrastajien luona. Välillä löydän itseni kuvaamasta taas vuoristossa. Arkistomateriaalit ja psykologia kiinnostavat lähtökohtina.

Tekniikat

ArkistomateriaaliInstallaatioMediataideMustavalkoinenPoikkitaiteellinenTilaustyöValokuvataidekirjaVideo

Aiheet

AistielämysDokumentaarinenIdentiteettiMaisemaOmakuvaYhteiskunnallinen

Paula Kukkonen

Lappila

Iiris-Lilja Kuosmanen

Paris Olen Ranskassa asuva valokuvataiteilija. Kuvaan ympäristömme ongelmia ja osaamme sen muuttumisessa. Rakennan kuvasarjani usein installaatioiksi tilaan. Kuvaan filmille keskikoon kameralla. Kuvani ovat hyvin henkilökuvamaisia, olipa kyseessä ihminen tai maisema. Teen sarjaa paikoista, jotka ihminen on rakentanut tuodakseen luontoa lähemmäksi itseään, ja luontoa joka ei kestä ihmisen toimintaa. Töissäni on vaikutteita vanhoista tarinoista ja myyteistä. I am a Finnish Photo Artist living in France. I photograph the problems of the environment and our part of changing it. I build installations with my photos and often photograph on medium size film. My photos are portraiture style, whether they are of people or nature. Now I am working with series of structured nature and problems of always changing and building our environment. I often get influences from old stories and fables.

Tekniikat

InstallaatioMustavalkoinenSekatekniikka

Aiheet

Ekologisuus,YmpäristöEläinKäsitteellinenLuontoRakennettuympäristö

Tuire Kurikka

Kuopio Olen Tuire Kurikka, kuopiolainen valokuvataiteilija ja valokuvauksen opettaja (TaM). Taiteellisessa tuotannossani teen näkyväksi näkymätöntä erilaisin tavoin. Olen käsitellyt teoksissani muun muassa kummitustarinoita. Viime vuosina taiteellinen tuotantoni on ollut omaelämäkerrallisempaa. Tarinallisuuden lisäksi olen ammentanut teoksiini kuvataiteen eri tekniikoista, toisinaan niitä valokuvaan yhdistellenkin.

Tekniikat

KokeellinenMustavalkoinen

Aiheet

AikaAistielämysKasvi

Minna Kurjenluoma

Helsinki

Tekniikat

Arkistomateriaali

Aiheet

AsetelmaEkologisuus,YmpäristöIdentiteettiKäsitteellinenLuontoMaisemaYhteiskunnallinen

Karina-Sirkku Kurz

Berlin Minua kiehtoo ihmisen keho, joka on aineellinen ja samalla tunteva, eli objekti (saks. Körper) ja subjekti (saks. Leib). Työssäni tarkastelen valokuvallisesti tätä ilmiötä eri näkökulmista. I am fascinated by the human body, which is substantive and at the same time sensing, thus it is object (ger. Körper) and subject (ger. Leib). I enjoy investigating this phenomenon from different angles and photographically explore ways of how people deal with their bodies.

Tekniikat

ArkistomateriaaliInstallaatioSekatekniikkaValokuvataidekirja

Aiheet

AbstraktiAistielämysAsetelmaDokumentaarinenIdentiteettiKehollisuusKäsitteellinenTutkivataideVuorovaikutteisuusYhteiskunnallinen

Raakel Kuukka

Helsinki

Tekniikat

PimiötyöskentelyValokuvataidekirjaVideo

Aiheet

AikaAistielämysAsetelmaDokumentaarinenIdentiteettiKasviKehollisuusKäsitteellinenMaisemaOmakuvaPerformatiivisuusSubjektiivisuusTilallisuusTulevaisuusYhteiskunnallinen

Erja Laakkonen

Helsinki Valokuvaan, vedostan uniikkivalokuvia ja -grafiikkaa, teen ympäristötaidetta ja taiteilijakirjoja, maalaan ja piirrän. Hyödynnän tietoonetta yhdistellen digitaalista ja analogista maailmaa. Luonnon kiertokulku ja sen myyttiset elementit sekä pienet yllättävät yksityiskohdat ova teemojani, myös ihmiset, konkreettiset muistot, menneisyys -- aiheet vaihtelevat mutta valo, väri, ja tunnelma ovat olennaisia. Ominaista teoksilleni on maalauksellisuus, eri tekniikoiden yhdistäminen ja tummat sävyt.

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaFotogrammiInstallaatioKameratonkuvaKokeellinenKollaasiMustavalkoinenNeulanreikäPimiötyöskentelySekatekniikka

Aiheet

AikaAistielämysAsetelmaEkologisuus,YmpäristöEläinKasviLuontoMaisemaSubjektiivisuusTutkivataide

Harri Larjosto

Vantaa Olen valokuva- ja videotaiteilija. Luon monikerroksista taidetta tärkeinä pitämistäni asioista kuten: Muisti, ympäristö, muutos, katoavaisuus, eros. Osa työstäni on dokumentaarista, osa unenomaista fiktiota. Erityisyyteni syntyy syvällisestä luontosuhteestani ja kuvastoni monimerkityksellisyydestä, mielikuvituksesta ja runoudesta. I’m photo and video artist. I create multilayer art about important topics: memory, environment, change, fugacious, eros. Some of my work is documentary, more dreamlike fiction. My specialness arises from my in-depth relationship with nature and multi-facetedness of my imagery, poetry and imagination.

Tekniikat

ArkistomateriaaliInstallaatioKokeellinenKollaasiMediataidePoikkitaiteellinenValokuvataidekirjaVideo

Aiheet

AikaAistielämysDokumentaarinenEkologisuus,YmpäristöKehollisuusKäsitteellinenLuontoPerformatiivisuusSubjektiivisuusTulevaisuusYhteiskunnallinen

Armi Laukia

Turku

Milja Laurila

Helsinki Käytän teosteni materiaalina vanhoja valokuvia, joita löydän arkistoista ja tietokirjoista. Minua kiinnostaa se, mitä näille anonyymeille kuville tapahtuu, kun ne irrotetaan alkuperäisestä kontekstistaan. Välittävätkö ne tietoa, vai jotain muuta? Unohtavatko valokuvat todisteluonteensa? Valokuvien avulla käsittelen muistamiseen, ruumiillisuuteen ja tietoon liittyviä kysymyksiä. Viime aikoina minua ovat kiinnostaneet erityisesti lääketieteen ja psykiatrian historia. I use old photographs found in archives and scientific books as material for my work. I'm interested in finding out what happens to these anonymous images when they are removed from their original context. Do they still portray knowledge or something else? Do they forget what they once were proof of? Recurring themes in my works are questions of memory and femininity, and the relation of knowledge and the unconscious. Lately, I have been particularly interested in the history of psychiatry.

Tekniikat

ArkistomateriaaliInstallaatioJulkinentaideKameratonkuvaMustavalkoinen

Aiheet

AikaAistielämysAsetelmaIdentiteettiKasviKehollisuusKielellisyysKäsitteellinenOmakuvaSubjektiivisuusTutkivataideYhteiskunnallinen

Kuutti Lavonen

Helsinki

Lasse Lecklin

Helsinki Valokuva- ja videoteoksissani käsittelen ihmisen ja luonnon suhdetta sekä ihmisen toiminnan vaikutuksia ympäristöön, erityisesti arktisten alueiden herkkään luontoon. Aiheinani ovat ilmastonmuutos, rakennettu ja ihmisen muokkaama ympäristö, sekä luonnon resurssien hyödyntäminen ja energiantuotanto. Pyrin tekemään näkyväksi ihmisen aiheuttamat muutokset ja toisaalta kannaltamme hallitsemattomat, valtaisat luonnon omat prosessit maisemassa, jossa ihmisen ja luonnon muovaama ympäristö sekoittuvat. In my photo and video projects I’m dealing with the relationship between human and nature, and human’s effect on the environment, particularly on the vulnerable nature of the Arctic. My subjects include climate change, constructed environment, as well as the use of natural resources and energy production. My aim is to visualize the changes caused by human, and on the other hand the enormous, uncontrollable natural processes in the landscape, where the environment altered by human and nature mix.

Tekniikat

PoikkitaiteellinenValokuvataidekirjaVideo

Aiheet

AbstraktiAikaArkkitehtuuriDokumentaarinenEkologisuus,YmpäristöKuvajournalistinenKäsitteellinenMaisemaRakennettuympäristöTulevaisuusTutkivataideYhteiskunnallinen

Teemu Lehmusruusu

Helsinki Työskentelen valokuva-, installaatio- ja mediataiteen rajapinnoilla, sekä taiteellisen tutkimuksen keinoin. Praktiikassani käsittelen laajasti ottaen ihmisen, teknologian ja luonnon suhdetta.

Tekniikat

ArkistomateriaaliInstallaatioJulkinentaideKokeellinenMediataideTilaustyöVideo

Aiheet

AikaAistielämysDokumentaarinenEkologisuus,YmpäristöEläinKasviKäsitteellinenLuontoMaisemaTilallisuusTulevaisuusTutkivataideVuorovaikutteisuusYhteiskunnallinen

Janne Lehtinen

Loviisa

Jukka Lehtinen

Espoo Teen pienoismaailmoja. Tällä hetkellä työskentelyssäni näkyy maailman poliittinen tilanne, pakolaisuus ja turvapaikanhakijat. Teen uutisten pohjalta lyhtyelokuvia. I make smallworlds. I´m making short movies, main issues are refugees and asylum seekers.

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaKokeellinenSekatekniikkaVideo

Aiheet

MaisemaSubjektiivisuusTulevaisuusVerkkotaide,Sosiaalinenmedia,wwwYhteiskunnallinen

Noora Lehtovuori

Helsinki

Tekniikat

InstallaatioKokeellinenMediataidePoikkitaiteellinenVideo

Aiheet

AistielämysKehollisuusTutkivataide

Heini Lehväslaiho

Helsinki

Renja Leino

Korppoo I am visual artist working with multidisciplinary medias, mainly photography, video and installation. I am focusing both on contemporary phenomenon and on existential questions like the complex relationship between The Wild and the Human. Nature doesn’t care. It Is. Turku Archipelago Sea and the islands, forest and the surrounding nature are very dear to me since my childhood summerholidays. Today I have been living on Korpo island for almost 30 years – the distance, the silence and the nature itself has strongly influenced my thinking and is visible in several body of work.

Tekniikat

FotogrammiInstallaatioJulkinentaideKokeellinenMediataideMustavalkoinenPoikkitaiteellinenValokuvataidekirjaVideo

Aiheet

AbstraktiAikaKäsitteellinenLuontoMateriaalisuusYhteiskunnallinen

Kati Leinonen

Oulu Kuvien keskiössä on ihminen ja ihmisen suhde ympäristöön. Tuoreimmissa töissäni käsittelen ihmisen ja hevosen suhteen kautta nykypäivän hevoskulttuuria. Käytän työskentelyssäni eri tekniikoita 1800-lukulaisesta märkälevytekniikasta videoon. Märkälevytekniikka on vakiintunut työkalukseni nimenomaan muotokuvan välineenä. Käsityömäinen tekniikka hidastaa kuvaamisen prosessia ja muuttaa kuvaustilanteen luonnetta – se pakottaa syventymään kuvaushetkeen ja läsnäoloon. In my work I study our relationship to the environment often through portraits and landscapes. The latest work focuses on the contemporary horse cultures through the relationship of human and horse. I use a variety of photographic techniques including video and the 19th century wet plate collodion technique, which I use particularly as a tool for portraiture.

Tekniikat

JulkinentaideMustavalkoinenPimiötyöskentelyTilaustyöValokuvataidekirjaVideo

Aiheet

AistielämysDokumentaarinenEkologisuus,YmpäristöEläinIdentiteettiLuontoMaisema

Taru Leinonen

Helsinki Olen kuvannut elämän kerroksellisuutta omalta paikaltani sukupolvien kiertokulussa, äitinä sekä tyttärenä. Vuosien saatossa kuvaaminen on tuonut näkyviin ajan tuoman muutoksen, joka on väistämätön jokaiselle. Elämän kerrostumat tulevat esiin kuvissani kolmen sukupolven lisäksi heijastuksina niin peilin kuin ikkunankin pinnalla. Pidän ajatuksesta, että peilikuva on toinen todellisuus.

Aiheet

AikaIdentiteettiKehollisuusOmakuvaSubjektiivisuus

Anni Leppälä

Helsinki Työskentelylleni on aina ollut keskeistä tehdä löytöjä kuvia yhdistelemällä. Kun kuvat kohtaavat toisensa muodostuu uusia ajatuksia, jotka eivät ole olleet aiemmin ilmeisiä tai näkyvissä. Olen kiinnostunut näkyvän maailman yhteydestä kokemusmaailmaan ja kuvat voivat toimia välittäjinä näiden kahden maailman välillä, muodonmuutostyössä, jossa valokuvien todentuntuisuus on myös kokemusten todistusaineistoa. Kuva voi näyttää esineen tai kappaleen ja samalla muuntaa sen merkitystä. The connections between the images are essential for my working process. How they affect each other and what kind of relations they create between each other. I try to trace this emerging "third image" between two or several images - the layered combinations of images compose different interpretations which is like uncovering of new thoughts. I am looking for elements of the visible reality which could be recognised as conveyors of an experience or atmosphere.

Tekniikat

ArkistomateriaaliInstallaatioKollaasiSekatekniikkaValokuvataidekirja

Aiheet

Aistielämys

Jouko Leskelä

Helsinki Etsin iloa. Valokuvissani ilo näkyy henkilöiden välisissä kohtaamisissa, eleissä ja kasvonilmeissä, toiston ja rytmin aikaansaamana, värien ansiosta ja ajan kulumisen myötä. I try to find joy. In my photographs joy can be seen in several ways, like: in meeting of persons, in gestures and facial expressions, with repetition and rhythm, by colors and by showing the course of time.

Tekniikat

Arkistomateriaali

Aiheet

AikaDokumentaarinenKatukuvaus,SnapshotKehollisuusKuvajournalistinenRakennettuympäristöUrbaanielämä

Kira Leskinen

Helsinki Olen helsinkiläinen valokuva- ja kuvataiteilija. Käytän pääasiallisena työskentelyvälineenäni tasoskanneria yhdistämällä perinteistä paperikollaasitekniikkaa skannerin digitaaliseen ilmaisuun. Teokseni ovat usein abstrakteja ja keskiössä on värin, muodon ja äänen välinen suhde. Olen ennen kaikkea kiinnostunut siitä miten rytmin, toiston ja improvisaation käsitteet taipuvat kuvalliseen muotoon. I'm a photographer and visual artist based in Helsinki, Finland. I use flatbed scanner as my main tool. In my work process I combine traditional collage-like technique with the possibilities of digital technology. My interest lies in the field of abstraction, color and sound. I seek clear forms. I create abstract compositions where colors play a key role. Red moves towards, yellow stays still and black becomes a void.

Tekniikat

FotogrammiKameratonkuvaKokeellinenPoikkitaiteellinen

Aiheet

AbstraktiKielellisyysKäsitteellinen

Vidar Lindqvist

Tammisaari

Tuija Lindström

Kista

Ulla-Mari Lindström

Kuopio

Tekniikat

InstallaatioKokeellinenKollaasiMediataideVideo

Aiheet

DokumentaarinenEläinKasviLuontoTutkivataideYhteiskunnallinen

Noomi Ljungdell

Helsinki Työskentelyni lähtökohdat ovat pääosin käsitteellisiä. Yhdistän teoksissani valokuvia, tekstiä ja installaatioita. Sisällöllisesti työni käsittelevät usein jotakin tiettyä paikkaa, tuossa paikassa olemista ja kokemuksen jakamattomuutta. Valokuvassa minua kiinnostavat peittämisen, näyttämisen ja osiin purkamisen kysymykset. Pyrin kyseenalaistamaan valokuvan välineenä, sen sidoksen aikaan ja kuvauskohteeseen. Olen työssäni kiinnostunut katsojan aktiivisesta roolista teosten valmistajina. The starting point of my working is conceptual. My works often relate to a certain place, the passing time and the experience itself. I'm interested in the contrast of the visible, the invisible and the fragmentation of an image.

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaKokeellinen

Aiheet

AbstraktiAikaKielellisyysKäsitteellinen

Jorma Luhta

Pudasjärvi

Pekka Luukkola

Helsinki Liikun teoksissani usein meren ja järvien rannoilla tutkien valoa, liikettä ja aikaa. Pyrin etsimään tapoja kohdata monin tavoin kaluttu ja kuvattu maisemamme uudella tavalla. Tulen avulla kuvaan liikettä, ajan kulumista ja ihmisen olemassaoloa. Pelkistäminen ja esteettinen kokemus ovat tavoitteitani, mutta haluan haastaa myös ajattelemaan. Näemme maisemasta vain pinnan, mutta voimme ajatella sen syvyyden. Kameran avulla on mahdollista tuoda esille asioita, joita silmin ei voi luonnossa havaita.

Tekniikat

JulkinentaideKokeellinenTilaustyöValokuvataidekirjaVideo

Aiheet

AbstraktiAikaAistielämysArkkitehtuuriIdentiteettiKäsitteellinenLuontoMaisemaOmakuvaRakennettuympäristöTutkivataideUrbaanielämä

Anni Löppönen

Savonlinna Valokuvataiteellisessa työssäni olen käsitellyt unen ja valveen, nykyisyyden ja menneisyyden sekä alitajunnan ja todellisuuden ristiämistä ihmisen elämässä. Maisemat, ihmiset ja tilat siirtyvät paikallisuuden läsnäolosta sisäiseksi tilaksi. Valokuva on minulle tila jossa ajatukset läpäisevät taiteilijan raskautumatta. Se on kuin huone johon voin heijastaa pelkoni, muistoni, kaipuuni. Valokuvataiteilijana etsin itseäni noista huoneista. As an artist I`m interested in shooting the hidden and transitory aspects of the existing world. In my photography I want to bring together thoughts of searching, capturing my inner visions and the possibility to take a journey through life. There is a great importance for me as an artist between the contradiction of stillness and movement of life I´m capturing. The paradox of existence and non- existence, dream and reality, makes out the thematic lines which I process in my photographic work.

Tekniikat

JulkinentaideValokuvataidekirja

Aiheet

AikaAistielämysIdentiteettiKäsitteellinenLuontoMaisemaOmakuvaSubjektiivisuusTilallisuusTutkivataide

Jaana Maijala

Ylistaro as. Työskentelen valokuvaa ja piirustusta yhdistäen. Aloitan yleensä piirtäen koska piirustus seurailee elämää vaivattomasti ja intiimisti. Minulle kynä on kokeilun, ajattelun sekä tapahtumien ja tunteiden jäljittämisen väline. Sen jäljen kyky kantaa ihmisen läsnäoloa viehättää minua. Usein myös valokuvaan piirustukseni. Kamera jalostaa niitä: se kityettää asioita ja tuo ne vahvasti näkyviksi muuttaen samalla mittakaavaa suuremmaksi. I work by combining drawing and photography. I tend to begin my work with drawings because I think that drawing follows life as it is lived. I use pencil as a tool of trial, thought and recording. I have always appreciated how its trace carries human presence. Afterwards, if it feels needed, I photograph my drawings. For me camera’s role is to refine ideas: make them solid and bring them to light.

Tekniikat

KokeellinenMustavalkoinenSekatekniikka

Aiheet

AbstraktiAikaAistielämysKäsitteellinenMaisema

Susanna Majuri

Helsinki Työvälineeni ovat valo, kuva ja vesi. Vesi on minulle kuin maalia, jonka läpi voin näyttää toisen maailman, jossa ihminen ja maisema kohtaavat ja sulautuvat toisiinsa. Henkilöt muuttuvat hahmoiksi. Kuvani ovat usein omaelämäkerrallisia, mutta kuten kirjailijat, suodatan, valikoin, teen fiktioksi. Teemoissa toistuvat pohjoinen, tunteet ja seksuaalisuus. I work with light, image and water. I use water like paint: it merges the people and landscapes together to reveal another reality. People become characters. My images are often autobiographical but I filter, select and fictionalize as an author would. The North, feelings and sexuality are recurrent themes of my images.

Tekniikat

KokeellinenSekatekniikkaValokuvataidekirja

Aiheet

AistielämysIdentiteettiKehollisuusLuontoMaisemaOmakuvaSubjektiivisuusTilallisuus

Henrik Malmström

Espoo Olen suomalainen visuaalinen taiteilija. Taiteelliselle toiminnalleni kuuluu valokuvakirjojen, videoiden ja esineiden tekemisen lisäksi myös erilaisten taiteellisten projektien ideointi ja kuratointi.

Tekniikat

InstallaatioJulkinentaideKokeellinenMediataideValokuvataidekirjaVideo

Aiheet

DokumentaarinenKatukuvaus,SnapshotLuontoMaisemaTulevaisuusUrbaanielämäVerkkotaide,Sosiaalinenmedia,wwwYhteiskunnallinen

Christelle Mas

Oulu Christelle Mas valokuvaa lavastamiaan kohtauksia usein mikrotasolta – luonnolliset kuvauskohteet saavat lopullisissa valokuvissa tuntemattomasta maailmasta peräisin olevan science fiction -luonteensa. Christelle Mas on alusta lähtien hyödyntänyt tiedettä hänen valokuvissaan, installaatioissaan ja piirroksissaan, muun muassa kemiallisia reaktioita, veden pintajännitystä ja röntgenkuvia. Christelle Mas’s art remains on the fringes of fiction. "I prefer to see the world in photos, if I look without the viewfinder of the camera, I am fascinated by what I see. The photographs by Christelle Mas unveiling the matters, which usually are hidden or belong to a world of imagination. They show our inner universe. Photographs are examined a relation between truth and fiction and forming a wholeness "The camera is a best tool for me to show the relation between the truth and fiction".

Tekniikat

InstallaatioKokeellinenKollaasiSekatekniikka

Aiheet

AbstraktiAsetelmaEkologisuus,YmpäristöEläinIdentiteettiKehollisuusLuontoMaisemaSubjektiivisuusTulevaisuus

Kirsimarja Metsähuone

Helsinki Työskentelen valokuvauksen ja videotaiteen keinoin aiheina mm. ihmisen kuva, identiteetti, urbaani kuvasto, muisti, sosiaaliset ja poliittiset teemat. Kaikki eksperimentointi kiinnostaa. Taidetta olen opiskellut ensin USA:ssa ja sitten Suomessa (San Francisco Art Institute: BFA-tutkinto, valokuvaus & kokeellinen elokuva. Kuvataideakatemia: kuvataiteen maisteri, mediataide). Teoksiani on ollut esillä mm. Suomessa, USA:ssa, Kanadassa, Italiassa, Ranskassa, Espanjassa, Saksassa ja Etelä-Amerikassa. I work with photography, video & experimental film. Themes of work include human interaction, urban action, juxtaposing the incompatible, feminist issues, decay, memory, body, identity, deconstruction. Experimentation is what I love. I hold a BFA degree in photography, film and video art from the San Francisco Art Institute and MFA in media arts from the Academy of Fine Art in Helsinki Finland. My art has been shown e.g. in the US, Finland, France, Italy, Spain, England, Canada & South America.

Tekniikat

ArkistomateriaaliDigitaalisestirakennettukuvaInstallaatioKokeellinenKollaasiMediataidePoikkitaiteellinenTilaustyöVideo

Aiheet

AbstraktiAikaAistielämysIdentiteettiKatukuvaus,SnapshotKehollisuusKäsitteellinenLuontoOmakuvaPerformatiivisuusRakennettuympäristöTulevaisuusUrbaanielämäVerkkotaide,Sosiaalinenmedia,wwwYhteiskunnallinen

Kimmo Metsäranta

Helsinki Olen helsinkiläinen visuaalinen taitelija ja työskentelen sekä taiteellisen että kaupallisen kuvan parissa. Työskentelyssäni on painotus arkisuuden tarkastelulle ja sieltä asioiden esiin nostamiselle. Paikkojen ja tilojen kokemuksellisuus ja niiden sidoksellisuus yksilön arkeen on vahvasti esillä teoksissani. I´m a visual artist based in Helsinki, doing both artistic and commercial work. My work revolves around everyday, mundane subjects. How we perceive our surroundings and why. I aim to give weight to the seemingly meaningless and raise them to a pedestal.

Tekniikat

Kokeellinen

Aiheet

AbstraktiAistielämysArkkitehtuuriKäsitteellinenTilallisuusUrbaanielämä

Jorma Mylly

Oulu Entinen merimies, putkiasentaja, kokki, kalatehtaan työntekijä. Eläkkeelle jäänyt lehtivalokuvaajan ammatista. Valokuvataiteellinen työskentely on jatkunut 50 vuotta. Jatkuu edelleen.

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaValokuvataidekirjaVideo

Aiheet

AsetelmaDokumentaarinenKatukuvaus,SnapshotKuvajournalistinenLuontoMaisemaMuotokuva,ihminen

Eija Mäkivuoti

Helsinki Olen Helsingissa asuva, Lapista kotoisin oleva, valokuvataiteilija. Teen pitkäaikaisia valokuvadokumentteja, joita voisi kuvata runollisiksi valokuvadokumenteiksi. Kuvaan myös esittävää taidetta, kuten performanssitaidetta ja livemusiikkia. Olen kiinnostunut taiteentekemisessäni tarinankerronnasta ja näiden tarinoiden kautta pohdin maailmassa olemista monista eri näkökulmista. Usein tarinat on kerrottu yhdessä muiden kanssa, kuten valokuvakirjassani "Birgitin puutarha". I am a Helsinki-based photographic artist, and work with long-term photo documentary projects. The style could be described as poetic documentary. I also photograph performative arts, such as music and performance art. In my art making I am interested in storytelling and narratives. Through these stories I ponder on the being-in-the-world from different perspectives. Often the stories told are multi-voiced and layered, like in my photographic book “Birgits Garden”.

Tekniikat

KokeellinenMediataidePoikkitaiteellinenValokuvataidekirja

Aiheet

DokumentaarinenTutkivataideVerkkotaide,Sosiaalinenmedia,wwwYhteiskunnallinen

Mikko Mälkki

Helsinki

Esko Männikkö

Oulu

Heikki Mäntymaa

Helsinki

Katri Naukkarinen

Helsinki My artistic practice examines meanings projected and phenomena readily existing in immediate everyday environments.

Tekniikat

InstallaatioKokeellinenMediataidePimiötyöskentelyPoikkitaiteellinenValokuvataidekirja

Aiheet

AikaAistielämysDokumentaarinenKäsitteellinenMaisemaPerformatiivisuusSubjektiivisuusTutkivataide

Kirsti Nenye

Lahti

Leena Neuvonen

Helsinki

Viivi Nieminen

Helsinki Käyttämäni tekniikka on analoginen värivalokuva. Kuvaan filmille ja vedostan kuvat pimiössä. Analogisen työskentelyn fyysisyys, käsityömäisyys ja konkreettisuus ovat osa kuvallista ajatteluani. Valokuvien lisäksi näyttelyihini on sisältynyt tekstiä, esineitä, videoita, piirustuksia, lumenvedoksia ja pikafilmikuvia. Olen kiinnostunut ajasta, muistin muokkautuvaisuudesta ja todellisuuskokemuksen subjektiivisuudesta. Työskentelen sarjallisesti mutta vähäeleinen kuvakieli toistuu teoksissani.

Tekniikat

InstallaatioKameratonkuvaKokeellinenPimiötyöskentelyVideo

Aiheet

AikaAistielämysIdentiteettiKielellisyysKäsitteellinenSubjektiivisuusTilallisuus

Pekka Niittyvirta

Helsinki Pekka Niittyvirta (s. 1974) Taiteellisessa työskentelyssään Niittyvirta ylittää raja-aitoja kokeellisen, käsitteellisen ja perinteisen kuvan välillä materiaalinaan video, valokuva ja installaatiot. Niittyvirran teokset eivät aina toimi ainoastaan perinteisen kuvausprosessin varassa ja käsittelevät mm. teknologian ja informaatioyhteiskunnan ongelmakohtia . Niittyvirta työskentelee myös ympäristötaiteen kentällä. Niittyvirran teoksia on mm. Kiasman ja HAM:in kokoelmissa. Pekka Niittyvirta (b.1974) The central focus in his artistic works lies on social-political photography. He has been shortlisted for the Fotofinlandia prize in 2004, 2006 & 2014. He is also working as installation and environmental artist. His works are held in many museum and private collections: Kiasma Museum of Contemporary Art / Finland; Serlachius Museum / Finland; The Palestine Museum / Ramallah, Helsinki Art Museum / Finland, State art collection of Finland.

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaInstallaatioJulkinentaideKameratonkuvaKokeellinenMediataidePoikkitaiteellinenTilaustyöVideo

Aiheet

AbstraktiAikaArkkitehtuuriDokumentaarinenEkologisuus,YmpäristöEläinIdentiteettiKatukuvaus,SnapshotKäsitteellinenLuontoMaisemaRakennettuympäristöTilallisuusTulevaisuusTutkivataideUrbaanielämäYhteiskunnallinen

Kai Nordberg

Helsinki

Pirjo Nykänen

Kemi Olen taidemaalari-valokuvataiteilija. Maalaustapani on kerroksellinen. Samankaltaisuus syntyy myös työstäessäni valokuvataidetta. Rakennan ja etsin tiloja, jotka mahdollistavat kerroksellisen ilmaisun. Pyrin monitulkinnallisuuteen. Teoksista voi löytää laajaa tarinallisuutta ja ajankohtaisia asioita symbolisoivaa kerrontaa. Ihmismielen leijaileva ajatus usein johtaa myös klassiseen ajattomuuteen, runolliseen tulkintaan. Teokset käsittelevät ihmisen yhteyttä luontoon ja elinympäristöön.

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaInstallaatioMediataideVideo

Aiheet

AikaAistielämysAsetelmaEkologisuus,YmpäristöIdentiteettiKasviKehollisuusKäsitteellinenLuontoMaisemaTilallisuusVuorovaikutteisuusYhteiskunnallinen

Artto Aulis Nyqvist

Helsinki

Markku Nyytäjä

Helsinki Taiteeni on hetken näkemisen ja vangitsemisen taidetta. Valokuvani ovat usein dokumentaarisia mutteivät aina dokumentiksi tarkoitettuja. Saatan haltioitua hienosta valosta ja näkemästäni sommitelmasta tai minua voi kiehtoa hetken absurdius. Kun kaikki tämä on läsnä yhtä aikaa, kuvan elementtien summa on itseään suurempi. Silloin kuvan osia ei ole laskettu yhteen vaan kerrottu keskenään ja valokuvani voi ylittää sen häilyvän rajan, jota dokumentin ja taideteoksen väliin usein on yritetty vetää. My art is an art of seeing and capturing. My photographs are often documentary but not always intended as documents. I may get exalted by the delicate light and the composition I see or be charmed by the absurdity of the moment. With all this simultaneously present the image is greater than the sum of its elements. The elements are then not added up but multiplied with each other, and my photograph may surpass the vague and artificial line between a document and a piece of art.

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaMustavalkoinenNeulanreikäPimiötyöskentelyPoikkitaiteellinenSyanotypiaTilaustyö

Aiheet

AikaAistielämysDokumentaarinenEläinIdentiteettiKatukuvaus,SnapshotKehollisuusKuvajournalistinenMaisemaOmakuvaRakennettuympäristöSubjektiivisuusTyöUrbaanielämä

Raakkel Närhi

Turku

Tuula Närhinen

Helsinki Teokseni ovat installaatioita, joiden aihepiiri liittyy luontoon ja luonnonilmiöihin, kuten tuuleen, sateeseen, pakkaseen tai meriluonnon ympäristöongelmiin. Teosten keskiössä on kuvaamisen prosessi – taiteilijan, luonnon sekä kuvausvälineiden yhteistoiminta, jonka kautta ilmiöt muuttuvat näkyviksi ja visuaalisesti havaittaviksi. Monissa teoksissa luonto itse ottaa taiteilijan roolin: puut piirtävät tai meri kirjoittaa. The process of image making is at the core of my art. Homemade instruments and a documentation of the working method are important elements of my works, along with a dry sense of humor. I construct simple devices and use various (photo)graphic techniques for grasping natural phenomena invisible to the naked eye. I’ve developed methods for letting trees trace the shape of wind on their branches or found techniques that the enable the waves of the sea to inscribe themselves on paper.

Tekniikat

FotogrammiInstallaatioJulkinentaideKameratonkuvaKokeellinenMediataideNeulanreikäPoikkitaiteellinenSekatekniikkaVideo

Aiheet

AbstraktiAikaAistielämysDokumentaarinenEkologisuus,YmpäristöEläinKasviKehollisuusKäsitteellinenLuontoMaisemaPerformatiivisuusTilallisuusTutkivataide

Nina-Maria Oförsagd

Helsinki Työskentelen valokuva- ja video taiteilijana. Olen kiinnostunut ympäristöstä, löytääkseni paikkoja, joilla on oma historiansa ja kerrostumat, jolloin muodostuu mahdollisuus kokeelliseen tila-/paikka suhteeseen. Pyrin ymmärtämään, kuinka visualisoida aikaa tässä kon- tekstissa.

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaKokeellinenMediataidePoikkitaiteellinenVideo

Aiheet

AbstraktiAikaTilallisuusUrbaanielämä

Vesa Oja

Helsinki

Miira Ojanen

Helsinki

Kari Paajanen

Helsinki Valokuvaus on minulle subjektiivinen lähtökohdiltaan ja työni ovat aina syntyneet asioista lähelläni. Teokseni ovat käsitelleet olemassaolon ja eksistenssin teemoja analogisin keinoin, jolloin näyttelyihini on liittynyt mm. tila, valo, ääni, tuoksu ja kosketus. Nykyään työskentelen pääosin digitaalisesti. Käsitteet: Subjective Document, Nature, Excistence, Haptic ja Conceptual määrittävät mielestäni hyvin suhdettani valokuvataiteeseeni. My photography is very subjective and all my works come near of me. The themes of excistence are important and in my private shows I have worked with space, light, sound, smell and haptic things. Nowadays I work mainly digitally (Subjective Document, Nature, Excistence, Haptic ja Conceptual).

Tekniikat

ArkistomateriaaliDigitaalisestirakennettukuvaInstallaatioKokeellinenMediataidePoikkitaiteellinenSekatekniikkaVideo

Aiheet

AbstraktiAikaAistielämysAsetelmaEkologisuus,YmpäristöIdentiteettiKasviKäsitteellinenLuontoSubjektiivisuusTutkivataide

Päivi Paakinaho

Oulu Taiteilijana olen kiinnostunut ympäristön ja sen valokuvaamisen välisestä suhteesta. Pohdin erityisesti taiteen katsojakokemusta ja taiteilijan kykyä välittää omaa näkemystään. Tarkastelen töissäni paikan kokemusta ja sen esittämistä valokuvan keinoin, erityisesti esittävän valokuvan mahdollisuuksien ja rajoitusten kautta. Tutkin näistä lähtökohdista luonnon, ympäristön, valokuvan ja taiteen välistä suhdetta. As an artist I examine the viewers experience of art and the artists’ ability make his/hers own viewpoint seen. In general my work focuses on the experience of place and how it can be examined through the medium of photography: especially researching the possibilities and boundaries of documentary photography. I use this as a starting point for looking at the relationship between nature, environment, photography and art.

Tekniikat

MustavalkoinenSyanotypia

Aiheet

AikaAistielämysDokumentaarinenEkologisuus,YmpäristöIdentiteettiLuontoMaisemaRakennettuympäristöTilallisuusTutkivataideYhteiskunnallinen

Ulla Paakkunainen

Helsinki Olen valokuvataiteilija Ulla Paakkunainen, minulla on myös tekstiilisuunnittelijan koulutus. Työskentelen eri valokuvaustekniikoilla fotogrammeista Polaroidin kautta filmi- ja digikuviin. Tapani kuvata arkisia asioita muuttaa käsityksen tuosta todellisuudesta joksikin toiseksi. Teoksilleni on ominaista veistoksellisuus ja materiaalisuus. Teen uniikkiteoksia ja pieniä sarjoja. I am a photographer artist Ulla Paakkunainen. I work with different photographic techniques and mixed media. I mainly do unique works and small series. The way I document everyday things changes the idea of that reality to another.

Tekniikat

FotogrammiKameratonkuvaKokeellinenKollaasiMustavalkoinenPimiötyöskentelySekatekniikka

Aiheet

AbstraktiAikaAistielämysArkkitehtuuriAsetelmaDokumentaarinenEläinIdentiteettiKasviKielellisyysKäsitteellinenLuontoMaisemaOmakuvaSubjektiivisuusTilallisuus

Hannu Pakarinen

Tuusula

Nelli Palomäki

Isnäs Olen muotokuvaan keskittynyt valokuvataiteilija (s. 1981 Forssassa), asun sekä työskentelen Isnäsissä ja Helsingissä. Työni ovat ajattomia muotokuvia lapsista sekä nuorista aikuisista. Keskeisiä teemoja ovat kasvu, perhesuhteet, muisti/muistot ja ongelmallinen tapa nähdä itsemme sekä kuvamme. Valokuviani on esitetty lukuisissa kansainvälisissä yksityis- sekä yhteisnäyttelyissä ja julkaisuissa. Olen valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston valokuvataiteen osastolta. I'm mainly focused on portraiture, currently living and working in Isnäs and Helsinki, Finland. My timeless portraits of children and young people deal with our growth, memory, family relationships and our problematic way of seeing ourselves - both in the mirror and in the photograph, as well as in our complex mind. My works have been exhibited in numerous international solo and group exhibitions as well as published in various publications. I'm a graduate of Aalto University.

Tekniikat

MustavalkoinenValokuvataidekirjaVideo

Aiheet

AikaAistielämysDokumentaarinenIdentiteettiKehollisuusOmakuvaSubjektiivisuusVuorovaikutteisuus

Jyrki Parantainen

Helsinki

Sami Parkkinen

Helsinki

Jaana Partanen

Kuopio Opiskelin valokuva-, elokuva- ja kuvataidetta Taideteollisessa korkeakoulussa Helsingissä sekä Barcelonan yliopistossa. Teoksiani on viimeisen viidentoista vuoden aikana nähty lukuisien yksityis- ja yhteisnäyttelyiden ohella kansainvälisillä festivaaleilla. Yksityisnäyttelyitäni ovat järjestäneet mm. Suomen valokuvataiteen museo sekä monet Suomen eturivin taidemuseot ja valokuvakeskukset. Toimin myös taiteellisena johtajana arkkitehtuuri-, taide- ja muotoilustudio Partanen & Lamusuo Oy:ssä. I studied photography, film and visual arts at the University of Art and Design Helsinki and at the University of Barcelona. Over the past fifteen years, my work has been shown at a number of private and joint exhibitions and international festivals. My private exhibitions have organized, for example, The Finnish Museum of Photography and many of Finland's foremost art museums and photographic centers. I also work as an artistic director at the Partanen & Lamusuo Ltd.

Tekniikat

JulkinentaideMediataidePoikkitaiteellinenSekatekniikkaVideo

Aiheet

AbstraktiAistielämysKehollisuusKäsitteellinen

Marko Peck

Helsinki Olen monikielinen, monietninen monikansalainen. Vuosien varrella olen asunut kolmessa maassa ja matkustanut yli yhdeksäänkymmeneen. Kotini on vieraissa yhteiskunnissa ja näkökulmani on ikuisen ulkolaisen. Asun tällä hetkellä Alankomaissa, jossa suoritan valokuvataiteen maisterin tutkintoa AKV|St.Joost akatemiassa. Nykyisin työni keskittyy kodin, kansalaisuuden ja kansakunnan käsitteiden tutkimiseen. Olen eritysesti kiinnostunut Irlannin, Kyproksen ja entisen Jugoslavian kansoista. I have been shaped by my multinational, multiethnic and multilingual background. As a person of many origins, I am always an outsider looking in. As an artist I am able to share this perspective. With my work I question what constitutes a sense of belonging. What is home, nationhood and national identity? How are these expressed and how do we unite and divide ourselves?

Tekniikat

ArkistomateriaaliDigitaalisestirakennettukuvaInstallaatioJulkinentaideKokeellinenMediataideSekatekniikkaTilaustyöValokuvataidekirjaVideo

Aiheet

AistielämysArkkitehtuuriDokumentaarinenIdentiteettiKehollisuusKielellisyysKuvajournalistinenKäsitteellinenQueerRakennettuympäristöSubjektiivisuusTulevaisuusTutkivataideTyöUrbaanielämäVerkkotaide,Sosiaalinenmedia,wwwVuorovaikutteisuusYhteiskunnallinen

Sanna Peurakoski

Helsinki

Ida Pimenoff

Helsinki Taiteilijana minua kiinnostaa ihmisen sisäisen maailman ja ulkoisen todellisuuden välinen rajapinta – se miten taiteen kautta se on mahdollista tehdä näkyväksi, ja jakaa. Teoksissani yhdistän kuvia ja tekstiä; lyhyitä tarinoita, yksittäisiä ajatuksia, muistoja. Tuotantoni, joka on usein melko omaelämäkerrallista, keskeisiä teemoja ovat minuus, yksilön identiteettiin liittyvät kysymykset, perhesuhteet, kohtaamattomuus, yksinäisyys, läheisyys, rakkaus. As an artist I am fascinated by the dichotomy of a first person conscious experience: the simultaneous existence of a person’s inner world (the world of memories, fears and hopes) and an outside reality (a physical reality in which we exist with each other). In my work I combine images with text, short stories, memories, etc. The central themes of my work are: questions of identity, loneliness, family relations, love, loss.

Tekniikat

PoikkitaiteellinenValokuvataidekirja

Aiheet

AbstraktiAikaAistielämysIdentiteettiKatukuvaus,SnapshotKehollisuusKielellisyysLuontoOmakuvaSubjektiivisuusTilallisuus

Vilma Pimenoff

Helsinki Vilma Pimenoffin teokset tutkivat mm. sitä miten ymmärrämme mailmaa merkkien ja symbolien kautta. Hän käyttää teoksissaan usein arkisia esineitä joiden avulla hän tarkastelee erilaisia kulttuurisia tapoja ja ilmiöitä. Vilma Pimenoffin valokuvia on ollut esillä mm. The Photographers’ Galleryssa Lontoossa, Circulation(s) valokuvafestivaaleilla CentQuatressa Pariisissa, Moscow Multimedia Art Museumissa, sekä gallerioissa Suomessa, Ruotsissa, Italiassa, Ranskassa, ja Isossa-Britanniassa. Vilma Pimenoff’s work is often dealing with semiotics and explores the ways in which we perceive the world around us through signs and symbols. She is equally interested in observing cultural conventions through her study of everyday objects, by placing them slightly out of their expected context or altering their scale. Pimenoff’s works have been exhibited at The Photographers’ Gallery in London, at the Circulation(s) photography festival at CentQuatre in Paris and as giant blow-ups in Paris metro stations, at the Moscow Multimedia Art Museum in Russia and at galleries in Sweden, Finland, Italy, France and the UK. Pimenoff has a Master of Arts degree in photography (LCC / University of the Arts London). She currently lives and works in Helsinki.

Tekniikat

ArkistomateriaaliDigitaalisestirakennettukuvaInstallaatioKameratonkuvaKollaasiMediataideMustavalkoinenPoikkitaiteellinenSekatekniikkaTilaustyöVideo

Aiheet

AbstraktiAikaAistielämysAsetelmaEkologisuus,YmpäristöFeminismiIdentiteettiKehollisuusKielellisyysKäsitteellinenLeikki,leikkisyysLuontoMateriaalisuusRakennettuympäristöToiseusTulevaisuusVuorovaikutteisuusYhteiskunnallinen

Jyrki Portin

Kokkola Työskentelen ja asun Kokkolassa.Valokuvan mahdollisuudet kertoa ajasta ja sen kulumisesta kiehtoo minua. Pyrin vähäeleiseen ilmaisuun, joka liikkuu monella tasolla ja antaa katsojalle tulkintavaraa.Klassiset 5x7 ja 8x10 tuuman palkkikamerat, keskikoon kamerat ja erilaiset neulanreikätekniikat tuntuvat kotoisilta välineiltä itsensä toteuttamiseen.Myös poikkitaiteellinen työskentely muiden taiteilijoiden ja taiteenalojen edustajien kanssa on itselle luonteenomainen lähestymistapa. I am fascinated by the possibilities of photography as a way to tell about time and it's passage.I aim to the minimalism expression, which works on many levels simultaneously and leaves the viewer room for interpretation.Most of my work is exploration of the meeting with man and nature. The great mystery of existence fascinates me. I work with large format camera with 5x7 and 8x10 inch film.

Tekniikat

MustavalkoinenNeulanreikäPimiötyöskentelyPoikkitaiteellinenTilaustyöValokuvataidekirja

Aiheet

AikaAistielämysAsetelmaEkologisuus,YmpäristöEläinKasviKäsitteellinenLuontoMaisemaRakennettuympäristöSubjektiivisuusVuorovaikutteisuus

Tero Puha

Rajamäki Taiteellisessa työssäni tutkin ja tarkastelen länsimaisen nykyihmisen elämää - erityisesti kehonkuvaa, identiteettiä, sukupuolirooleja ja kuluttamista. Nopeasti lisääntyvät mahdollisuudet muokata olemustamme, elämäämme ja sen yksityiskohtia luovat ristiriitoja olemassaolonsa tarkoitusta etsivälle. Toivon omien kokemusteni kautta syntyneiden teoksieni esittäytyvän universaaleina heijastumina ajasta ja maailmasta, jossa elämme. In my artistic practice I study the life of the modern Western individual - focusing on body image, identity, gender roles and consumerism. Rapidly increasing possibilities to alter our habitus, life and it´s specifics are bound to create conflicts for the individual in the search of meaning of life. I hope the personal works universally reflect the time and the world, in which we currently live.

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaInstallaatioKokeellinenMediataideMustavalkoinenPoikkitaiteellinenSekatekniikkaValokuvataidekirjaVideo

Aiheet

AistielämysIdentiteettiKehollisuusOmakuvaPerformatiivisuusQueerRakennettuympäristöSubjektiivisuusTulevaisuusVuorovaikutteisuusYhteiskunnallinen

Jussi Puikkonen

Amsterdam Minua kiinnostavat teemat rakennetun maiseman ja identiteetin ympärillä. Erityisesti ilmiöt identiteetin muodostajina kiehtovat minua. Tästä esimerkkinä suomalainen saunakulttuuri. Olen koostanut aiheesta teoskokonaisuuden Saunakansa. Lähestymistapani aiheisiin on dokumentaarinen ja yhdistän erilaisia kuvaustekniikoita saavuttaakseni haluamani lopputuloksen. I am interested in themes around the human altered landscape and identity. I'm fascinated by the various phenomenons as the creators of identity. As an example of this body of work "Sauna Folk." Project about Finnish sauna culture.. My approach to the topics is documentary. I combine different techniques of photography to achieve the desired outcome.

Tekniikat

Valokuvataidekirja

Aiheet

DokumentaarinenIdentiteettiMaisema

Jorma Puranen

Helsinki

Kari Pyykönen

Helsinki Toimin valokuvataiteilijana, tutkijana ja kouluttajana. Olen opettanut valokuvausta mm. Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa, Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa ja Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa. Teoksiani on esitelty useissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä kotimaassa ja ulkomailla. Minua kiinnostavat valokuvan ottamiseen ja katsomiseen liittyvät psykologiset ulottuvuudet ja valokuvien surrealistisuus. Asun ja työskentelen Helsingissä. I work as a photographer, researcher and pedagogue. I have been teaching photography at the Aalto University School of Art, Design and Architecture, at the Fine Arts Academy of University of Arts Helsinki and at Lahti University of Applied Sciences. My work has been presented at several private and group exhibitions at home and abroad. I am interested in the psychological and surreal dimensions of photography. I live and work in Helsinki.

Tekniikat

ArkistomateriaaliDigitaalisestirakennettukuvaKokeellinenKollaasiMediataideMustavalkoinenPimiötyöskentelySekatekniikka

Aiheet

AikaAistielämysAsetelmaIdentiteettiKehollisuusKielellisyysKäsitteellinenMaisemaOmakuvaPerformatiivisuusQueerSubjektiivisuusTilallisuus

Sirpa Päivinen

Helsinki Taiteellisessa työssäni käsittelen valokuvan ja videon keinoin yksilön suhdetta ympäröivään maailmaan. Keskiössä on länsimaisen elämäntavan turmelema ihminen. Haavoittuvuuden ja huumorin keinoin käsittelen yhteiskuntamme nykytilaa ja nykyihmisen elämää. Main focus in my work is modern lifestyle and today’s phenomenons. In the centre is a human corrupt by the western lifestyle. I processes those topics through landscape and my personal life and body. By means of vulnerability and humor, I address the present state of our society and human life.

Tekniikat

MediataideVideo

Aiheet

Ekologisuus,YmpäristöIdentiteettiYhteiskunnallinen

Riitta Päiväläinen

Helsinki

Harri Pälviranta

Helsinki Valokuvataiteelliset kiinnostukseni liittyvät yhteiskunnallisiin kysymyksiin, esimerkiksi väkivaltaa käsitteleviin aiheisiin ja miehen roolin pohtimiseen. Monissa töissäni nämä kasi tulokulmaa kytkeytyvät yhteen. Otteeni on post-dokumentaarinen: vaikka toimin osittain sosiaalisen dokumentarismin jatkumossa, myös lainaan, kierrätän ja muokkaan muiden tuottamaa materiaalia. Olen yhtäältä vakava mutta myös kokeellisuudella ja leikittelevyydellä on sijansa työskentelyssäni. At the core of my artistic curiosity are issues relating to violence and masculinity, and often in my works I bridge these two themes. I work with still and moving images. Theoretically much of my work falls into practice that can be categorized as post-documentary. Even though I have great appreciation towards traditional social documentary approach, I am mainly interested in expanded practices within documentary expression. My perspective is simultaneously serious and playful.

Tekniikat

ArkistomateriaaliDigitaalisestirakennettukuvaKameratonkuvaKokeellinenVideo

Aiheet

DokumentaarinenKehollisuusKäsitteellinenMuotokuva,ihminenOmakuvaTutkivataideYhteiskunnallinen

Minna Pöllänen

Helsinki

Tekniikat

InstallaatioJulkinentaideSekatekniikka

Aiheet

Ekologisuus,YmpäristöKäsitteellinenLuontoMaisemaTutkivataideYhteiskunnallinen

Mimmu Rankanen

Helsinki

Jaana Rannikko

Helsinki Työskentelyssäni toistuvia teemoja ovat ihmisyys ja ajan kerrostumat sekä kuvan arvoitus ja ihme. Pyörittelen faktasta fiktiota. Etsin kuvan takaista aarretta, vastausta kysymykseen, jota en tavoita. Työssäni valokuva on hauraan muistin hiljainen jatke, lasso, haave, haavi ja bumerangi. Tallennan näkyvää, jäljitän näkymätöntä. Tänään on eilen ja eilen tänään. Punon nauhaa menneen ja nykyisyyden välille.

Tekniikat

ArkistomateriaaliDigitaalisestirakennettukuvaInstallaatioSekatekniikka

Aiheet

AikaAistielämysIdentiteettiKielellisyysTilallisuus

Vesa Ranta

Oulu

Kati Rapia

Loviisa

Lars Rebers

Nykarleby Valokuvataiteilijana kuvaan kaikkea mikä eteen tulee. Minua ei kiinnosta mitä näen vaan miten sen koen. Näkymätön on heikkouteni ja kuvaamalla teen sen näkyväksi. Jokaisessa kuvassa pyrin löytämään sommittelun, valon ja rytmin tasapainon samalla luoden kuvaan jännitteen. Jokaisen uuden kuvan kohdalla tämä prosessi alkaa alusta. As an Artist I photograph everything that I come across. I am more interested in the way I experience things rather then how I see them. Invisible things and moments are my weakness and by photographing them I make them visible. In every picture I try to find the balance between the composition, light and rhythm for creating the excitement in the photograph. The process begins from the beginning for each new image.

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaMustavalkoinen

Aiheet

AbstraktiAikaAistielämysArkkitehtuuriKatukuvaus,SnapshotKäsitteellinenLuontoMaisemaSubjektiivisuusTilallisuusUrbaanielämä

Heli Rekula

Helsinki

Mikko Rikala

Helsinki

Minna Rissanen

Jaala Olen kuvataiteilija Minna Rissanen. Valokuvani käsittelevät maisemaa. Maisemaa lähestyn humanistista maantiedettä peilaten, jossa tarkastelun kohteena ovat kokemukset, tunne ja paikkoihin liittyvät merkitykset. Tarkastelen, miten tavanomaiselta vaikuttava maasto ja tuttu ympäristö tarjoavat ihmettelyn kohteita, ja millaisena piirtyy todellisuuden ja kuvitellun välinen raja. Kiinnostukseni kohteena on ns. piiloutunut paikka, josta uudelleen katsonnan kautta nousee visuaalisia näyttämöjä esille.

Tekniikat

InstallaatioMustavalkoinenPoikkitaiteellinenSekatekniikka

Aiheet

AistielämysEkologisuus,YmpäristöKasviLuontoMaisemaSubjektiivisuus

Simo Rista

Helsinki

Sirkka-Liisa Roberts

Tyne Wear

Heidi Romo

Helsinki Taiteellisen työskentelyni kantavia teemoja ovat elämänkaari, identiteetti ja muistikuvat, joissa aikuisuuden ja lapsuuden välinen ajallinen ero ylittyy. Työmetodini on poikkitaiteellinen. Teen valokuva- ja videoteoksia, joissa on performanssitaiteen ja maalaustaiteen elementtejä. The main topics of my works are identity, the cycle of life and recollections - moments at which the past and the present are intertwined. My working method is interdisciplinary. My photo- and video-works combine the elements of painting and performance.

Tekniikat

KokeellinenMediataidePoikkitaiteellinenVideo

Aiheet

AikaAsetelmaIdentiteettiKehollisuusLuontoMaisemaOmakuvaPerformatiivisuusQueerSubjektiivisuusUrbaanielämäYhteiskunnallinen

Kukka-Maria Rosenlund

Helsinki

Tekniikat

ArkistomateriaaliKameratonkuvaKokeellinenMediataideVideo

Aiheet

AikaDokumentaarinenIdentiteettiKasviKehollisuusKäsitteellinenMaisemaOmakuvaPerformatiivisuusTilallisuusTulevaisuusTutkivataideVuorovaikutteisuus

Hanna Råst

Helsinki Taiteellisen työskentelyni kantavina aiheina ovat kehon, identiteetin ja trauman teemat. Työskentelyssäni tarkastelen mainittuja aiheita pääasiallisesti valokuvan, sekatekniikan ja veistoksen kautta. Työskentelyni on prosessimaista: kokeilen paljon eri tekniikoita ja materiaaleja, joiden kautta löydän sopivan ilmaisutavan teoksilleni ja idealleni. Prosessin edetessä annan sattuman tapahtua. Olen kiinnostunut näkyvän ja näkemättömän, tiedostetun ja tiedostamattoman rajapinnoista. Identity, body and trauma are central topics in my artistic work. I examine these themes mainly through photography, mixed media and sculpture. My working method is a process where I experiment with lots of various techniques and materials in order to find the correct pieces for the desired expression and topic. I let chance happen and I'm interested of the interfaces of visible and invisible, conscious and subconscious.

Tekniikat

ArkistomateriaaliInstallaatioKameratonkuvaKokeellinenKollaasiPoikkitaiteellinenSekatekniikkaVideo

Aiheet

AbstraktiAikaAistielämysIdentiteettiKehollisuusKäsitteellinenOmakuvaPerformatiivisuus

Pasi Räsämäki

Joensuu

Aura Saarikoski

Helsinki Yhdistän kuvaa ja tekstiä. Liikun välineiden välissä lainaten valokuvataiteen, käsitetaiteen, performanssin ja kirjallisuuden perinteistä. Työskentelen esseistisesti. Esseen ajatus mahdollistaa haaroittuvan, useasta näkökulmasta keskipistettä lähestyvän, monitulkintaisen teoksen. Viime aikoina olen työssäni kartoittanut sumua, joka peittää ja paljastaa, siihen eksyy ja tulee löydetyksi. Sumun keskipiste on piste, jossa täytyy olla rohkeutta luottaa intuitioon ja antaa sattumalle tilaa. “The foggy mornings started to increase. I was standing on the shore and tried to see the sea. The sound of foghorns tells me I'm not the only one lost. Is there a densest point to the fog and if so, can I reach it? The fog hides and protects and you can get lost in it. On the other hand the fog gives space for boldness and courage to trust your intuition. “ I work with mixed-media installations where I combine photographs, video and text.

Tekniikat

ArkistomateriaaliInstallaatioPoikkitaiteellinenSekatekniikkaValokuvataidekirjaVideo

Aiheet

AikaAistielämysEkologisuus,YmpäristöIdentiteettiKehollisuusKielellisyysKäsitteellinenOmakuvaPerformatiivisuusSubjektiivisuusTilallisuus

Ari Saarto

Helsinki Voiko uhka olla näkyvää? Onko sata vuotta sitten tapahtunut rikos mahdollista jäljittää? Kuinka masennuksesta toipuminen on mahdollista esittää videolla? Olen toiminut viimeisten kahden vuosikymmenen ajan valokuvataiteilijana ja luennoitsijana. Paradoksaalisesti, tavoittelen kuvin vaivoin havaittavissa olevaa. Teemani ovat vaihdelleet murha- ja teloituspaikoista uhkaan kaupunkitilassa; itsemurhista, asunnottomuuteen tai masennukseen. Can a threat be visible? Is it possible to track a century-old crime? Is it possible to make mental recovery visual? During the last two decades I have been working as a photographic artist and a lecturer. Paradoxically, with my photographs, I am pursuing barely visible topics. My themes have varied from murder and execution sites to threat in urban space, from suicides to homelessness or depression.

Tekniikat

InstallaatioKokeellinenVideo

Aiheet

AikaDokumentaarinenIdentiteettiKäsitteellinenMaisemaRakennettuympäristö

Minna Saastamoinen

Utsjoki

Asko Salminen

Tampere

Pentti Sammallahti

Helsinki

Leena Saraste

Helsinki Toimin aluksi muotikuvaajana ja kuvajournalistina. Uusien opintojen myötä suuntauduin tutkimus- ja opetustyöhön. Olen julkaissut useita kirjoja, mm. valokuvauksen historiasta. Varhaisimpia näyttelyitäni olivat Lintumetsät – karjahaat, ekologisia kuvia Ahvenanmaalta 1977 ja Beirut – jäähyväiset elokuussa (1983), Palestiinalaisten pakolaisleireiltä. Olen dokumentaristi, mutta rinnalla kulkee taiteen historiaa kommentoiva, välineitä sekoittava ilottelu, usein ristipistoin ommeltuna.

Tekniikat

InstallaatioPoikkitaiteellinenSekatekniikka

Aiheet

DokumentaarinenEkologisuus,YmpäristöLuontoYhteiskunnallinen

Paula Saraste

Helsinki Olen Helsingissä ja Berliinissä asuva kuvataiteilija. Työskentelen pääasiallisesti liikkuvan kuvan, valokuvan ja performanssin keinoin. Työni ovat usein lähtökohdiltaan psykologisia ja minua kiinnostavatkin mielen tilat ja kerrostumat, niiden suhde aikaan sekä identiteettiin liittyvät kysymykset. Lähestyn työskentelyssäni laajempia ilmiöitä yksilön näkökulmasta. Työskentelen projektikohtaisesti sekä yksin että yhdessä muiden taiteilijoiden kanssa. I’m a visual artist living and working in Helsinki and Berlin. My main artistic tools are film, photography and performance. My works often have a psychological starting point and I’m interested in the states and layers of the human mind, their relationship with time as well as questions related to identity. In my practice I approach broader phenomena through an individual’s point of view. Depending on the project, I work independently or in collaboration with other artists.

Tekniikat

ArkistomateriaaliInstallaatioMediataidePoikkitaiteellinenVideo

Aiheet

AikaDokumentaarinenIdentiteettiKehollisuusKäsitteellinenSubjektiivisuus

Leila Sarola

Helsinki Olen kuvataiteilija, joka on lapsuudesta saakka ollut kiinnostunut valokuvauksesta. Innostuksen sai aikaan rakas isoisäni, joka rakensi pimiön huvilamme alakertaan. Siellä sitten istuin pimeässä ja ihmettelin, miten on mahdollista saada aikaan siinä kopissa niin hienoja kuvia. Innostukseni ei ole loppunut vieläkään, mutta jo pienenä ymmärsin miten tärkeitä muistoja voi tallentaa kameran välityksellä. Isoisän ottamat kuvat ovat minulle aina aarteita. Tästä kaikki alkoi. Ilman kuvia voi elää.

Tekniikat

InstallaatioJulkinentaideMustavalkoinenPoikkitaiteellinen

Aiheet

AbstraktiAistielämysArkkitehtuuriKatukuvaus,SnapshotKäsitteellinenLuontoVuorovaikutteisuusYhteiskunnallinen

Miina Savolainen

Helsinki Toimin taiteen ja osallisuuden välialueella. Olen kehittänyt sote/opetusaloilla laajassa käytössä olevan voimauttavan valokuvan menetelmän. Sen ydinidea on arvostava katse ja kuvaamisen vallan kääntäminen identiteettityön ja moniäänisyyden palvelukseen. Työlläni on missio: muuttaa kohtaamistyön ammatillisuus dialogisemmaksi. Töitäni ovat mm. lastensuojeluprojekti Maailman ihanin tyttö, Valokuvan voimaa -tv-sarja, sukupuolen moninaisuutta ja isyyttä käsittelevät yhteisötaideprojektit, koulutus...

Tekniikat

ArkistomateriaaliPimiötyöskentelyPoikkitaiteellinenValokuvataidekirja

Aiheet

AistielämysIdentiteettiKehollisuusLuontoOmakuvaQueerTutkivataideVuorovaikutteisuusYhteiskunnallinen

Mikko Savolainen

Joensuu

Magnus Scharmanoff

Helsinki Ensimmäisestä näyttelystäni 1992 olen tutkinut identiteetin käsitettä. Kuvissani olen esiintynyt länsimaisen miehen satunnaisena edustajana. Tuloksena on värikylläinen matka kohti miehisyyden salaisimpia mysteerejä. Valokuvani ovat vahvasti lavastettuja. Yhdessä kuvassa haluan työstää monta eri tarinaa ja näkökulmaa. Luonnostelen kuvani tarkasti etukäteen. Rakennan kuvaustarvikkeet ja -taustat, usein lisään outoja elementtejä valmiiseen ympäristöön. Luotan perinteiseen käsityöläisyyteen. My main theme since my first exhibition in 1992 is identity. I have used myself as an accidental example of a typical western man. The result is a colourful journey towards the most secret mysteries of the male self. My photography is heavily staged. I wish to work with several stories and viewpoints in the same picture. I scetch my photos carefully in advance. I build props and backgrounds, often adding strange elements to existing surroundings. I trust on traditional craftmanship.

Tekniikat

JulkinentaidePoikkitaiteellinenSekatekniikka

Aiheet

IdentiteettiPerformatiivisuusRakennettuympäristö

Ulla Schildt

Oslo

Victoria Schultz

New York

Sanni Seppo

Helsinki Valokuvaukseni ydin on yhteiskunnallisuudessa ja dokumentaarisuudessa. Nostan töissäni esiin yksilöitä, jotka elävät omaan tapaansa erilaisten sosiaalisten tilanteiden puristuksessa. Taiteellisen ilmaisun välineenä käytän valokuvaa ja tekstiä. Teoksissani olen kertonut muun muassa ihmisistä, jotka elämäntavallaan ja toiminnallaan pyrkivät vaikuttamaan yhteiskuntaan, sen arvoihin, onnenkuviin ja muutokseen. Teemojani ovat myös vieraan kulttuurin kohtaaminen sekä ihmisen ja luonnon suhde. I use photography as a primarily social and documentary instrument. The media of my artistic work are photography and text. In my work, I have depicted people who through their lifestyle and actions seek to influence society, its values, its ideas of happiness, and its change. The themes of my work include encounters with other people and cultures, and relationship between humanity and nature.

Aiheet

DokumentaarinenEkologisuus,YmpäristöLuontoMaisemaTutkivataideVuorovaikutteisuusYhteiskunnallinen

Juhani Seppovaara

Jorvas Olen valokuvaaja ja kirjailija, ja olen julkaissut 20 teosta, joissa olen käyttänyt kuviani ja useimpiin teoksistani olen kirjoittanut myös tekstit. Kuvaan erityisesti kansanomaista rakennuskulttuuria ja syrjäsuomea sekä sen katoavaa kultturia. Tällä hetkellä kuvaan erityisesti Berliiniä ja sen katuelämää.

Tekniikat

PoikkitaiteellinenValokuvataidekirja

Aiheet

AikaAistielämysArkkitehtuuriDokumentaarinenEkologisuus,YmpäristöKatukuvaus,SnapshotKuvajournalistinenLuontoRakennettuympäristö

Marja Seppälä

Harju

Päivi Setälä

Pori

Ulla Shemeikka

Helsinki Olen valokuvaaja, mutta taustani on maalaustaitessa. Kuvaaminen on minulle intuitiivistä. Kuvaan mielelläni yöllä ja hämärässä, sillä vähäinenkin valo on merkityksellistä. Olen kuvannut yöllä maisemaa merellä sekä valoja ja varjoja omassa kodissani aamuyön tunteina. Täysin valotonta ei ole koskaan. Hämärässä kuvattaessa pimeys peittää yksityiskohdat ja tuo esiin olennaisen. Valokuvissani historia ja luonto ovat voimakkaasti läsnä.

Tekniikat

MustavalkoinenNeulanreikäPimiötyöskentely

Aiheet

AbstraktiAikaAistielämysAsetelmaDokumentaarinenEkologisuus,YmpäristöLuontoMaisemaTilallisuusYhteiskunnallinen

Markku Siekkinen

Oulu Luonnontieteellinen ajattelu, joka on peräisin länsimaisen filosofian perinnöstä, on vaikuttanut paitsi länsimaiseen tieteeseen myös taiteeseen. Taiteilijat renessanssista lähtien ovat tutkineet maailmankaikkeutta tavalla, jota voidaan pitää tieteen simulaationa. Valotan FB lumen printtejä pimiössä viikon voimakkaassa uv-valossa. Kuvat esittävät humoristisia meditaatioita luonnontieteellisestä maailmankuvasta. For centuries, science has been strongly divided into natural sciences and humanities. The articially maintained division has often received openly hostile and political dimensions. Despite its various explanations, perspectives and methods, natural sciences and humanities are studying the same reality. To create my fiber based lumen prints, I expose my negatives up till one week in contact printing under strong uv-light. During this slow process each picture collects unplanned experimentation.

Tekniikat

Pimiötyöskentely

Aiheet

Tutkivataide

Suvi Sillanpää

Helsinki

Nina Sivén

Sipoo

Kari Soinio

Helsinki Olen keskittynyt temaattisesti omakuvapohjaiseen mieskuvaan sekä maiseman ja paikan esittämisen ja merkitysten käsittelyyn. Työskentelen yhtäaikaa sekä intuitiivisesti että huolella suunnitellen. Ihmiselo on sidottu yksilön käsitykseen itsestä ja paikasta maailmassa, identiteettiin. Siksi mieheyden, sukupuolen ja sen esittämisen tarkastelu on tärkeää, kuin myös paikan ja maiseman merkityksen käsittely. Tavallaan käsittelen usein kysymystä ideaalien asettamisesta ja tavoittamattomuudesta. Thematically I have concentrated both on self portraiture based work on masculinity and on meanings of ladscape and place. My method of working is often simultaneously intuitive and carefully planned. Human existence is connected with the sense of self and with one's place in the world, identity. That is why it is important to deal with gender and its representations. It is equally important to look into meanings of ladscape and place. I tend to look at nature of ideals and their elusive nature.

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaKokeellinenPimiötyöskentelySekatekniikkaTilaustyöVideo

Aiheet

AikaArkkitehtuuriAsetelmaIdentiteettiKehollisuusLeikki,leikkisyysLuontoMaisemaOmakuvaPerformatiivisuusQueerRakennettuympäristöSubjektiivisuusTilallisuusToiseusYhteiskunnallinen

Virpi Stjerna

Helsinki Joskus ei jaksaisi millään elää tai olla. Tätä tunnetta on mahdottoman vaikeaa selittää sanoin. Ajauduin masennusteeman käsittelyyn kuvissani, kun muuta vaihtoehtoa ei enää ollut. Elämäni pyörii kuoleman ja sen väistelemisen ympärillä, mutta kuinka siitä voi puhua? Se, mitä ei voi sanoa, on kuvattava. I ended up reflecting the issue of depression in my photographs when there was no other option open anymore. My life revolves around death and the avoidance of it, but how to talk about it? What cannot be said, must be photographed.

Tekniikat

MustavalkoinenPimiötyöskentely

Aiheet

AikaAistielämysIdentiteettiOmakuvaYhteiskunnallinen

Carl-Erik Ström

Stockholm

Anu Suhonen

Helsinki

Tekniikat

InstallaatioKokeellinenMediataideTilaustyöVideo

Aiheet

AikaAistielämysArkkitehtuuriAsetelmaDokumentaarinenEkologisuus,YmpäristöKehollisuusKielellisyysKäsitteellinenMaisemaPerformatiivisuusSubjektiivisuusTilallisuusUrbaanielämäVerkkotaide,Sosiaalinenmedia,wwwVuorovaikutteisuusYhteiskunnallinen

Sakari Sunila

Helsinki

Risto Suomi

Helsinki

Pekka Suomäki

Korpilahti Olen keskisuomalainen kuvataiteilija ja käytän pääasiassa kahta tekniikkaa, esinekoosteita ja valokuvaa. Uskon yhä lapsekkaasti jälkimmäisen todistusvoimaan ja tallennan dokumentaarisesti omaa ympäristöäni aihe kerrallaan. Pääosissa nähdään ihmisiä, jotka nykyvouhotuksessa muuten jäisivät sivurooliin tai peräti roolitta. Digikalustolla tuotetun "peruskuvan" lisäksi siirrän arkistomateriaalia puulle ja yhdistelen kuvia käytöstä poistettuihin esineisiin.

Tekniikat

ArkistomateriaaliKollaasiSekatekniikka

Aiheet

AikaDokumentaarinenIdentiteettiKatukuvaus,SnapshotKuvajournalistinenTyöYhteiskunnallinen

Riitta Supperi

Helsinki Taiteellisessa työskentelyssäni tutkin yhteiskunnallisisa kysymyksiä pääasiassa kokeilevan dokumenttikuvauksen keinoin. Sarjani voivat olla keskenään hyvinkin erilaisia; käyttäni tekniikka muuttuu kunkin aiheen mukaisesti. In my artistic work I focus on social issues. My media is mainly creative documentary photography. My series can be quite different from each other since I choose technique based on the topic.

Tekniikat

TilaustyöValokuvataidekirja

Aiheet

AbstraktiDokumentaarinenKuvajournalistinenMaisemaOmakuvaYhteiskunnallinen

Ulla-Maija Svärd

Vantaa

Marja Söderlund

Helsinki Olen Helsingissä asuva ja työskentelevä valokuvataiteilija. Teokseni liittyvät paikkojen, ajan ja historian kerrokselliseen kokemiseen. Työskentelyssäni yhdistän kuvattua ja löydettyä valokuvaa erilaisiksi montaaseiksi, jotka ovat usein maisemien ja sisätilojen yhdistelmiä. Teoksissa mittakaavan muutokset ja yhteiset rakenteet tai muodot kertautuvat. Yhdessä teokset muodostavat sarjallisia kokonaisuuksia ja runonkaltaista kuvakerrontaa.

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaKollaasi

Aiheet

AikaAistielämysAsetelmaMaisemaTilallisuus

Ida Taavitsainen

Helsinki Taiteellisessa työskentelyssäni käsittelen usein läsnä- ja poissaoloa, muistoja ja perhesiteitä, sekä ihmisten emotionaalista kiintymystä paikkoihin ja esineisiin. Töissäni olen myös tutkinut muotia ilmiönä ja ajankuvana. Käsillä tekemininen on minulle tärkeää ja työskentelen pääsäntöisesti analogisesti. Olen tehnyt kaikkea syanotypioista kromogeenisiin värivedoksiin. Töitäni on ollut esillä näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Valokuvakirjani The Memory of My Wardrobe julkaistiin 2014. In my practise I’m interested in questions of presence and absence, memories and family relations as well as the emotional bonds we form with places and objects. Fashion as a phenomenon is also a reoccurring subject. The tangibility of photography is important to me and I mainly with analogue photography, with everything from alternative printing methods to C-types. My work has been exhibited in Finland and abroad. My first photo book, The Memory of Wardrobe, was published in 2014.

Tekniikat

FotogrammiKameratonkuvaMustavalkoinenNeulanreikäPimiötyöskentelySyanotypiaValokuvataidekirja

Aiheet

AikaAistielämysAsetelmaDokumentaarinenIdentiteettiOmakuva

Annimari Taivalsaari

Helsinki Olen Annimari Taivalsaari, helsinkiläinen valokuvataiteilija. Kuvillani olen halunnut ilmentää miten olen kokenut ja nähnyt maiseman, se on yhdistelmä todellista ja kuviteltua. Minua on innoittanut niin romantiikan ajan maalaustaide kuin Itä-Aasian maisemaperinne. Ajallinen ulottuvuus on usein läsnä, liikutaan menneisyyden ja nykyisyyden, unen ja todellisuuden rajalla. Kuvani ovat tulkinnanvaraisia; ne voi nähdä unikuvina tai mielenmaisemina. I am Annimari Taivalsaari a photographic artist from Helsinki. Through my photographs I want to embody my feelings and experiences about a landscape. There are features depicting both romantic and oriental landscapes – real and imaginary. The passage of time and capturing fleeting moments also play a big role in my pictures. My pictures are open to interpretation; they can be seen as dreams or mental landscapes.

Tekniikat

Digitaalisestirakennettukuva

Aiheet

AikaLuontoMaisemaSubjektiivisuus

Antero Takala

Helsinki Koen työskenteleväni "maiseman sisällä" - Mielenmaisemassa. Mustavalkoinen kuvaus mahdollistaa tyylittelyn ja pelkistämisen. Valo on tärkeä - samoin pilvet, maiseman silmät. Kokemus maisemasta siirtyy valokuvaksi - sävyasteikon ja valon kautta. Lopullinen kuva on tulkintaa - ei realismia. I feel like working "inside" of the landscape - Mindscape. My prints are black and white, plain and graphic expression. The light is important - as well as the clouds which are the "eyes" of the landscape. I transfere my feelings to the photograph with the aid of the tone scale and the light. The result is not realism. It is my expression of the landscape.

Tekniikat

JulkinentaideMustavalkoinenPimiötyöskentelyValokuvataidekirjaVideo

Aiheet

MaisemaSubjektiivisuus

Maija Tammi

Helsinki Maija Tammen (s.1985) valokuvat ja videoteokset käsittelevät inhoa ja ihastusta sekä tieteen ja taiteen suhdetta. Häntä kiinnostavat fyysiset ja abstraktit alueet, joissa näkeminen lähestyy rajaansa. Tammi työskentelee usein yhteistyössä tieteilijöiden ja muusikoiden kanssa. Hän viimeistelee parhaillaan taiteellista väitöskirjaansa Aalto-yliopistossa. Maija Tammi (b. 1985) is a Finnish artist, whose photographs, videos converse on topics around disgust and fascination, science and aesthetics. In her practice Tammi is interested in the physical and abstract places where seeing approaches a limit. She regularly collaborates with scientists and musicians. She is currently completing her studio-art based PhD at Aalto University, School of Arts, Design and Architecture in Helsinki, Finland.

Tekniikat

InstallaatioValokuvataidekirjaVideo

Aiheet

AikaAistielämysAsetelmaDokumentaarinenEkologisuus,YmpäristöEläinKehollisuusKäsitteellinenTulevaisuusTutkivataide

Tiina Tanskanen

Kuopio Työskentelyäni inspiroi suomalainen mytologia ja vanhat uskomukset sekä sadut – varsinkin ne joissa esiintyy metsä. Tällä hetkellä työskentelen metsänpeitto -teeman parissa. Kuvaan neulanreikäkameralla värifilmille. Neulanreikäkameralla kuvaamisessa minua kiehtoo erityisesti välineen yksinkertaisuus: olen tehnyt kamerani vanhasta peltipurkista. En tavoittele nopean hetken tallentamista sillä valotusajat ovat pitkiä, useista sekunneista minuutteihin.

Tekniikat

Neulanreikä

Aiheet

AikaMaisema

Vertti Teräsvuori

Helsinki

Heidi Tikka

Helsinki

Hanna Timonen

Helsinki Teokseni ovat valokuvasarjoja, jotka kuvaavat rakennettua ympäristöä ja sen muutoksia. Erityisesti kuvaan lähiöissä ja nostan tarkastelun alle arkisia, huomaamattomia muutoksia ympäristössämme. Olen kiinnostunut siitä, millä tavoin juuri sarjallinen valokuvaus voi järjestää näkemäämme ja paljastaa arjessa tapahtuvia laajempia yhteiskunnallisia ilmiöitä.

Tekniikat

MustavalkoinenPimiötyöskentely

Aiheet

AikaAistielämysArkkitehtuuriDokumentaarinenKäsitteellinenRakennettuympäristöSubjektiivisuusTilallisuusUrbaanielämä

Soile Tirilä

Helsinki

Iikka Tolonen

Helsinki

Marja-Liisa Torniainen

Tampere Olen kirjoittava ja valokuvaava taidemaalari. Vuosien kuluessa olen huomannut, että vesi ja vihreä väri toistuvat töissäni. Mutta ei pelkästään. Skaalani on laaja mustavalkoisuudesta ja herkistä sävyistä voimakkaisiin värikontrasteihin. Viime aikoina olen myös valokuvannut ihmistä, esimerkiksi viimeisessä sarjassani Kukaan ei ole saari - No man is an island. Sarja jatkuu. Maalarina olen suurten öljymaalausten tekijä. Valokuvistanikin näkee maalarin katseen. I am a painter, who also is a fine art photographer and an independent writer. Colours are my passion and You can see it in my photographs and paintings, too. People, urban enviroment and nature are my favorites, but also pure abstract expression.

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaJulkinentaideKollaasiMustavalkoinenPoikkitaiteellinenSekatekniikkaTilaustyöValokuvataidekirja

Aiheet

AbstraktiAikaAistielämysArkkitehtuuriDokumentaarinenEkologisuus,YmpäristöEläinIdentiteettiKasviKuvajournalistinenLuontoMaisemaQueerTyöYhteiskunnallinen

Nina Tuittu

Helsinki Olen dokumentaariseen, kerronnalliseen valokuvaan erikoistunut valokuvataiteilija, jonka kiinnostuksen kohteena on ihmiskuvaus. Valmistuin 1996 Taideteollisesta korkeakoulusta (nyk. Aalto yliopisto) taiteen maisteriksi valokuvataiteen linjalta. Kuvausaiheitani yhdistää ihmisten omaehtoiset elämäntavat ja itseilmaisu, josta on muodostunut laaja elämänsisältö. Kuvillani tuon esille kunnioitustani ihmisen erityisyydelle, persoonalliselle itseilmaisun muodoille ja maailmassa olemisen tavoille.

Tekniikat

Valokuvataidekirja

Aiheet

AikaDokumentaarinenEkologisuus,YmpäristöIdentiteetti

Ritva Tuomi

Espoo Teosteni yhteisenä nimittäjänä on ihmisen suhde luontoon ja ympäristöön. Luontoa ei voi hallita, vaan olemme mukana elämän kiertokulussa ja ajan vaikutuksen alaisena yhdessä kasvien ja puiden kanssa. Olemme osa maailmankaikkeutta, sukupolvien ketjua, yhteydessä menneeseen ja tulevaan. Kuvat ovat tulvillaan kesän tuoksuja, värejä ja valoja. Lapsuus, lasten aikuistuminen ja jäähyväiset ovat osa tätä pitkää projektia. Asun, työskentelen ja viljelen puutarhaa Espoossa ja Vihtijärvellä. I graduated from Lahti Institute of Design. My photographs explore the relationship between human and nature. In these colorful photographs you can feel lights and shadows of summer. Life is full of memories; we watch children grow up and say goodbye to our parents. I live, work and take care of my garden in Espoo and Vihtijärvi.

Aiheet

AikaEkologisuus,YmpäristöIdentiteettiKasviLuontoMaisemaOmakuva

Santeri Tuori

Espoo

Pekka Turunen

Mark

Emilia Ukkonen

Turku

Titta Valla

Nakkila

Niina Vatanen

Helsinki Olen helsinkiläinen kuvataiteilija. Työskentelen valokuvan, tekstin, arkistojen ja installaatioiden parissa. Työskentelyssäni keskeisiä ovat aikaan, muistiin sekä näkemisen ja havaitsemisen problematiikkaan liittyvät kysymykset. Olen julkaissut kaksi monografiaa: Archive Play (2014) yhdessä Hertta Kiiskin kanssa ja A Room’s Memory/Huoneen muisti (2013). Teoksiani on mm. Saastamoisen säätiön, Suomen Valokuvataiteen museon ja Valtion taidekokoelmissa sekä yksityisissä kokoelmissa.

Tekniikat

ArkistomateriaaliDigitaalisestirakennettukuvaInstallaatioKokeellinenMustavalkoinenPoikkitaiteellinenSekatekniikkaValokuvataidekirja

Aiheet

AikaAistielämysKielellisyysKäsitteellinenMateriaalisuusSubjektiivisuus

Virpi Velin

Helsinki Taiteessani käsittelen elävän ja elottoman olemusta sekä ihmisen valmistaman materiaalin ja orgaanisen aineen välistä vuorovaikutusta. Työskentelen digitaalisen valokuvan keinoin ja kantavina teemoina ovat materia, rakenne, aika, transformaatio, tieto, mittakaava ja kudos. My artistic practice draws from the essence of living and non-living, as well as the interaction between human made material and organic matter. I work with digital photography and the themes that carry through my practice are matter, construction, time, transformation, knowledge, scale and grid.

Aiheet

AbstraktiAikaAistielämysArkkitehtuuriIdentiteettiKehollisuusKäsitteellinenLuontoMaisemaSubjektiivisuusTilallisuusTulevaisuusTutkivataide

Sakari Viika

Helsinki ”...Sakari Viika photographs like he breathes...” Leikin kameralla tehden huomioita maailmasta. Olen kiinnostunut jokapäiväisestä elämästä ja sen yksityiskohdista. Muoto, valo, väri, rakenteet ja pintojen struktuurit – miten kameralla tuotettu kuva niitä kohtelee - ovat kuvien elementtejä. Kuvieni olvat tiheitä, aistillisia, voimakkaan tunteen läpäisemiä. Haluaisin kuvien synnyttävän oman sisäisen tilansa, jonka katsoja voisi löytää vähän samanlaisena yllätyksenä, kuin minä kuvaustilanteessa.

Aiheet

AistielämysKatukuvaus,SnapshotMaisemaRakennettuympäristöTilallisuusTyö

Jari Viljanen

Jaala

Riku Virtanen

Helsinki

Tuomo-Juhani Vuorenmaa

Helsinki

Eva Wardi

Helsinki Nimeni on Eva Wardi.Aloitin dokumenttivalokuvaajana 1990-luvun alussa. Kuvasin kansalaisjärjestöjen, Punaisen Ristin, Punaisen Puolikuun, Unicefin, Kirkonulkomaanavun kohteissa ja myös mm. Gazan pakolaisleireillä, Etelä-Afrikkassa Sowetossa saadakseni kuvaan aavistuksen suurista yhteiskunnallisista epäkohdista. Kokosin teemasta Choices valokuvateoksen.Olen tehnyt myös lyhyitä museofilmejä. Mm. William Kentridgestä. 2000-luvulla olen keskittynyt arkiseen todellisuuteen. Tärkein välineeni on valo. My name is Eva Wardi. In 1990s I focused my photography on themes dealing with societal unjustice, first along with organizations like Red Cross, Red Half Moon, Unicef, Bosnia & Herzegovina Unicef, Kirkonulkomaanapu, and alone to Gaza refusee camps, South-Africa Soweto, Balkans. I made a photography book Choices about these influences. I also have made short museum films, among others from William Kentridge. In 2000s I have concentrated on everyday life and objects. My major media is light.

Tekniikat

DigitaalisestirakennettukuvaInstallaatioJulkinentaideMediataideMustavalkoinenPimiötyöskentelyValokuvataidekirjaVideo

Aiheet

AikaAistielämysAsetelmaDokumentaarinenIdentiteettiKasviKatukuvaus,SnapshotKäsitteellinenLuontoMaisemaOmakuvaSubjektiivisuusTilallisuusTulevaisuusTyöVerkkotaide,Sosiaalinenmedia,wwwVuorovaikutteisuusYhteiskunnallinen

Niclas Warius

Helsinki

Leena Ylä-Lyly

Helsinki

Projektit

Hae jäseneksi

Valokuvataiteilijoiden liitto on valokuvaa työskentelyvälineenään käyttävien ammattitaiteilijoiden etujärjestö. Liitto tarjoaa jäsenilleen edunvalvontaa, tiedotusta, neuvontaa, koulutusta ja teosvälitystä. Lisäksi jäsenenä saat mahdollisuuden käyttää Suomen Taiteilijaseuran palveluita, mm. lainopillista neuvontaa.

Valokuvataiteilijoiden liittoon hyväksytään uusia jäseniä kaksi kertaa vuodessa. Syksyllä hakemukset on jätettävä viimeistään 30.9. ja keväällä viimeistään 30.4. Jäsenyyttä haetaan sähköisellä lomakkeella, joka avautuu noin kuukautta ennen haun päättymistä.

Uudet jäsenet hyväksyy liiton hallitus jäsentoimikunnan ehdotuksen perusteella.

Liiton sääntöjen mukaan liiton jäseniksi voidaan hyväksyä sekä yksittäisiä henkilöitä että oikeuskelpoisia yhteisöjä. Jäsenvalintoja koskevat ratkaisut perustuvat seuraaviin kriteereihin:

Jäseneksi hakevalle on ansioksi

  • jos hänellä on taideoppilaitoksen päättötodistus
  • jos hän on viimeisten viiden vuoden aikana osallistunut valtakunnalliseen tai ulkomaiseen näyttelyyn ja/tai
  • menestynyt avoimessa valtakunnallisessa tai kansainvälisessä taidekilpailussa ja/tai
  • tullut hyväksytyksi alan asiantuntijan tai asiantuntijaelimen suorittamassa valinnassa eli jurytyksessä

Ennen jäsenyyden ehtojen täyttymistä voidaan hyväksyä kokelasjäseneksi taideoppilaitoksessa tutkinnon suorittanut tai muulla tavoin vastaavat tiedot ja taidot hankkinut henkilö. Kokelasjäsenen on haettava varsinaista jäsenyyttä viiden vuoden kuluessa tai jäsenyys raukeaa. Kokelasjäsen saa samat edut kuin varsinainen jäsen, mutta hänellä ei ole äänioikeutta liiton vuosikokouksessa.

Hakemuksessa sinulta kysytään
– yhteystietoja
– taidealan koulutusta
– yksityis- ja yhteisnäyttelyitä viimeisen viiden vuoden ajalta
– sähköistä portfoliota

Lisäksi sinun on mahdollista
– kertoa tietoa palkinnoista, julkaisuista, julkisista teoksista, kokoelmahankinnoista
– antaa lisätietoja työskentelystäsi ja muista edellytyksistäsi toimia ammattimaisesti taiteilijana
– liittää taiteelliseen toimintaan keskittyvä ansioluettelo

Sähköinen portfolio (pdf, max 5 MB):

Portfolio esittelee taiteellista toimintaasi vähintään viimeisen viiden vuoden ajalta. Portfoliossa on oltava 10–20 teoskuvaa, joiden tulee edustaa nykytuotantoasi. Kuvien yhteydessä tulee olla selkeät teostiedot (teoksen nimi, tekniikka, koko ja valmistumisvuosi). Lisäksi portfoliossa on syytä olla lyhyt esittely omista ja teostesi taiteellisista lähtökohdista sekä sisällöistä. Se voi sisältää myös dokumentoivia ripustuskuvia näyttelyistä. Lehtileikkeitä, arvosteluja tai suosituksia ei ole tarpeen liittää.

Liiton jäsenmaksu on nyt 100 € vuodessa. Jäsenmaksun suuruus tarkistetaan vuosikokouksessa.